Bätmän oli mielipuoli, lopulta se hullu kuoli

Vääryystieteen desantti on parantanut kuin sika juoksuaan:

Petroskoissa toimii Karjalan palautusta vastustava venäläinen nuorisojärjestö Uusi Karjala, joka auttaa venäläisiä maahanmuuttajia Suomessa ja puolustaa heidän oikeuksiaan.
— Uusi Karjala -kansalaisjärjestön toiminta on suunnattu Suomen puolella asuvien meikäläisten kansalaisten oikeuksien puolustamiseen. Me seuraamme tarkasti kaikkia suomalaisten poliitikkojen mielipiteenilmauksia ja mediassa julkaistua kritiikkiä, Uusi Karjala -nuorisojärjestön puheenjohtaja Aleksandr Kalkko kertoo.
Noin kymmenen vuotta sitten syntyneet revansistien salaseurat eivät saa laajaa julkisuutta Suomessa. Monet suomalaiset eivät tiedä niistä mitään, useammat poliitikot kieltävät seurojen olemassaolo.
— Olen seurannut revansistien toimintaa jo yli kymmenen vuotta. Suomalaisten historiantutkijoiden mukaan toisen maailmansodan aikana suomalaiset pyrkivät saamaan Itä-Karjalan ja Kuolan niemimaan alueet. Nykyäänhän on tiettyä että suomalaisilla oli aikeissaan saada suuremmat alueet: Pohjois-Norjan, Eestin, Ruotsin ja Latvian alueet ja myöskin Pietarin ja Orenburgin, suomalainen ihmisoikeusaktivisti dosentti Johan Bäckmann kertoo.
Bäckmanin mukaan Karjala takaisin -motto ei pidä paikkaansa, koska Karjala ei ollut koskaan osa Suomea. Kummankin maan asukkaat on harhautettu ja he ovat tietosodan orjia
Lisää lue Karjalan Sanomista 26.09.12.

On niin paksua, että ei oikein pysty kommentoimaan. Siteeksi on taas hitunen totta, joissain piirissä todella puhuttiin Suur-Suomesta, johon olisi kuulunut myös Viro, Länsipohja ja Ruija.

Ilta-Sanomia

Lauantain iltsarissa oli kaksikin Karjalaa sivuavaa kirjoitusta, jotka valitettavasti löytyvät vain maksullisesta digilehdestä netistä.

Kekkosen entinen adjutantti kertoi, että Kekkonen oli päässyt Hruštšovin kanssa niin pitkälle, että  Hruštšov teetti selvitystä Viipurin palauttamisesta. Kaikki meni kuitenkin pieleen, kun Hruštšov siirrettiin syrjään, ja Brežnev suhtautui Kekkosen uusiin yrityksiin ehdottoman kielteisesti. Tästähän on ollut puhetta ennenkin, ja asiaa on epäilty jopa Hruštšovin syrjäyttämisen yhdeksi syyksi. Miten lie, osoittaa kuitenkin, että aina kannattaa yrittää, Kekkonenkin yritti.

Toinen kirjoitus käsitteli Karjalan tasavallan kiinnostusta Suomea kohtaan. Vanha tuttavamme Svobodnaja pressa oli kirjoittanut Karjalan tasavallan asukkaiden kiinnostuksesta Suomeen liittymiseen. Jutun kirjoittanut Vitali Slovetski oli kuitenkin haluton puhumaan iltsarin toimittajien kanssa, ja jutussa olevat oudot väitteet suomalaisten lähetysjärjestöjen separatistisesta propagandasta antavat vähän aihetta epäillä, että perimmäinen tarkoitus olisi vain rakennella viholliskuvia.

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen...

Aihepiiriä on sivuttu aikaisemminkin. Nyt asian kaivoi esiin Jukka Tarkka:

Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka kertoo tuoreessa, Suomen kylmää sotaa käsittelevässä kirjassaan Karhun kainalossa, että presidentti Urho Kekkonen yritti kesäkuussa 1968 saada Viipurin takaisin Suomelle.

Hän ehdotti Tarkan mukaan kesäkuussa 1968 Neuvostoliiton kommunistisen puolueen silloiselle pääsihteerille Leonid Brežneville vaihtokauppaa.

Saadakseen Viipurin Kekkonen olisi antanut kaistaleen pohjoisinta Lappia ja tunnustanut DDR:n

Tarkan mielestä presidentti eksyi "valtiosäännön, rikoslain ja terveen järjen rajojen tuolle puolen."

