Venäjän virallisen tutkimuskomitean tiedottaja kirjoitti, että Venäjällä olisi tahtoa selvittää mitä USA:n lennoilla Kuuhun tapahtui ja menikö asiat kuten on kansoille kerrottu. Izvestia-lehden pääkirjoituksessa Vladimir Markin sanoi, että tutkimus voisi paljastaa mielenkiintoisia tietoja historiallisista kuumatkoista. Markin tukee ajatusta, että kohtalo kadonneiden alkuperäisten kuvanauhoitusten Kuuhun tapahtuneesta laskeutumisesta selvitetään ja lisäksi halutaan selvittää, että mitä tapahtui Kuusta tuoduille kiville, joita sanotaan tuodun Maahan. USA:n laskeutumista Kuuhun on epäilty pitkään ja voimakkaasti kansalaisten sekä tutkijoiden keskuudessa. Paljon on julkaistu erilaisia tutkimuksia, kirjoja ja materiaalia, jotka osoittaisivat USA:n laskeutumisen Kuuhun olleen lavastettu tapahtuma. Venäjän mukaan aihe lennoista Kuuhun on koko ihmiskunnan historiaa ja sen todisteiden katoaminen ilman jälkiä näistä tapahtumista on ihmiskunnalle historiallinen menetys, joka tulisi selvittää
Ja Bobrikovin murhastakin löytyy salaliitto:
Bobrikovin murha tuntuu olevan ns. venäläinen juttu. Ukkelihan oli
jo pitkään ollut Pietarin vallanpitäjille kiusallinen, joka oli
onnistunut kääntämään suomalaiset venäläisiä vastaan. Joku kuiski jotain
Helsingin santarmipäällikölle, joka vuorostaan kuiski jotakin
paikalliselle pikkurikolliselle ja kielikellolle Lennart Hohentalille.
Hohental
väijyi Bobrikovia portaikossa ja santarmin puolelta oli pidetty vaari,
että Bobrikovilla ei ollut henkivartijoitaan mukanaan. Kun sitten ukko
ilmestyy ylätasanteelle, hän huomaa tuijottavansa aseenpiippuun.
Ammuttuaan muutaman laukauksen, sivuovi avautuu, sieltä kurkistaa
laukausten pelästyttämä ja hämmentynyt Eugen Schauman joka on oitis
tilanteen tasalla. Hän karkaa Hohentalin kimppuun, ja heidän painiessaan
Bobrikov pakenee. Heiveröisempi Schauman jää alakynteen, ja Hohental
upottaa häneen kaksi luotia. Tiputtaa vielä aseen Schaumanin ruumiin
viereen ja pakenee väkijoukkoon.
Samaan aikaan Bobrikov kieltäytyy
menemästä venäläiseen sotilassairaalaan, vaan matkataan
suomalaislasarettiin, jossa hän katsoo olevansa paremmassa turvassa.
Bobrikov aavistaa että hänen murhansa on tilattu Pietarista. Vähän ajan
päästä hän kuolee ilmeisesti verenmyrkytykseen.
Sitten alkaa
lavastaminen. Hohental väittää tunteneensa Schaumanin entuudestaan –
aivan kuin Eugen olisi pyörinyt moisen roikaleen kanssa – ja santarmin
kanssa tehtailee Eugenille testamenttikirjeitä. Kirjeiden mukaan
motiivissa kyse oli suomalaisuudesta, mutta varoiksi Schaumanista
tehdään sosialistikin. Todetaan nyt ettei Schauman edes ollut
suomalainen vaan venäläinen, ja hänen siviilisäätynä huomioiden,
sosialisteista hän varmasti pysytteli kaukana. Näin tämä kansallinen
ikoni syntyi.
Myöhemmin Hohental kävi vielä ampumassa
Soisalo-Soinisen joka liiaksi rupesi pöyhimään Bobrikovin murhaa. Hän
päätyy vankilaan josta pakenee niin uskomattomalla tavalla että koko
vankilapakokin lienee lavastus ja todellisuudessa santarmit vapauttivat
hänet, auttoivat Englantiin menevään laivaan ja Britanniassa hän
vakoilee Venäjän hyväksi.
mutta minun puolestani. Saahan Schaumania toki muistaa jos tahtoo. Eri asia sitten olisiko hän itse otettu saamastaan kunniasta, varsinkin kun se taitaa olla aiheetonta. Itse en menisi mihinkään schauman-aiheiseen rituaaliin koska tiedän että hänellä ei ollut Bobrikovin murhassa muuta roolia, kuin että oli vain sattumalta paikalle eksynyt silminnäkijä, josta sittemmin lavastettiin tekijä.
Friday, June 19, 2015
Friday, June 12, 2015
Edelleen aika velikultia nuo antifasistit
Vaikka kysymyksessä pitäisi olla taistelu Kiovassa vallan kaapanneita natseja vastaan, myös perätön väite Jatsenjukin ja Poroshenkon juutalaisuudesta kelpaa edelleen levitykseen:
Maanantaina puheessaan Jatsenuk julisti Washingtonissa, että Kiova tulee palauttamaan Krimin niemimaan ja Donbassin alueen hallintaansa. "Me olemme luottavaisia että tulemme palauttamaan hallinnan Donetskin ja Luganskin alueilla sekä Krimillä. Ja me tulemme hallitsemaan alueitamme", hn sanoi puhuessaan Yhdysvaltojen juutalaiskongressille - American Jewish Committee Global Forum.
Jatsenuk on itse syntyperältään juutalainen, kuten mm. maan presidentti Petro Poroshenko.

