ProKarelia hukkaa Karjalan palautuksen

ProKarelia pyöriskelee siinä umpikujassa, johon on varoituksista huolimatta hakeutunut. Uusin idea on vedota ns Pinheiron periaatteisiin:

YK-RESOLUUTIO VAHVISTAA KARJALAN PALAUTUKSEN - I

- Kaikilla pakolaisilla oikeus palata
- Pinheiron periaatteet
- Pinheiron periaatteet ja Käsikirja
- Omaisuuden palautusoikeus vai paluu-oikeus?
- Paluu- ja palautusoikeudet tunnustettu laajasti
- Pakolaisia kymmeniä, ehkä satoja miljoonia
- Paluu- ja palautusoikeus antavat toivoa
- Jo sata vuotta paluuta ja palautusta
- Pinheiron periaatteiden laillinen sitovuus?
- Evakot kuuluvat Resoluution määrittelyn alle
- Myös kaupallinen omaisuus suojattu
- Kuinka kauan paluu- tai palautusoikeus kestää?
- Pakolaisella paluu-oikeus ja oikeus omaisuuteensa
- Lopettaako paikallinen integroituminen paluu-oikeudet?
- Resoluutio vahvistaa omaisuuden palautusvelvoitteen
- YK:n ihmisoikeusjulistus vahvistaa Resoluution periaatteet
- Valtioiden sallittava vapaaehtoinen palaaminen
- Eduskunta ja valtioneuvosto eivät tunne resoluutiota?

On esiksikin kovin kyseenalaista, voiko periaatteiden katsoa koskevan karjalaisia:

1.2 The Principles on housing and property restitution for refugees and displaced persons apply equally to all refugees, internally displaced persons and to other similarly situated displaced persons who fled across national borders but who may not meet the legal definition of refugee (hereinafter “refugees and displaced persons”) who were arbitrarily or unlawfully deprived of their former homes, lands, properties or places of habitual residence, regardless of the nature or circumstances by which displacement originally occurred.

Tämä voisi koskea karjalaisia, koska pakolaisen määritelmän täyttämistä ei edellytetä, mutta Karjalan luovutuksesta on Suomen eduskunnan hyväksymät rauhansopimukset ja lait. Ne toki hyväksyttiin pakkotilanteessa, mutta tämä tuskin oikeuttaa ilmaukseen "arbitrarily or unlawfully". Pahempaa on kuitenkin periaatteiden varsinainen sisältö, ja se, että ProKarelia todella nielee sen nikottelematta:

Pinheiron periaatteet eivät siten aikatekijän osalta millään lailla sulje suomalaisten evakkojen oikeuksia pois resoluution piiristä. Periaatteiden mukaisesti evakoilla on täysi oikeus palata omalle kotiseudulleen, omiin koteihinsa ja saada omat kiinteistönsä takaisin.

Tässähän ei enää puhuta Karjalan palautuksesta. Riittää, että evakot tai pikemminkin evakoiden jälkeläiset saavat halutessaan muuttaa Venäjälle ja kiinteistönsä takaisin tai vastaavasti korvauksia (mielenkiintoista, miten tähän vedotessa pitäisi suhtautua Suomen evakoille menetetyistä kiinteistöistä maksamiin korvaukseen, joita eräät aina muistavat halveksivasti "korvauksiksi" nimittää).

Ei, minä en halua muuttaa asumaan vieraaseen maahan, jossa en ole koskaan edes käynyt enkä halua takaisin omaisuutta, jota ei koskaan ole ollutkaan. Haluaisin, että Karjala olisi jälleen osa Suomea. Enkä usko olevani mielipiteideni kanssa aivan yksin.

Hyviä ja huonoja uutisia

Hyvät uutiset: Blogistaniin on ilmestynyt uusi Karjalan palautusta ajava blogi, joka on linkittänyt tännekin, karjalablogi.

