Olipa kerran kaupunki

Olipa kerran hieno historiallinen kaupunki, yksi maan tärkeimmistä. 1944 Neuvostoliitto karkotti sieltä kaikki asukkaat ja asutti tilalle venäläisiä. Pitkän mutta ikävän neuvostoajan jälkeen kaupungista tuli jälleen osa demokraattista markkinatalousmaata ja vieläpä EU:ta. Tämä tarina ei ole mikään satu, ja kaupungin nimi on tietenkin Narva. Kävin siellä vähän aikaa sitten.

Narvassa näkee rähjäisyyttä ja siellä on selvästi ongelmia. Toisaalta siellä on selvästi näkyvää kehitystä ja orastavaa hyvinvointia. Asukkaat eivät puhu juuri muuta kuin venäjää, mutta ei siellä todellakaan mitään mörköjä asu. Sitä Narvaa, jota entiset asukkaat muistelevat Tallinnan Vanha Narva -klubilla, ei enää ole, jo siitäkin syystä, että rakas naapurimme pommitti sen kirjaimellisesti maan tasalle. Mikään ihme ei voi entistä Narvaa palauttaa. Nykyinenkin Narva on silti merkittävä kaupunki, eikä sen luovuttaminen Venäjälle olisi hyvä idea, vaikka sitäkin on ehdotettu. Narva on myös paras esimerkki siitä, millainen Suomelle palautettu Viipuri voisi olla: ei entinen Viipuri, mutta silti arvokas.

Venäjän valtiaat

Zhirinovski on poliittinen pelle, mutta tuskin hän on ainoa venäläinen, jolle on joskus tullut mieleen, että Karjalan riistäminen Suomelta oli vääryys, Stalinin tekemä rikos, joka voitaisiin ainakin osittain yrittää hyvittää. Putin ei vaikuta tuollaisia tuumivan, mutta hänkään ei ole vallassa ikuisesti, ja vaikka seuraaja olisikin Putinin valitsema, voi tämä silti yllättää ja noudattaa ihan erilaista politiikkaa - olihan Putinkin Jeltsinin seuraajakseen valitsema. Venäjä on perinteisesti ollut itsevaltaisuuteen taipuvainen valtakunta, jossa ylimmän johdon vaihtuminen usein tuo mukanaan voimakkaita ja yllättäviä käänteitä politiikkaan. Karjalan palautuksen kannalta Venäjän itsevaltainen hallintotraditio saattaa olla eduksikin, on todennäköisempää saada Karjala takaisin itsevaltiaan käskyllä kuin duuman äänestyksellä. Mieluummin asiasta toki sopisi jonkin Aleksanteri I tai Mihail Gorbatshovin kaltaisen valistuneen itsevaltiaan kanssa kuin ties minkä "vanakuradi vanaemaga".

Yllättävä veto

Jo on aikoihin eletty, Vladimir Žirinovski lupaa palauttaa Viipurin Suomelle. Miehen aikaisemmista puheista päätellen odottaisi pikemminkin sentyyppista "yhdistämistä", jota Stalin tarkoitti lupaillessaan talvisodan edellä Itä-Karjalan liittämistä Suomeen. Žirinoski nyt kuitenkin näyttää tällä kertaa hyväksyvän Suomen itsenäisyyden historiallisena tosiasiana.
Ei varmaan kannata laskea paljon Žirinovskin lupausten varaan, se mies on nopea muuttamaan mieltään - eikä sitä paitsi ole edes päässyt valtaan ja tuskin pääseekään. Tässä on nyt kuitenkin esimerkki siitä, että Karjalan palautuksen ajatus elää Venäjälläkin ainakin jonkinlaisena mahdollisuutena. Tuollainen Žirinovskin tapainen oikukas, itsevaltainen tyyppi saattaisikin tarpeeksi tukevaan valta-asemaan päästyään innostua räväyttämään ja näyttämään maailmalle miten suopeasti oikaisee edeltäjiensä tekemiä vääryyksiä. Epäilyttää kuitenkin olisiko Žirinovskin valtaanpääsy pitemmän päälle hyväksi sen enempää Venäjälle kuin sen naapureillekaan.

Voi hyvä tavaton

Tunnettu Suomen ystävä iskee jälleen:

Vauhdikkaana poliitikkona tunnettu Žirinovski naurahtaa, että voitettuaan hän palauttaisi Viipurin Suomelle. Žirinovski sanoo Helsingin Sanomille, että oikein toimiessaan suomalaiset eivät tosin olisi koskaan Viipuria edes menettäneet.

Žirillä ei ole kyllä koskaan ollut molemmat airot vedessä, enkä tämän lupauksen takia rupea pitämään peukkuja. Keskustelun herättämiseen juttu kuitenkin kelvannee. Nyt olisi oikea hetki tyrkyttää julkisesti palautussuunnitelmaa, joka olisi viilattu nimenomaan Venäjälle superedulliseksi. Tosi hirveän epistä, epäilemättä, mutta ainoa tapa, jos Karjala oikeasti halutaan takaisin.

No juuri niin

Arvon kollega repii taas pelihousujaan:

Tuosta voisi jopa kuvitella, että palautuskeskustelua käy nyt ja se on sallittua vain kysymykseen perehtyneelle asiantuntevalle "eliitille", joka sitten suuressa ylhäisyydessään laskeutuu tavallisten ihmisten tasolle vasta sitten kun on saanut vietyä asiaa niin paljon eteenpäin, että se olisi tullut mahdolliseksi ja ajankohtaiseksi. Olen aina ollut sitä mieltä, että tällä Karjalaa palauttavalla "eliitillä" on liian suuret luulot itsestään ja erinomaisuudestaan ja tämä vain vahvistaa sitä käsitystä.

Kaikkein korkeimmalla tasolla Karjalan palautuksen puolesta toimi aikanaan muuan Urho Kaleva Kekkonen, joka todellakaan ei kaivannut rahvasta sekaantumaan asiaan. Millaiset mahdollisuudet onnistua Kekkosella oli, sitä ei voi arvioida, mutta taatusti hieman paremmat kuin mitä Suomi24:n tai KareliaForumin tasoinen 'keskustelu' tuottaisi. Moinen keskustelu toki voi olla vakaumuksellisen palautuksen vastustajan mielestä hyvinkin myönteistä, eivät kai sellaiset muuten jaksaisi osallistua vuodesta toiseen. Ikävä kyllä kannattajapuolella keskustelua ei hallitse mikään eliitti, vaan pikemminkin kansan syvistä riveistä nousseet intoilijat, jotka on ollut helppo höynäyttää mukaan esimerkiksi aivan taatusti tuhoon tuomittuihin oikeusjuttuihin Venäjää vastaan. Oikealla nimellä kirjoittamisen vaatimus kyllä varmasti laskee keskustelun tasoa entisestään, mutta vain, koska nuo intoilijat nykyäänkin usein kirjoittavat omalla nimellään ja epäilemättä saavat entistäkin näkyvämmän aseman.