Puhutaan sitten taas rahasta

Toivoisin ASIALLISTA (ei henkilöitä solvaavaa) keskustelua siitä, millainen elvyttävä vaikutus on sillä, että Suomen valtion budjetin ylijäämä kanavoidaan (Suomeen liitettyyn) Karjalaan (Sallaan, Petsamoon), ja mikä on yksityisen sektorin investointien (työllistämisen, ostojen) vaikutus

a) Suomen työllisyyteenb) Suomen bruttokansantuotteeseen
c) Valtion verokertymään
d) Valtion investoihin Karjalaan

Toivojalle on jo mainittukin, että budjettiylijäämä ei valitettavasti liiku miljardeissa, vaan on esimerkiksi ensi vuoden budjettiesityksessä 240 miljoonaa. Valtionvelka sen sijaan on noin 60 miljardia, eli ehdotus budjettirahan kippaamisesta Karjalaan ei lähitulevaisuudessa saisi paljoakaan suurempaa kansansuosiota kuin esimerkiksi kieltolaki. Jos Suomi säilytetään demokraattisena, Karjalan jälleenrakentamiseen ei löydy rahaa mistään muualta kuin palautussuunnitelmassamme mainituista lähteistä: Omaisuuden yksityistämisestä ja Karjalasta itsestänsä kerätyistä verotuloista.

Edelleen kerrataksemme palautussuunnitelmaa, homma kerta kaikkiaan ei toimisi, jos palautetun Karjalan palkkataso olisi alusta alkaen sama kuin muun Suomen. Suomen BKT per kärsä on noin 30 000
ja keskiansio samoin. Sama suuruusluokka ei ole sattumaa. Venäjän BKT per kärsä on noin 11 000, Karjalassa todennäköisesti alle siitä, koska öljykenttiä on aika vähän. Palautetun Karjalan BKT olisi siis saatava (yli) kolminkertaistumaan ennen kuin siellä voitaisiin maksaa suomalaista palkkaa käymättä pahemman kerran suomalaisten veronmaksajien kukkarolla. Tehtävä ei olisi millään muotoa mahdoton, mutta siihen kuluisi aikaa, ja muulle Suomelle seurauksena olisi kyllä työllisyyden lievä heikkeneminen.

Ylläolevaa ei todellakaan pidä tulkita niin, että Karjalaa ei voisi tai pitäisi palauttaa, ainoastaan, että palautuksessa pitäisi käyttää vähän realismia ja järkeäkin. Mikäli itäraja jostain syystä ei muutu yhtä läpäisemättömäksi kuin Neuvostoliiton aikana, sen kohdalla oleva elintasokuilu tasoittuu aikanaan
tavalla tai toisella, ja pahoin pelkään, että tasoittumiseen liittyy joka tapauksessa rahan liikettä lännestä itään. Karjalan palautus ei olisi siinä ollenkaan huono idea, se loiventaisi elintasokuilua synnyttämällä alueen, jonka elintaso olisi Suomen ja Venäjän välissä ja sinne investoitu raha palaisi takaisin länteen nopeammin ja varmemmin kuin Venäjälle investoitu.

Lisää levottomia juttuja

Aluepalautus ry ei ole koskaan vaikuttanut vakavastiotettavalta. Koko ajatus omaisuuden palauttamisesta on epäisänmaallinen, juridisesti hutera ja poliittisesti typerä. Nyt aluepalautus on kuitenkin tuottanut idean, joka pakottaa ihmettelemään, mitä kamaa ne oikein ovat vetäneet:

Repola ja Porajärvi Suomelle toistaiseksi

Suomi luovutti Tarton rauhansopimuksessa Neuvosto-Venäjälle Repolan ja Porajärven suomalaiskylät.

Aluepalautus ry edellyttää, että Venäjä nyt luovuttaa nämä kylät toistaiseksi takaisin Suomelle, koska Tarton rauhan rajojen palautusta koskevaa neuvottelua ei ole saatu käyntiin Suomen ja Venäjän välille.

Repola ja Porajärvi voidaan luovuttaa Venäjällä takaisin, kun Tarton rauhansopimuksen palautuksesta on päästy maiden välillä sopimukseen. Tällä hetkellä, kun Tarton rauhan rajat eivät ole voimassa, Venäjällä ei ole Aluepalautus ry:n mielestä oikeutta pitää hallussaan Repolaa ja Porajärveä.

Mielikuvatus ei veny niin että pystyisi näkemään ideassa minkäänlaista järjen hiventä. Repola ja Porajärvi eivät ole Suomen miehittämät, kuten ne olivat ennen Tarton rauhaa. Porajärvi ei taida olla edes yhteydessä nykyiseen itärajaan. Jos Suomi saisi jostain niin mystiset muskelit, että se pystyisi tavalla tai toisella saamaan Repolan ja Porajärven, eiköhän niillä muskeleilla kannattaisi yrittää ennemmin Viipuria.

