Tuesday, July 28, 2009

ProKarelia ja merivaltaushölmöily

Ehdin jo toivoa, että ProKarelia olisi tajunnut haudata NordStream-kaasuputken häiritsemiseksi keksityn "kaivosvaltauksen". Valitettavasti erehdyin, sitä on taas tyrkytetty sekä ProKarelian omilla sivuilla 1,2 että Usarin blogeissa 1,2. Uutta on vain se, että kirjoittaja itse antaa linkin KHO:n ennakkopäätökseen, jonka perusteella valtaus voidaan heittää suoraan Ö-mappiin:

Olosuhteet kokonaisuudessaan huomioon ottaen oli ilmeistä, että valtausta ei ollut tehty kaivoslain 12 §:n mukaisen valtausoikeuden käyttämistä varten, vaan muussa tarkoituksessa kuin mihin valtaus kaivoslain mukaan on käytettävissä.

Jollain kummalla tavalla kyseessä on muka ihan eri asia.

Toinen uutinen löytyy Taloussanomista, valtauksen tehneen liikemiehen nimi kerrotaan viimeinkin. Googletus paljastaa, että kyseisellä liikemiehellä on firma Etu-Töölössä, mutta firmalla ei näytä olevan muuta toimintaa kuin pönöttää yrityshakemistoissa. Varsinkaan kaivostoimintaan ei ole mitään yhteyttä, mutta oikeasti kaivokseen nyt ei usko erkkikään. NordStreamissa on toki pelissä niin isot rahat, että optimistisesti voi kuvitella kuittaavansa isotkin rahat, kun luopuu valtauksesta. Yläoleva KHO:n päätös vain ei lupaa hyvää, ja minulla on sen verta huono käsitys nyky-Venäjästä, että pelkäisin tällaisen bisnesidean sisältävän suorastaan terveysriskejä.

ProKarelian ja Karjalan palautuksen uskottavuutta suomalaisten silmissä tällainen hölmöily ei taatusti nosta, ja tuskin Venäjälle joskus toivon mukaan tuleva liberaalimpi hallintokaan sitä hyvällä muistelee. Miksi, voi miksi

Thursday, July 23, 2009

Keventävä kulttuuripläjäys

Huomasin nyt vasta, että tämäkin klassikko löytyy youtubesta. Siinä syy, miksi Putinin ympärileikkauslausunto nauratti niin hillittömästi.

Monday, July 20, 2009

Aasinajaja löi kirveensä kiveen

Kuten kesäkuussa kerroimme, omaisuudenpalautushölypölyn tuotteistaja on nyt ruvennut omalla nimellään parantelemaan itsestään tehtyä Wikipedia-artikkelia. Ennenhän sitä oli paranneltu vain anonyymisti, mutta homma oli keväällä mennyt sen verran törkeäksi, että anonyymi editointi oli kielletty. Heinäkuussa sitten artikkelista oli kadonnut kaikki aiheensa kannalta ikävä, kuten maininnat lisurista. Artikkeli alkoi näyttää pikemminkin mainokselta. Keskusteluahan asiasta tietysti syntyi:

Minun asiakkaani ovat huomauttaneet, että täällä Wikipediassa kirjoitetaan ikäviä asioita minun persoonastani. Huomasin sen olevan totta, mistä syystä kirjauduin tänne käyttäjäksi, koska en voi sallia, että täällä pidetään jatkuvasti esillä työtäni ja ammattiani haittaavaa virheellistä (tai muuten asiatonta) tietoa. Minulla on oman persoonani omistusoikeus ja monopoli sitä koskien. Suomen Asianajajaliiton ja minun väliset selvittelyt eivät kuulu tänne, eihän kenenkään liikennesakkojakaan julkisteta jatkuvasti esillä olevaksi. Myös kärsittyjen rangaistusten levittely saattaa täyttää kunnian loukkaamisen tunnusmerkistön. Minä en salli, että täällä julkaistaan mitään, mitä minä en hyväksy. Olen valmis sijoittamaan minua halveeraavan aineiston julkaisemisen estämiseen määrättömästi rahaa ja voimavaroja. Olen jo valmistellut oikeudellsia toimia halveksivan kirjoittelun estämiseksi. En voi sallia, että nimerkkien suojasta minun monopoliani omaan persoonaani loukataan. Tästä syystä korvaan liiton valvontamenettelyyn viittaavat kohdat omasta toiminnastani kertovaksi osaksi.