Saturday, June 06, 2015
Tämäkin vielä
Ei ole enää mikään uutinen kuinka Venäjällä tukahdutetaan kansalaisjärjestöjen toimintaa syyttämällä niitä "ulkomaisiksi agenteiksi". Nyt sitten on otettu kohteeksi Petroskoissa toimiva Nuori Karjala -järjestö, joka työskentelee karjalan, vepsän ja suomen kielen säilyttämiseksi. Syytteitä perustellaan v.2013 tapahtuneella Suomen Perussuomalaisten nuorten vierailun isännöinnillä ja samana vuonna YK:lta saadulla avustuksella. Putinin Venäjällä on monin tavoin kuritettu vapaata kansalaistoimintaa sekä vähemmistökansoja, -kieliä ja -kulttuureita, mutta Nuori Karjala on ensimmäinen vähemmistökansojen järjestö, jota uhkaa joutuminen "ulkomaisten agenttien" listalle. Juttu on vielä auki, ja Nuori Karjala tietysti yrittää saada syytteen kumotuksi ennen kuin Venäjän oikeusministeriö tekee lopullisen päätöksen. Saa nähdä kuinka käy, pahalta näyttää - mutta ihmeellisen herkillä siellä nyt tunnutaan olevan Karjalan separatismin suhteen...
Thursday, June 04, 2015
Onko kaksi selitystä parempi kuin yksi?
Eli oliko se nyt SU-25 vai BUK?
The Russian Investigation Committee released the name of the key witness to the Malaysian Airlines flight that had been downed over eastern Ukraine last year, Russian Investigation Committee spokesman Vladimir Markin said Wednesday.
MOSCOW (Sputnik) – Markin said that investigators had decided to release the name in light of the numerous media reports that were doubtful of the story’s authenticity.
The man, whose name at the time was not disclosed, said that he had seen a Ukrainian air force Su-25 combat jet taking off from an airbase in eastern Dnepropetrovsk carrying air-to-air missiles and returning without them on the day of the MH17 crash.
---

“The [key] witness is a Ukrainian, Evgeniy Agapov, who served as a mechanic in the First Squadron Brigade of Tactical Aviation of the Ukrainian Air Force (Military Unit Number A4465).”“[Agapov] is currently under state protection,” Markin added.
The man, whose name at the time was not disclosed, said that he had seen a Ukrainian air force Su-25 combat jet taking off from an airbase in eastern Dnepropetrovsk carrying air-to-air missiles and returning without them on the day of the MH17 crash.
---
Monday, June 01, 2015
Euraasian ikkunasta näkyy separatismia Karjalassa
Törmäsinpä aihetta käsittelevään blogipostaukseen viime joulukuulta. Se kertoi mm. seuraavaa:
Staunton, December 17 -- Karelian nationalists who call for the independence of their republic and raise “unnecessary and harmful questions about additional state languages” there are being “seriously underestimated” as a threat to Petrozavodsk and Moscow, according to Sergey Pirozhnikov, a deputy in the republic legislative assembly.
---
AttackingKarelian nationalists seems be a hobby horse for Pirozhkov, but there are indications that separatism is on the rise in that republic neighboring Finland. Last spring, the Stop the Occupation ofKarelia called for the restoration of the Ukhta Democratic Republic whichexisted during the Russian Civil War and posted an appeal for this on the siteof the White House in Washington
Olikohan sittenkään hyvä idea Putinilta käyttää rajojen loukkaamattomuus istumaseudun hygieniaan?

Subscribe to:
Posts (Atom)