On sinänsä vahinko, että Repola ja Porajärvi palautettiin Venäjälle, koska Petsamoa pidettiin niin tärkeänä. Ei myöskään ole poissuljettua, että jos Karjala palautuu, niin palautettava alue sisältäisi myös Repolan ja Porajärven. Neuvostoliiton rajaehdotus vuodelta 1939 olisi monessa suhteessa hyvä rajalinjaus, joka
poistaisi palautuksen esteitä kummaltakin osapuolelta. Aikanaan sen hyväksyminen olisi ollut kaamea virhe, koska toinen osapuoli oli kauniisti sanottuna epäluotettava. Nyt ei pidä yrittääkään neuvotteluja Karjalasta, jos Venäjällä ei ole hallintoa, johon voi ainakin suurin piirtein luottaa.

KareliaForumissa pösilöt vastaan trollit -keskustelukulttuuri alkaa vähitellen ottaa päähän joitain keskustelijoitakin. Kaikkien olisi nyt vakavissaan pohdittava, miten saataisiin aikaan järkevä keskustelu, jossa omat näkemykset joutuisi perustelemaan järkevästi eikä trollien kanssa edes yritettäisi 'keskustella'.

Lisää antisemitismia

Maaliskuussa yksi KareliaForumin palautusta vastustavista trolleista jeesusteli sota-aikana
Suomen Kuivalehdessä näkyneestä antisemitismista. Nyt toinen trolli on tunkenut suomentamansa pitkän antisemitistisen vuodatuksen varmuuden vuoksi sekä tänne, tänne että vielä tännekin.
Hulimattoman käännöstyön ansiosta oli helppoa jäljittää jutun alkuperä näille uusnatsien webisivuille.
Ensinmainittua trollia juttu ei tunnu mitenkään häiritsevän, mikä kuvastaa hyvin sitä, että herrat harrastavat vain trollausta, ei mitään oikeaa keskustelua. Sekä palautuksen kannattajien että vastustajien törkyä lukiessa rupeaa kyllä miettimään, millä puolella kukin oikeasti on.

Kuriilit, Karjala ja realismi

ProKarelian kannanotto Japanin ja Venäjän välikohtauksesta sisältää valitettavasti asioita, jotka eivät ole tästä maailmasta:

Kuriilien ja Karjalan kysymyksellä on muutama perusero. Japani oli hyökkääjävaltio ja joutuu sen vuoksi panostamaan taloudellisesti saarten takaisinsaamiseen. Suomi oli uhrivaltio, joka on oikeutettu saamaan omansa takaisin ja asianmukaisiin korvauksiin. Japanin ja Venäjän välillä ei ole rauhansopimusta. Suomen ja Neuvostoliiton välillä tehtiin Pariisin rauhansopimus. Rauhansopimus on tehnyt tehtävänsä ja saanut aikaan kestävän rauhan. Se on erittäin hyvä pohja käynnistää win-win –pohjaiset neuvottelut pakkoluovutettujen alueitten palauttamiseksi.

Japanin ja Suomen ero ei suinkaan ole noin yksiselitteinen. Japani oli kyllä hyökkääjävaltio, mutta se hyökkäsi vain USA:ta ja Britanniaa vastaan. Neuvostoliiton kanssa sillä oli viimeiseen saakka jopa diplomaattisuhteet ja se yritti neuvotella antautumisesta Neuvostoliiton välityksellä. Neuvostoliitto hyökkäsi Japaniin vasta kun se oli täydellisesti lyöty. Suomi taas toimi Jatkosodassa hyökkäävänä osapuolena.

Tästä huolimatta voidaan ehkä sanoa, että Suomi olisi oikeutettu korvauksiin. Ikävä kyllä mitään korvauksia ei ole odotettavissa, koska ei ole mitään keinoa pakottaa Venäjää niitä maksamaan. Jos Venäjä joskus palauttaa Kuriilit ja Karjalan, kuten tietenkin toivon, Japani saa varmasti paljon edullisemmat ehdot palautussopimukseen. Japani nimittäin sattuu olemaan melko lailla rikkaampi ja vaikutusvaltaisempi maa kuin Suomi. Aika epäoikeudenmukaista. Elämä on.

Lopussa ollaan tietysti taas oikeilla jäljillä. Ainoa tapa saada Karjala takaisin on win-win -pohjainen neuvotteluprosessi. Sellainen olisi puhtaasti politiikkaa, ainoa tavoite voisi olla saada aikaan sopimus, jonka sekä Suomi että Venäjä voisivat hyväksyä. Jos sellainen sopimus joskus saadaan aikaan, moni sanoo varmasti, että se on epäoikeudenmukainen. Sanokaa vapaasti, demokratiassa enemmistö päättää. Ainoa vaihtoehto on jättää Karjala palauttamatta, sitäkö haluatte?

Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa typerin

Karjalan palautuksen aiheuttamat kustannukset ovat vakava asia, jota pitäisi pohtia vakavasti ja järjen kanssa, jotta palautus saataisiin hyväksyttäväksi suomalaisten enemmistölle. Asiasta on kirjoitettu myös suorastaan riemastuttavaa soopaa.
Suurimman idioottimaisuuden tittelistä kilpaillevat seuraavat ideat:

"Ei mitään ongelmaa, koska työnantaja maksaa verot:"

Työnantaja siis

a) rahoittaa
b) suorittaa eli maksaa
c) ilmoittaa kuukausittain valtiolle
d) ilmoittaa vuosi-ilmoituksessa valtiolle

tuloista perittävän ns. tuloveron eli ennakonpidätyksen, jokaista palkanmaksukuukautta seuraavan kuukauden 10. päivänä.

"Pannaan venäläiset maksamaan:"

Jos esim. "Pete" ryöstää kultasepän liikkeestä 1500 euron arvoisen kellon ja irroittaa siitä rannekkeen, sen jälkeen poliisi saa "Peten" kiinni ja hän tunnustaa rikoksen, mutta on ehtinyt jo myydä rannekkeen "tuntemattomalle" venäläiselle.

"Pete" palauttaa kellon kultasepälle, mutta kuka korvaa rannekkeen?

Tietysti rikollinen "Pete".

Sama käytäntö toimii neuvosto-venäläisten varastamasta nykyrajan ja Tarton rauhan rajan välisestä alueesta. =
Rikollinen vastaa vahingoista.

Alueen jälleenrakentamisen vuoksi (kun se siirtyy lainvoimaisille omistajille) ei suomalaisten veronmaksajien kulut nouse suhteessa yhtään sen enempää kuin esim. Eduskunta talon lisärakennuksen rakentamisen vuoksi.

Kumpikohan voittaa? Edellinen on täydellistä soopaa, kun taas jälkimmänen voisi toimia, jos Karjala palautettaisiin tulevassa sodassa.
Jälkimmäisen kirjoittajan äidin kielen oikein kirjoitus kuitenkin antaa vaikuttavia lisäansioita.

Yksiselitteistä?

Kansainvälisten sopimusten pohjalta on yksiselitteistä, että suomalaiset yhä omistavat Karjalan maat ja mannut. Vain itäraja on siirtynyt. Tämän vuoksi asianajaja Kari Silvennoisen hanke on täysin normaalia oikeudenkäyttöä: omistajat haluavat omat maansa omaan käyttöönsä. Ne ovat olleet vieraissa käsissä yli 60 vuotta, luulisi sen jo olevan riittävästi.

Luonnollisestikin asianajaja aina esittää oman tulkintansa kiistattomana. Sitä ei ole kuitenkaan syytä pitää totena ennen oikeuden päätöstä. Tässä tapauksessa perusteet kyllä tuntuvat todella huterilta. Se, että Pariisin ja Moskovan rauhansopimuksissa ei mainita mitään omistusoikeudesta, tuskin tarkoittaa, että
se säilyi. Tarton rauhansopimuksessa omistusoikeus mainitaan, jos omistusoikeuden olisi ollut tarkoitus säilyä, se olisi taatusti mainittu varsinkin kun alue siirtyi valtiolle, jossa yksityinen maanomistus ei ollut mahdollista. Korvauslaeissa taas luovutetulle alueelle jäänyt maaomaisuus rinnastetaan täsmälleen pommituksen tuhoaman talon tai evakuioinnissa hätäteurastetun lehmän kanssa. Se on mennyttä. Kun laeista ja sopimuksista tulkitaan jotain, joka ei olisi ikinä tullut laatijoiden mieleenkään, se on jo enemmän vääristelyä kuin tulkintaa ja periaatteellisella tasolla kyseenalaista. Lisäksi kannattanee lukea se paljonpuhuttu ihmisoikeussopimus loppuun:

Article 15 – Derogation in time of emergency1

1. In time of war or other public emergency threatening the life of the nation any High Contracting Party may take measures derogating from its obligations under this Convention to the extent strictly required by the exigencies of the situation, provided that such measures are not inconsistent with its other obligations under international law.

Huomatkaa, miten haluttomasti asiasta keskustellaan julkisesti:

Jo alkoi kateellisten vinkuminen, tiedät varmaan että korvaukset eivät olleet täyteen arvoon korvauksia, oliko ollut jotain 1/3 osan verran arvosta. Lisäksi kaikki muu. Et kai ole tosissasi?

Kirjoittajalla tuskin viiraa niin pahasti, että hän kuvittelisi jotain kadehdittavaa olevan, loanheiton taakse vetäydytään vain asia-argumenttien puutteen takia.