Huonot uutiset: Blogistin asiallisuuteen pyrkivä linja lipsuu välittömästi kammottavan hölynpölyn ja tunteisiin vetoavan retoriikan puolelle:

- Karjalaiset saisivat omat maansa takaisin. Tämä käsitys herättää kritiikkiä. Sen mukaan Suomen valtio "osti" karjalaisilta maat antamalla pakolaisille hätäapua, "korvauksia". Käsitys ei kuitenkaan ole realistinen. Eihän Suomen valtio voinut "ostaa" sellaisia alueita, jotka olivat samaan aikaan tiukasti Neuvostoliiton hallussa! Ennakkotapausten valossa on kuitenkin realistista, että karjalaisilla olisi kuin olisikin oikeus saada omat maansa takaisin ilman erityistä lunastusmaksua. Kannattaa muistaa, että karjalaiset ostivat maansa Suomen valtiolta 1860-1939. Kerran ostettu on aina oma. Lisäksi on kysyttävä, millainen on pakolaisuuden, vieraan heimon keskellä kärsityn pilkan ja kiusaamisen ja kodin tuhoamisen hinta. Jos sitä ei korvata, miksi karjalaisten pitäisi vielä kerran maksaa omastaan? Toive on realistinen, oikeudenmukainen ja kohtuullinen.

Ei jää epäselvyyttä siitä, kuka blogisti on. Karjala-keskustelun tason nousua ei ole odotettavissa.

Aika esittää perusteluja!

Vaikka mikään oikeusistuin ei ole samaa mieltä, ProKarelia jaksaa edelleen väittää samaa:

Karjalan ja muu pakkoluovutettu alue on julkisoikeudellisesti Venäjän hallinnon alaista aluetta. Yksityisoikeudellisesti alueiden kiinteistöt ovat edelleen suomalaisten omistamia. Venäjä hallinnoi siten suomalaista omaisuutta, mutta vastoin kansainvälisiä ihmisoikeuksia.

Tämä väite on kovin uusi ja aika vallankumouksellinen. Minusta se kaipaisi kunnon perusteluja, mutta kun kesällä kyselin niitä, ProKarelian vastaus oli melko ikimuistoinen:
Tilaustyöstä yleensä laskutetaan

Jos halutaan tilaustöitä, niistä yleensä laskutetaan. Suosittelemme oikeudellisen selvityksen tilaamista yliopistolta tai aa-toimistolta, jos sellaiseen on tarve.

Kuten juuri kerroin, omaisuuden palautuksen tuotteistaneen asianajajan lisuri on jätetty arvosteltavaksi jo keväällä. Opinnäytteet ovat julkista tietoa, joten ProKarelialla pitäisi nyt olla käytettävissään tieteellisesti ja lähdeviittein perusteltu selvitys väitteittensä tukena. Olisi aika julkaista vähintään valittuja paloja. Muuten saattaa syntyä jompikumpi seuraavista epäilyistä:

1) Lisuria ei olekaan hyväksytty. Tämä olisi melko poikkeuksellista, ja antaisi huonon kuvan monen muun lisäksi oikeustieteellisestä tiedekunnasta.

2) Lisuri päätyy todellisuudessa ihan eri johtopäätöksiin, kuin mitä julkisuudessa on esitetty. Tästä saattaisi tulla pientä sanomista asiakkaiden taholta.

Kummassakin tapauksessa ProKarelialle tulisi todella kiire palauttaa palautuksen uskottavuus.

Jäämme mielenkiinolla odottamaan. Viimeistään silloin, kun tiedekuntaneuvoston pöytäkirja ilmestyy nettiin, tiedämme jotain lisää.

Yllättävä käänne

Joudun alkajaisiksi tunnustamaan olleeni väärässä. Elokuussa väitin, että erään tunnetun asianajajan lisurista, jonka piti valmistua jo pari vuotta sitten, ei ole kuulunut mitään. Tämä johtuikin vain siitä, että oikeustieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston pöytäkirjat ilmestyvät webiin vasta noin puolen vuoden kuluttua. Tosiasiassa tiedekuntaneuvoston kokouksessa 24.4. määrättiin
lisensiaatintutkimuksen ”Valtiollisen siirtymävaiheen vaikutuksesta kiinteistönomistukseen erityisesti silmällä pitäen Karjalaa” tarkastajiksi professori Jarno Tepora ja professori Vesa Majamaa.