---

Joku vandalisoin tätä sivua. Pyydän ylläpitoa ryhtymään toimiin, että perustelemattomia lisäyksiä ja minua solvaavia kohtia ei lisätä sivulle. Olen ilmoittanut, että liiton ja minun välisiä erimielisyyksiä ei uutisoida, katson niiden lissämisen olevan kunniani loukkaamista ja solvaamista. Jos loukkaaminen ei lopu, joudun ryhtymään oikeustoimiin syyllisten saamiseksi vastuuseen. Yksi vaihtoehto on myös, että minua käsittelevä aineisto poistetaan kokonaan täältä. Jos olen pakotettu ryhtymään siihen, en enää kirjoittele tämän enempää, vaan lähetän ratsuväen paikalle.

No, tällaisestahan ei hyvää seuraa:

Sinut on estetty toistaiseksi oikeustoimilla uhkailun vuoksi. Esto ei ota kantaa siihen, kuka on oikeassa, vaan ainoastaan pyrkii minimoimaan mahdolliset uudet oikeustoimet, joita muokkauksen salliminen saattaisi mahdollistaa. Jos/kun tilanne oikeuslaitoksen osalta on selvitetty, ota yhteyttä sinut estäneeseen ylläpitäjään saadaksesi muokkauseston kumottua. Kun esto päättyy, toivomme sinun tekevän hyödyllisiä, Wikipediaa parantavia muokkauksia. Jos jatkat häiriköintiä, sinut estetään uudestaan.


Jos oma toiminta oikeasti kestäisi päivänvalon, tarvetta oikeustoimilla uhkailuun (tämähän ei ole ensimmäinen kerta) ei olisi. Voittoisien oikeusjuttujen ja tieteellisesti merkittävän lisensiaatintyön esittely mykistäisi kriitikot.

Milloin ProKarelia tulee järkiinsä ja yrittää pelastaa uskottavuutensa sanoutumalla irti järjettömyyksistä?

Tuesday, July 14, 2009

Kiitos, ja terveisiä Karjalaan

Tänään blogia oli luettu ahkerasti venäläiseltä IP:ltä, ja lukija lähetti meille myös sähköpostia. Kyseessä oli luovutetulla alueella asuva tverinkarjalainen, joka ilmaisi tukensa Karjalan palautukselle, mutta halusi kiinnittää huomiota tverinkarjalaisten oikeuksiin.

Venäjän suomensukuisten vähemmistöjen pitäisi olla lähellä jokaisen suomalaisen sydäntä. Myös Karjalan palautuksessa asia pitäisi yrittää ottaa mahdollisuuksien mukaan huomioon. Aivan erityisesti tämä koskee tverinkarjalaisia, joiden esi-isät pakenivat 1600-luvulla luovutetun Karjalan alueelta (osin varmaan jopa nyky-Suomen alueelta) Ruotsin verotusta ja luterilaistamista. Karjala on selkeästi heidänkin historiallinen kotiseutunsa, ja Suomella on moraalinen velvollisuus ottaa asia huomioon.

Thursday, July 09, 2009

Desantti kirjoittaa taas lisää roskaa

Vääryystieteen desantti on nyt vallan innostunut todistelemaan Karjalan venäläisyyttä:

Valitettavasti Sortavala tuli Suomen osaksi vasta vuonna 1917 erittäin kyseenalaisen, todennäköisesti laittoman prosessin tuloksena. Suomalaiset saivat nimittäin ”itsenäisyytensä” bolševikeilta, itseltään Leniniltä ja Stalinilta, jotka allekirjoittivat Suomen itsenäisyysjulistuksen.

Nyttemmin sekä Euroopan parlamentti ett ETYJ ynnä muut järjestöt ovat julkistaneet bolševikit natseihin rinnastettaviksi rikollisiksi. Tämä tarkoittaa, että myös Suomen itsenäisyyden saanti oli melko varmasti laiton tai ainakin hyvin kyseenalainen. Sitä paitsi Suomelle annettiin aivan väärä maa-alue, jonka raja kulki huolestuttavan lähellä Pietaria.


