Aina ne valehtelee

Venäjä on jälleen ottanut askelen kohti Neuvostoliitosta periytyvää tunkkaista historianväärennöslinjaa. Koulujen uusissa historian oppikirjoissa olevat kartat Neuvostoliiton länsirajoista on piirretty siten, että näyttää kuin Karjala ja Baltian maat olisivat jo ennen sotia kuuluneet Neuvostoliittoon. Tekstissäkin kierrellään samassa hengessä 20-30 -luvun historiallisia ja maantieteellisiä tosiasioita. Kuitenkin Venäjällä hyvin tiedetään Karjalan PALAUTUSvaatimuksista ja kiihkeimmät vastustajatkin tuomitsevat nuo vaatimukset revansistisena eivätkä esim. imperialistisena politiikkana, siten myöntäen, että kyse on nimenomaan menetettyjen alueiden takaisin saamisesta.
Kummallista tuo ainainen vimma valehdella vastoin parempaa tietoaan ja ilmiselvistä tosiasioista piittaamatta. Jos Venäjä haluaa arvostusta ja uskottavuutta muun maailman silmissä, tuollaiset temput eivät sitä ainakaan edistä. Parempi olisi tehdä sellainen rehellinen tilinteko historiastaan kuin tehtiin Länsi-Saksassa toisen maailmansodan jälkeen.

Kohta on aika juhlia Karjalan palautusta

Tarkoitin tietysti Karjalan palautusta vuodenvaihteessa 1811-1812, kun Aleksanteri I yhdisti Suomen kuvernementin Suomen suuriruhtinaskuntaan. 28.3. juhlitaankin jo Porvoon valtiopäiviä, joilla Aleksanteri I korotti Suomen kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Tämä on niin merkittävä tapaus, että jopa hörönaurettava "Suomen antifasistinen komitea" noteeraa sen.

ProKarelia julkaisee edelleen ensin ja ajattelee vasta sitten

ProKarelian uusin päästö "Pelastiko Operaatio Barbarossa Euroopan?" säilyi netissä niin vähän aikaa, että en onnistunut pelastamaan sen sisältöä Googlen välimuistista. Selvästikään surullisenkuuluisa "Halosen vappupuhe" ei riittänyt opettamaan ProKarelialle, että kannattaisi ajatella ensin ja julkaista vasta sitten. Nyt ehkä kannattaisi ruveta enemmänkin ajattelemaan, esimerkiksi sitä, olisiko hyvä idea yrittää pelastaa Karjalan palautuksen uskottavuus luopumalla kanonisoidusta totuudesta ja antautumalla avoimeen keskusteluun.

Venäjä on hermostunut, mutta miksi?

Eilisessä hesarissa Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija kertoo, että Karjalan palautuspuheet ovat hermostuttaneet venäläisiä. Mielenkiintoista, mikähän siinä niin hermostuttaa? Kukaan venäläinen, jolla on kaikki inkkarit kanootissa, ei voi kuvitella, että Suomi tekisi itsemurhan aloittamalla sodan Karjalan takia. Ei, NATOon liittynyt Suomi ei sitä liioin tekisi, NATO ei taatusti antaisi Suomen istua NATOn housuilla tuleen. Warkauden Maanpuolustajat ja Hervannan Herrasmieshistorijoitsija ovat nekin vaarattomia marginaali-ilmiöitä, ja omaisuudenpalautushölmöily on tyrmätty ennakkopäätöksillä EIT:ssäkin.

Kuten jo kauan sitten kerroimme, Venäjällä on vuosia tuotettu omalle kansalle suunnattua propagandaa aiheesta. Nyt nämä propagandistit ovat aktivoituneet Suomessakin, "antifasisteina". Propaganda on kuitenkin niin umpihölmöä, että voi vain ihmetellä, kenen etuja se palvelee. Esimerkeiksi sopivat nuo pari täällä julkaistua karttaa. Suomella olisi ehkä sittenkin enemmän aihetta pelätä Venäjää kuin Venäjällä Suomea? Eivät Venäjän valtaapitävät varmaankaan Suomea pelkääkään, vaan he pelkäävät liberaalia oppositiota. Oppositiota, joka voisi tehdä lopullisen pesäeron Neuvostoliittoon, ja siinä yhteydessä ties mitä muita hirveyksiä. Ikävä kyllä, siinäkään ei ole toistaiseksi paljoa pelkäämistä. Talouskriisi voi kuitenkin nopeasti murentaa nykyhallinnon suosiota, ja Kaukasiassa tikittää epälukuinen määrä aikapommeja. Jos tilaisuus tulee, on yritettävä rakentaa sellainen sopimus Karjalan palautuksesta, että se aidosti hyödyttää Venäjää, vain sellaista Venäjän tarvitsee "pelätä", sillä vain sellainen voisi oikeasti toteutua.