Todettiin, että opintosuoritusten arvostelua ja kuulusteluja sekä opintosuoritusten tutkintolautakuntaa koskevan johtosäännön 27 §:n mukaan tarkastajien tulee kahden kuukauden kuluessa tehtävän saamisesta yhdessä tai erikseen antaa perusteltu kirjallinen arvostelulausunto.

Tarkastuksen tulos on siten ollut tiedossa heinäkuussa, ja julkaistu syyskuun kokouksen pöytäkirjassa, jota valitetettavasti eri ole vielä webissä. Kummallista, että ProKarelia ei ole mainostanut asiaa laajemmin, eikä siitä ole mainintaa ko asianajajan kotisivuillakaan. Niiltä muuten puuttuu myös maininta siitä, että sen enempää KKO kuin EIT:kään eivät ole kelpuuttaneet asianajajan juttuja edes hylättäviksi.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan pöytäkirjaa, ja ehkä julkaisemme tulevaisuudessa katkelmia lisuristakin.

Viipurin poika

Kun Ahtisaari mainitsi Nobel-puheessaan olevansa sotapakolainen Viipurista, hän näin muistutti arvovaltaisella kansainvälisellä foorumilla Suomen nykyisen itärajan tulleen vedetyksi Stalinin ja Hitlerin keskinäisten kähmintöjen ja Neuvostoliiton voimapolitiikan seurauksena. Ahtisaari osoitti tässä ihailtavaa suoraselkäisyyttä. Venäjän asenne Ahtisaaren palkitsemista kohtaan oli alun alkaenkin käsittämättömän kielteinen - ilmeisesti pelkän Kosovon takia. Viipurin mainitseminen ei varmaan paranna asiaa, mutta jokin järki ja kohtuus pitäisi tuomitsemisessakin olla. Ahtisaaren leimaaminen sodanlietsojaksi on jo niin älytöntä, ettei sen pitäisi edes Venäjällä mennä läpi. Taitaa kuitenkin mennä, mikä paljastaa jotain sikäläisen poliittisen kulttuurin tasosta.

Realismi ei olisi koskaan pahitteeksi

ProKareliakin on noteerannut Pravdan hyökkäyksen Ahtisaarta vastaan. Ikävä kyllä kannanottoon on taas pitänyt lykätä aivan harhaista tekstiä:

Meillä on hyvin usein kummallinen tapa hyväksyä neuvottelun aloittamislähtökohdat. Se aloitetaan siitä pisteestä, mihin vahvempi osapuoli on jo päässyt aggressioillaan ja siitä yritetään tinkiä jotain. Se on täysin väärä lähtökohta. Pitää lähteä siitä olotilasta, joka oli ennen vääryyden tekemistä ja se pitää pyrkiä mahdollisimman hyvin palauttamaan.

On selvää, ettei ihmishenkiä voida palauttaa, eikä tuhottua omaisuutta. Mutta jo muinaisessa Foinikiassa oli keksitty korvike näille asioille – raha. Pakkoluovutettujen alueitten palauttaminen on yksinkertainen ja vain tahdosta riippuva asia. Aiheutettujen vahinkojen ja luvattoman käytön korvaamiselle on yksinkertainen keino: maksaa aiheuttamansa vahingot.