Tietysti turha yrittääkään selittää mitään herra desantille, mutta Sortavala tuli Suomen, siis Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan, osaksi 1811. Sitä ennen se oli kuulunut sata vuotta Suomen kuvernementtiin Venäjällä. Ja ei, Lenin ja Stalin eivät todellakaan allekirjoittaneet Suomen itsenäisyysjulistusta, sen allekirjoittivat seuraavat henkilöt:

P. E. SVINHUFVUD. E. N. SETÄLÄ.
KYÖSTI KALLIO. JALMAR CASTRÉN.
ONNI TALAS. ARTHUR CASTRÉN.
HEIKKI RENVALL. JUHANI ARAJÄRVI.
ALEXANDER FREY. E. Y. PEHKONEN.
O. W. LOUHIVUORI.

Kyseenlainen Suomen itsenäisyys toki oli, se nähtiin valitettavasti heti seuraavana vuonna: Samat bolshevikit ensin järjestivät Suomeen kapinan ja sitten antoivat Suomen Saksalle.

Pakko vain ihmetellä, eikö Venäjä todellakaan enää löydä avukseen ketään, jolla olisi kaikki inkkarit kanootissa. Venäläisille tuollaista tuubaa ilmeisesti voi syöttää, mutta suomalaisten suhtautumista kuvannee eurovaalien tulos aika hyvin.








Tuesday, July 07, 2009

Ooh, herra desantti on tainnut noteerata meidät


Vääryystieteen desantti on pulauttanut jatkoa Viipuri-postaukselleen, ja päästö näyttää kovin vahvasti vastineelta meidän edelliselle postauksellemme:

Suomalainen historiantutkimus on syvässä rappiotilassa. Tästä on hyvänä osoituksena se tietämättömyys, joka vallitsee Karjalankannaksen historiasta. Siitä ei tiedetä meillä juuri mitään. Itse asiassa tuntuu siltä, että Suomessa Karjalankannaksen historian tutkiminen on suorastaan kielletty. Siitä ei siis halutakaan tietää.

Karjalankannas on vanhaa venäläistä aluetta, jolle suomalaiset on asutettu vain Ruotsin hyökkäyssotien jälkeisten miehitysten tuloksena. Karjalankannaksen alkuperäiset asukkaat ovat itäslaavilaisia heimoja, joista nykyinen venäläinen kansa on muodostunut. Venäläisten aikakirjojen mukaan suomalaiset heimot, kuten ”sumit” ja ”jemit” (tarkoittaa hämettä) yrittivät aika ajoin tunkeutua Karjalankannakselle, työnsivät karjalaiset pois Saimaan seudulta ja pakottivat saamelaiset vetäytymään Lappiin


Herra desantti näyttää tuottaneen varsinaisen "miehitysmyytin". Paljoa kommentointia tuotos ei ansaitse, mutta pariin juttuun ei voi olla tarttumatta:

Venäjän vanhin kaupunki Laatokka, muinainen ensimmäinen Venäjän valtion pääkaupunki ja Novgorodin myöhempi esikaupunki, joutui lukuisia kertoja suomalaisheimojen ryöstöretkien kohteeksi.

Herra desantin kartanlukutaito ei taida olla kaksinen. Novgororodista Staraja Ladogaan parisataa kilometria. Novgorod tuskin on ollut koskaan sentään niin suuri ja mahtava, että Staraja Ladoga olisi ollut sen esikaupunki.

Pietari Suuri palautti Ruotsin miehittämät alueet Venäjälle Suuressa Pohjan sodassa. Uudenkaupungin rauhassa raja vedettiin turvalliselle etäisyydelle niin, että nykyinen Hamina, Lappeenranta ja Savonlinnakin jäivät Venäjän puolelle. (Uudenkaupungin rauhan raja taitaisi olla nykyisinkin turvallisin vaihtoehto, ehdotankin perustettavaksi yhdistystä ”Uudenkaupungin rauha ry”). Pietari Suuri onnistui palauttamaan Venäjälle 1710 myös Viipurin, josta hän käytti nimitystä ”Pietarin kaupungin tyyny”. Siis turvallinen tyyny, jolle Pietari voi laskea päänsä.

Historiantutkimus on totisesti rappiotilassa, kun kolminkertainen dosentti sotkee täydellisesti Uudenkaupungin ja Turun rauhat. No, sama dosentti ei pystynyt tekemään kelvollista rikosilmoitusta eikä tiennyt ajokortin ja henkilöllisyystodistuksen eroa.