Valtiosäännöstä ja rikoslaista en olisi varma. Terveen järjen suhteen Tarkka taitaa valitettavasti olla oikeassa. Venäjä ei taatusti palauta Karjalaa pelkästään hyvä omantunnon saadakseen, vaan meillä pitää olla jotain konkreettista tarjottavaa Venäjälle. ProKarelia huutaa tietysti tässä, että sehän on ihan väärin, ryöstösaalis on palautettava ilmaiseksi. Toki, mutta jos halutaan Karjala takaisin ennen maailmankaikkeuden lämpökuolemaa, periaatteista on syytä tinkiä. Kekkonen saattoi olla valmis tinkimään liikaa. Pitäisi löytää jokin keskitie Kekkosen uhkarohkeuden ja Koiviston ylivarovaisuuden väliltä.

Löylyä, löylyä lissää...

Venäjän hallituksen lehti: Suomi ei nuodata Pariisin rauhansopimusta, Suomen ulkoministeriö yhteistyössä revansistien kanssa

Venäjän hallituksen lehti Rossijskaja Gazeta kirjoittaa tänään, että Suomen ulkoministeriön edustaja Hannu Halinen on osallistunut suomalaisen revanssijärjestön "ProKarelian" kokouksiin Helsingissä. "ProKarelia" on revansistinen järjestö, joka levittää Pariisin 1948 rauhansopimuksen kieltämää revansistista propagandaa. Rossiiskaja Gazeta yritti selvittää tilannetta sekä Suomen kantaa Karjala-kysymykseen, mutta UM:n Venäjän yksikön päällikkö Jaana Teckenberg kieltäytyi kommentoimasta. "ProKarelia levittää rankaisematta revansistista propagandaa", Rossiiskaja Gazeta kirjoittaa.
http://www.rg.ru/2012/09/12/finlandia-site.html

Ei tarvita Sherlock Holmesia päättelemään tämän jutun suomalaista 'tietolähdettä'.  

Vääryystieteen desantti vauhdissa Petroskoissa

Пресс-конференция правозащитника Йохана Бекмана в Петрозаводске

Широкоизвестный финский правозащитник, председатель Антифашисткого комитета Финляндии Йохан БЕКМАН выступает в пресс-конференции в г. Петрозаводске в 18.9.2012 в 10.00-12.00 ч. по теме «Защита прав русскоязычного населения в Финляндии и необоснованные претензии финских реваншистов» вместе с молодежной организацией «Новая Карелия» и с ее председателем Александром КАЛЬКО в отелье «Прионежский» (ул. Федосовой, 46). Дополнительная информация: petrosinfor@gmail.com

Dosentti Johan Bäckmanin lehdistötilaisuus suomalaisen revansismin ongelmasta

Dosentti Johan Bäckmanin pitää lehdistötilaisuuden aiheesta REVANSISMIN ONGELMA JA VENÄJÄNKIELISEN VÄESTÖN TILANNE SUOMESSA 18. syyskuuta 2012 kello 10-12 Petroskoissa hotelli Äänisen konferenssisalissa (osoite Ulitsa Fedosovoi 46). Tilaisuuden järjestää Karjalan palautusta vastustava venäläinen nuorisojärjestö Uusi Karjala, jonka puheenjohtaja Aleksandr Kalkko esiintyy myös lehdistötilaisuudessa. Tilaisuus on venäjänkielinen. Tiedustelut: petrosinfor@gmail.com

 

 

Karjalan palautuksella on kuin onkin uskottavuutta, koska se jaksaa huolestuttaa Venäjää.

Taas Karjalaa Usarissa

Usarissa vaikuttava sotahistorioitsija ottaa kantaa ehdotukseen selvittää huhut epävirallisista Karjala-keskusteluista 90-luvun alussa:


Perussuomalaisten eduskuntaryhmän kuopus Olli Immonen on tämänpäiväisten uutisten mukaan aikeissa tiedustella hallituksen valmiutta lähihistoriaa koskevaan selvitykseen. Valokeilaan olisi tarkoitus asettaa huhujen mukaan oletettavasti 1990-luvun alussa käydyt Suomen ja Venäjän väliset keskustelut Karjalan palauttamisesta.