Siitä ProKarelian loputtomasti jauhamasta win-winista ei oikeasti koskaan löydy merkkiäkään. Kyllä, voisi kuvitella, että Karjalan palauttaminen olisi rakennettavissa yhteistyöprojektiksi, joka hyödyttäisi Venäjääkin. Mutta sellaiseen yhteistyöhön eivät sovellu vaatimukset, joiden tarkoituksena on hyödyttää vain toista osapuolta. Sellaisia voisi esittää vain, jos olisi jokin mahdollisuus oikeasti uhata Venäjää. Moista mahdollisuutta ei ole eikä tule, ja siihen liittyisi kohtuuttomia terveysriskejä. Pelkkää kiltteyttään Venäjä tai mikään muukaan valtio ei taatusti tee mitään. Sitäpaitsi sodassa taloudellisia vahinkoja kärsineet ihmiset ovat käytännössä nyt ihan yhtä kuolleita kuin kaatuneetkin, rauhansopimuksessa Suomi luopui kaikista vaatimuksista, ja Suomi on nykyään oikeasti paljon rikkaampi maa kuin Venäjä. Vaihtoehtoja on edelleenkin vain kaksi: joko Venäjä palauttaa Karjalan eikä korvaa aiheuttamiaan vahinkoja tai sitten Venäjä ei palauta Karjalaa eikä korvaa aiheuttamiaan vahinkoja. ProKareliassa jostain syystä kuvitellaan, että umpihullut ja epärealistiset vaatimukset ovat hyvä lähtökohta neuvotteluille. Niin on korkeintaan silloin, kun omat neuvotteluasemat ovat todella vahvat. Muuten moinen vain estää neuvottelut.

Rauhanpalkinto hiertää

Ahtisaaren rauhanpalkinto on herättänyt pahennusta monellakin taholla, mm. täällä, täällä ja täällä, kaikki yhtä merkittäviä kuin kunnioitettaviakin tahoja. Nyt on tullut Karjalan palautuksen kannalta mielenkiintoinen kannanotto, sanoisimmeko ylemmästä portaasta:

Venäläislehti Pravda mollaa verkkoversiossaan presidentti Martti Ahtisaarta sodanlietsojaksi. Artikkeli on otsikoitu Kaikkien aikojen kyseenalaisin Nobel-palkittu.

Jutussa käsitellään happamasti Ahtisaaren uraa ja ihmetellään, kuinka Nobel on voitu myöntää "sodanlietsojalle".

Venäläisille Kosovon itsenäistynminen on myrkkyä ja Ahtisaaren suurin synti on lehden mielestä Kosovon Serbiasta irrottanut sopimus.

Ahtisaaren Nobel-palkinnolla länsi vain yrittää lehden mukaan legitimoida Ahtisaaren toimet.

Lehti kertoo myös Ahtisaaren kannattavan Suomen Nato-jäsenyyttä. Se arvioi, ettei Ahtisaari lepää niin kauan kuin Ahtisaaren syntymäkaupunki, Viipuri, on osa Venäjää.

Vaikka Ahtisaari mainitsikin Viipurin puheessaan, Pravdan tulkinta lienee liioiteltu. Se kuitenkin osoittaa, että Karjalan kysymys on jatkuvasti olemassa Venäjälle. Toivottavasti Ahtisaari on edelleen voimissaan, kun nykyinen autoritaarinen kausi Venäjällä päättyy, ja ovi Karjalan palautukselle saattaa aueta.

ProKarelia vs SAFKA

Nettiin on ilmestynyt uusi ilmiö, vastenmielisyydessään naurettava tai naurettavuudessaan vastenmielinen, Suomen Antifasistinen Komitea. Siihen kuuluu tuttua väkeä: pari vanhaa stallaria, sosiologi, jolla on ilmeisesti kompleksi siitä että on liian nuori vanhaksi stallariksi ja pappi, joka vaikuttaa yksinkertaisesti hölmöltä.