Kuvitukseksi lainattakoon herra desantin lainaama venäläisen historian oppikirjan kansikuva. Se kertoo todella ikävää nyky-Venäjästä: oppikirjat ovat propagandan kyllästämiä. Tuntuu, että todellakin tarvitaan vähintään Karjalan palautus, että Venäjään voisi suhtautua edes neutraalisti.

PS Kyllä herra desantti todellakin noteeraa meidät: Uudenkaupungin rauha on 8.7.
käyty korjaamassa Turun rauhaksi.

PPS Vunet.orgin versiossa näemmä puhutaan Uudenkaupungin rauhasta vielä ainakin 9.7.

Monday, July 06, 2009

Ikivanha venäläinen valhe

Vääryystieteen desantti yrittää herätellä henkiin vanhaa typerää neuvostopropagandan väitettä Viipurin historiallisesta venäläisyydestä. Siis nimenomaan neuvostopropagandan, sillä juttu 'vanhasta venäläisestä kaupungista' on peräisin vasta vuodelta 1944. Perinteisesti venäläiset ovat pitäneet Viipuria suomalaisena kaupunkina siinä missä vaikkapa Porvoota. Kaikki Suomen kaupungithan ovat kuuluneet ennen vuotta 1918 välillä Ruotsin, välillä Venäjän alaisuuteen, mutta sillä ei mitään tekemistä asukkaiden kansallisuuden kanssa. Väite Viipurin perustamisesta Novgorodin ruhtinaskunnan maille on harhaanjohtava. Alueella sijaitsi ennen linnan ja kaupungin perustamista karjalaisten - siis itämerensuomalaisten eikä venäläisten - kauppapaikka. Tuohon aikaan Novgorodin ruhtinaat ja Ruotsin kuninkaat tekivät kilvan ristiretkiä itämerensuomalaisten kansojen asuttamille alueille pyrkien liittämään niitä omaan valtapiiriinsä ja oman kirkkokuntansa helmaan, mutta ainakin Kannaksella oli tilanne tuolloin vielä auki eikä mitään valtakuntien rajoja ollut vedetty. Kun valtapiirit sittemmin vakiintuivat, jäivät itäiset karjalaiset ortodoksisen kirkon ja Venäjän alaisuuteen, mutta Karjalan läntiset osat, Viipuri mukaanluettuna, Ruotsin puolelle. Kaikkina niinä satoina vuosina, jotka Viipuri kuului Ruotsille, ei kaupungissa juuri venäläisiä asunut. 1561 Viipuri mainitaan nimenomaan suomalaisena kaupunkina. Ison- ja pikkuvihan jälkeen Viipuri liitettiin Venäjään ja sinne muutti venäläisiä ja baltiansaksalaisia, mutta kun kaupunki ns. Vanhan Suomen yhteydessä liitettiin takaisin muuhun Suomeen (sic!), muodostivat suomalaiset edelleen ylivoimaisesti suurimman väestöryhmän. Autonomian aikana venäläisten osuus vain pieneni - automian ajan lopussa koko maassakin asui vain noin 5000 venäläistä. Venäläisen Viipurin historia siis alkaa vuodesta 1940, kun suomalaiset evakoituivat talvisodassa menetetyiltä alueilta ja tilalle asutettiin siirtolaisia lähinnä Venäjältä ja Ukrainasta. Tällöinkin Viipuri ympäristöineen liitettiin Karjalais-suomalaiseen autonomiseen neuvostotasavaltaan ja vasta jatkosodan jälkeen Venäjän neuvostotasavallan Leningradin alueeseen.

P.S. Viipurin nimen etymologian johtaminen ruhtinas Gostomyslinin Vybor-pojasta ei ole sen enempää kielitieteellisesti kuin historiallisestikaan uskottava. Mistä hyvänsä nimestä voi kehitellä haluamiaan johtopäätöksiä etsimällä sopivista yhteyksistä joitakin suunnilleen samalta kuulostavia sanoja. Vanhimmissa dokumenteissa esintyvät muodot Vyborg ja Viborg ovat selvästi skandinaavista alkuperää. Tanskassakin on kaupunki nimeltään Viborg. Sitä paitsi ruhtinas Gostomyslinin historiallisuus on vähintäänkin kyseenalaista.

P.P.S. Riitta Uosukainen esiintyy karjalaisena varmaankin siksi, että on syntynyt Jääskessä. Kun herra desanttikin tietää, että 'Karjalalla' tarkoitetaan Suomessa ja Venäjällä eri asioita, herra desantti olisi voinut selittää asian ystävälleen.