---

Miksipä siis ei? Immosen pyynnössä ei periaatteessa ole mitään kohtuutonta eikä mahdotonta, vaikka itse selvitys osoittautuisikin täysin tarpeettomaksi ja todistaisi huhun pelkäksi huhuksi. Samalla saataisiin myös kerrankin lähihistoriaa koskevia arkistoja avoimiksi paitsi meillä, myös itänaapurissa, josta tämä tarjous Karjalan palauttamisesta kuulemma on aikoinaan tullut. Selvitys itse asiassa edellyttäisi suomalais-venäläistä yhteisprojektia. Nämä ovat onnistuneet hyvin ennenkin.Mutta ennen kuin toimeen tartutaan, niin kansanedustaja Immoselta toki voisi kysyä, olisiko hän lopultakaan vakuuttunut mahdollisen selvityksen tuloksista? Huhtiniemen ja Pyynikin kuvitteellisten joukkohautojen tapaukset ovat esimerkkejä siitä, että historioitsijoita ei välttämättä edes haluta uskoa. Kaikissa tapauksissa ammattitutkijoita on myös syytelty "virallisen totuuden" esittämisestä propagandana, ja esitetty verraten kyseenalaisia arvoita heidän poliittisista motiiveistaan tavalla, jota eräässä luottamustoimessa esimiehenäni toimiva ammattitoveri Ilona Kemppainen on osuvasti kuvaillut.Kansanedustaja Immonen on antanut viitteitä omasta suhtautumisestaan kotimaamme tiedeyhteisöön toteamalla, että "yliopistomme ovat tällä hetkellä valitettavasti täynnä kommunisteja ja entisiä Stasin agentteja". Keille hän siis uskoisi tämän lähihistoriaa koskevan tärkeän selvityksen, jos akatemia on hänen mielestään näinkin mädännäinen? Ja mikäli selvitys vahvistaisi tarinan tuulesta temmatuksi ja antaisi presidentti Koivistolle puhtaat paperit Karjala-asiassa, niin suostuisiko Immonen uskomaan tutkimuksen lopputulosta? Vai epäilisikö hän kukaties tällöinkin tutkijain vaikutteita?

Minä olen kyllä saanut vahvan vaikutelman, että jotakin tuohon aikaan tapahtui, ja rohkeampi presidentti olisi ehkä saanut jotain aikaan. Karjalan palautuksen kannalta selvitys ei kuitenkaan olisi välttämättä hyvä idea. Ei pidä antaa Venäjälle signaalia, että Karjalasta ei voisi keskustella ehdottomasti pöytäkirjan ulkopuolella.

Sotahistorioitsija sai sitten tietysti tavallisen pönttöjä kommentteja:

7.9.2012 15:31 Jussi Jalonen. Olet tutkija, silti esityksesi on erittäin kapea. Jos todella tehdään Petsamon, Karjalan ym. palautukseen liittyvä selvitystyö, sen tulee olla olennaisesti laajempi sisällöltään. Selvityksessä tulee olla historiallinen osa. Siinä tulee olla kansainvälisoikeudellinen osa. On tutkittava, mitä kaikkia kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia esim. Neuvostoliitto rikkoi hyökätessään Suomeen. Ei kai niitä lakeja ole rustattu vain huvin vuoksi? Tällöin on tutkittava esim. Westfalenin rauhaa, Haagin sopimuksia, Kellog-Briad -sopimusa, Sodanvastaista sopimusta. Tarpeen on myös selvittää Atlantin julistusta, josta tuli Atlantin sopimus 01.01.1942. Ja samassa Arcadia-kokouksessa NL sitoutui YK:n periaatteisiin.
Tarpeen on myös selvittää evakkojen omistusta. Siinä voi lähteä vaikkapa Urukaginan laeista aina Pinheiron periaatteisiin. Eikä tietysti pidä unohtaa ETYK:n lupausta rajatarkistuksista ja onhan niitä useita muitakin tarkasteltavia asiakirjoja. Keskinäisistä sopimuksista on erityisesti tarkasteltava Suomen itsenäistymistä ja Neuvosto-Venäjän siihen tekemää ratifiointia ja Tarton rauhansopimusta 1920. NL rikkoi myös Hyökkäämättömyyssopimusta ja sen jatkosopimusta. Tämä on vasta alkua. Lisäksi pitää selvittää palautuukseen liittyviä periaatteita, kuten luottamusta, win-win -pohjaa ja rauhanomaisuutta.
Joten voin sanoa, että heittosi "Helppo homma siis", on äärimmäisen väärä ja suorastaan outo. 



Wesfalenin rauhaa ja Urukaginan lakeja voi hyvä tavaton. Ja asian vierestä, puhehan oli vain 90-luvun alun tapahtumien selvityksestä.

Ja muutenkin kohtuupönttöä. Jos halutaan Karjala takaisin, ei pidä puhua vanhoista sopimuksista vaan uusista. Sopimuksista, joiden pitäisi olla hyväksyttäviä sekä Suomelle että Venäjälle. Kun tuon win-win -pohjan aina mainitsee, niin ehkä kannattaisi edes joskus ajatella, mitä sen pitäisi pitää sisällään ja mitä se nyt ei ainakaan voisi pitää sisällään.