Muutama päivä sitten pappi hyökkäsi blogissaan Karjalan palauttajia vastaan, ProKarelia vastasi ja pappi jatkoi hyökkäystä SAFKAN blogissa. Keskustelua on aika vaikea seurata, koska papin lainausmerkkeihin laittamat lauseet eivät esiinny ainakaan ProKarelian kannanotossa. SAFKAlla ja ProKarelialla on itse asiassa paljon yhteistä. Oikeaa keskustelua ei juuri suosita, vaan väärinajattelevat julistetaan ihmisoikeuksien kieltäjiksi jne. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että sama asianajaja on kusettanut kumpaakn osapuolta, ja pappi on asian jopa tajunnut. Kun muisti palailee pätkittäin, taidan arvata mistä oikeudenkäynnistä on kysymys, ja se ehkä selittää hieman papin levottomia juttuja

PS Tässä blogissa arvostellaan ProKareliaa usein ja ankarasti, eikä valitettavasti syyttä. Kun nyt jostain asiasta ollaan suunnilleen samaa mieltä kirjattakoon se rehellisesti ylös: ProKarelian ennuste Venäjän tulevaisuudesta tuntuu aika oikeaan osuvalta.

Blogi täyttää kolme vuotta - Missä on ProKarelian uho?

Blogi todellakin täyttää tänään kolme vuotta. Lukijamäärät tuntuvat olleen enimmäkseen kasvussa, tosin kovin, kovin loivassa. Varsinainen vaikutus Karjala-keskusteluun ei ole ollut kehuttava. Esimerkiksi vaivautuminen Kansallisarkistoon tutkimaan Porkkala-komitean papereita ei aikaansaanut muuta reaktiota kuin että ProKarelia keksi valehdella aiheesta suoraan ja myöhemmin jopa tarjoutui perustelemaan kantaansa erillistä laskua vastaan. Karu todellisuus hävittyjen oikeusjuttujen muodossa alkaa kuitenkin mahdollisesti tehdä sen, mihin blogissa esitetyt asiaperusteet eivät pystyneet. ProKarelian kannanotto NORD STREAM - MISSÄ SAKSAN UHO? tyytyy vain esittämään kohtuullisen asiallista kritiikkiä kaasuputkihanketta kohtaan. Sehän tosiaan vaikuttaa pikemminkin Venäjän vainoharhaisuuden kuin järkevien perusteiden tuotokselta. Silmiinpistävää on, että sanallakaan ei mainita enää älyttömyyksiä siitä, että putki kulkisi suomalaisten omistamien maiden halki. Myöskään ei mainita putken häiritsemiseksi keksittyä idioottimaista "kaivosvaltausta".

Vaikeneminen älyttömyyksistä ei kuitenkaan riitä. Umpikujasta on peräännyttävä näkyvästi. Paitsi että voodoo-oikeustiede on julkisesti hylättävä, etuosto-oikeus on palautettava ProKarelian palautussuunnitelmaan. Suomalaisten enemmistöä tuskin kiinnostaa, ovatko jonkun isovanhemmat kokeneet yli 60 vuotta sitten taloudellisia menetyksiä. Sen sijaan kyllä kiinnostaa, kestäisikö Suomen julkinen talous Karjalan palautuksen. Jos olen väärässä, Eduskunta voi Karjalan palautuksen yhteydessä helposti säätää lain, jolla lahjoitetaan maata evakoiden jälkeläisille. Sitä ennen pitäisi pikemminkin esittää valmiutta rahoittaa Karjalan palautusta kuin vaatia pikavoittoja, muuten Karjalan palautus ei saa koskaan suomalaisten enemmistön kannatusta.

Ei vieläkään mennyt perille

Patentteihin ja immateriaalioikeuksiin keskittyvä Sedyhin on ilmeisesti kokonaan unohtanut myös Venäjän ratifioimat kansainväliset omistukseen liittyvät lait ja sopimukset. Ne yksiselitteisesti kertovat, että suomalaiset ovat omistaneet ja yhä omistavat Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten metsät ja kiinteistöt.

Tätä asiaa on mm. professori, ent. kansliapäällikkö Kauko Sipponen hyvin selkeästi eräissä tilaisuuksissa tuonut esille. Hän toteaa, että julkisoikeudellisesti Karjala on tällä hetkellä Venäjän hallinnoimaa aluetta. Mutta yksityisoikeudellisesti suomalaiset edelleen omistavat alueella olevat kiinteistöt. Tämä julkis- ja yksityisoikeudellinen ero on tarpeen muistaa.