Terijoki ja Suur-Suomi

Joopa joo. Terijoella oli sitten käyty ja todettu, ettei sikäläisissä mustikoissa ollut enää "Suur-Suomen makua". Ja mitähän tekemistä Terijoella mahtaa olla Suur-Suomen kanssa?
Tuo teksti nyt oli kirjoittajalleen tyypillistä älytöntä vuodatusta, joka ei ansaitse sen perusteellisempia analyyseja, mutta toi esiin erään käsitesekaannuksen, johon olen toisinaan muissakin - ja paljon asiallisemmissakin  - yhteyksissä törmännyt, nimittäin Tarton rauhan rajojen ja Suur-Suomen sekoittaminen. Käsitteiden sotkeminenhan johtuu tavallisesti silkasta tietämättömyydestä, mutta toisinaan myös asioiden tarkoituksellisesta hämärtämisestä ja manipuloinnista. En tiedä kummasta tässä tapauksessa on kyse; kirjoittajan mission tuntien voisi epäillä tahallista propagandan tekoa, mutta myös pelkkä hölmöys riittäisi vallan mainiosti.

Terijoki on kuulunut perinteisesti Suomeen, aina siitä lähtien kun Ruotsi ja Venäjä muinoin jakoivat Karjalan ristiretkillään katolisen ja ortodoksisen kirkon alaisuuteen. Isonvihan jälkeisessä Uudenkaupungin rauhassa 1721 Ruotsi menetti Karjalankannaksen Venäjälle, mutta kun koko Suomi liitettiin Venäjään 1800-luvun alussa, yhdistettiin 1700-luvulla menetetyt alueet - ns. Vanha-Suomi - muuhun suuriruhtinaskuntaan, joka sitten itsenäistyi Tarton rauhan rajoilla.
Suur-Suomella taas on tarkoitettu sellaista utopistista Suomea, johon olisi liitetty heimokansojen asuttamia alueita lähinnä Itä-Karjalasta, Inkerinmaalta ja Kuolan Lapista, joissakin skenaarioissa kauempaakin idästä ja vieläpä Pohjois-Norjasta ja Tornionjokilaakson Ruotsin puoleiselta rannalta. Tällaista valtakuntaa ei ole koskaan ollut olemassa; jatkosodan aikanakaan ei miehitettyjä Itä-Karjalan alueita liitetty Suomeen, vaan ne muodostivat erillisen sotilashallintoalueen. Sen sijaan talvisodassa menetetty ja jatkosodassa takaisin vallattu Suomen Karjala - Terijoki mukaan luettuna - palautettiin virallisesti osaksi Suomea.

Suur-Suomi -unelmista voi olla mitä mieltä hyvänsä, mutta käsitteet täytyisi pitää selkeinä. Tarton rauhan rajojen muodostama Suomi ei ollut Suur-Suomi ja kun puhutaan Karjalan palauttamisesta, ei tarkoiteta Suur-Suomen luomista.

Patriarkaalisempi kuin patriarkka

Suomen tyhmin pitkäaikaistyötön on piipahtanut Terijoella:

Pietarin pikkuasioiden jälkeen suunnistin kohti Terijokea, niin kuin suomalaiset kutsuvat vanhastaan, vaikka tuo paikka on kääntynyt ”Vihreäksi kaupungiksi” (Зеленогорск). Puhuttakoon siis ajanmukaisesti Vihreästä kaupungista ja sen sienistä.
---
Metsässä oli tunnistettavissa muutamia vanhoja suomalaisasuntojen kivijalkoja. Myös vanhoja kulkureittejä oli havaittavissa. Kukaan ei niillä kivijaloilla ja niillä kulkureiteillä laulanut pahoja marssilauluja toisia kansalaisuuksia ja valtioita vastaan. En hyräillyt edes mielessäni Jääkärimarssia: ystävyys ja ilo olivat päällimmäiset tunteeni
---
Vihreän kaupungin sienet ja mustikat olivat täysin vapaasti poimittavissa Suomen kansalaiselle, joka saapui yhdenkerran turistiviisumilla datshalle. Nämä sienet ja mustikat maistuivat maukkaasti "venäläisiltä sieniltä", ne olivat kääntyneet venäläisiksi niin kuin myös Terijoen kuuset ja männyt olivat kääntyneet venäläisen Vihreän kaupungin puiksi. He puhuivat venäjää ilman mitään vierasta aksenttia ja outoa intonaatiota. Niissä ei ollut enää mitään Ryti-Tanner-Mannerheimin Suur-Suomen makua. Niitä varten ei tarvinnut rakentaa uusia tai entisöidä vanhoja juoksuhautoja. Nämä sienet ja mustikat olivat ihan aidosti tämän kesän satoa. Ne olivat vapaasti poimittavissa ja ystävien kesken aterialla nautittavissa! Ja erityisesti pistin merkille, että vaikka suutelisit Terijoen sammakkoa, niin komeaa prinssi-Mannerheimia ei tulisi esille (en yrittänyt edes suudella).

Lystikästä kyllä, kaupungin webisivut löytyvät osoitteesta http://terijoki.spb.ru/.
Sivuilta löytyy ihan mielenkiintoista tekstiä. Ei siellä sentään Karjalan palautusta kannateta, mutta taso on jotain aivan muuta kuin potkut saaneen pastorin hengentuotteissa.