Asiantuntija Sedyhinkin kannattaisi opiskella Suomen ja Neuvostoliiton välisiä sopimuksia sekä YK:n ihmisoikeusjulistuksen 17. artiklaa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen ensimmäistä lisäpöytäkirjaa. Ehkäpä ko. sopimukset antaisivat hänelle lisää valaistusta maastopukukysymykseenkin.

ProKareliankin kannattaisi lukea nuo sopimukset ajatuksella läpi, ja varsinkin katsoa niiden allekirjoituspäivämäärät. EIT heitti jo odotetusti omaisuudenpalautushaasteen Ö-mappiin, joten se yksikäsitteisyys on pikemminkin toisin päin. Kauko Sipponenkaan ei voi asiaa vain "todeta", vaan "extraordinary claims need extraordinary evidence". ProKarelia on nyt maalannut itsensä nurkkaan omaisuushölmöilyllä, ja Karjalan palautuksen uskottavuus on todella vähissä. Avoin virheen tunnustaminen olisi hyvä idea.

Puutullit ja Karjala

Vaikka asia lienee sanomattakin selvä, niin väännetään vielä rautalangasta: Venäjä olisi nostanut puutulleja, vaikka Suomessa ei kukaan koskaan olisi viitannut puolella sanallakaan Karjalan palautukseen. Eikä siellä enää mitään kaverihintoja harrasteta, jopa Valko-Venäjälle myytävän öljyn hintaa on nostettu. Väyrynenkin kuvitteli pystyvänsä sopimaan asiasta toverillisesti vanhaan malliin, mutta tuli häntä koipien välissä takaisin.

Desanttihälytys

Suoli24 paljasti äskettäin mielenkiintoisen vanhan ystävämme oikeussosiologian dosentin hengentuotteen:

Kukaan ei ole huomannut, että Venäjä on sodassa Suomeakin vastaan. Jostakin syystä Venäjä on päättänyt hävittää yhden tärkeimmistä teollisuudenaloistamme nostamalla puutulleja. Seurauksena on musta syksy 2008. Työttömien armeijat tuskin ymmärtävät nousta kapinaan. Ministerit ja diplomaatit eivät tietenkään ole saaneet mitään aikaiseksi, koska heitä ei asia kiinnosta. Kysehän ei ole heidän työpaikoistaan. Väyrynen heräsi selvittelemään asiaa melko myöhään. Meitä on jälleen kerran siunattu ennätyksellisen vähä-älyisillä poliitikoilla. Se on omaa syytämme, sillä jokaisella kansalla on juuri sellaiset johtajat, jotka he ansaitsevat. Valitettavasti kansa joutuu aina myös maksamaan johtajiensa virheistä.

Myös Saimaan kanavan vuokra on nostettu tähtitieteellisiin lukemiin. Miksi? Venäjällä olisi varmasti varaa myydä puuta Suomelle halvemmallakin kaverihintaan. Mutta se ei sitä tee. Se voisi tehdä, sillä asialla ei ole sille mitään todellista taloudellista eikä poliittistakaan merkitystä. Tuntuu siltä, että Suomi saa nyt maksaa jostakin. Suomalaiset diplomaatit, kenraalit ja poliitikot ovat vuosien varrella osanneet ärsyttää venäläisiä vaatimalla Karjalaa takaisin. Se on kyllä huomattu itänaapurissa. Suomen historian tyhmin poliitikko Riitta Uosukainen on peräti vaatinut Karjalaa takaisin tyhjänä. Hän ei edes ymmärtänyt pyytää anteeksi. Nyt se on jo myöhäistä.

Onkohan dosentin uusin hengentuote painettu Virossa sen takia, että venäläisetkin ovat alkaneet tajuta jotain? Kovin moni suomalainen ymmärsi väärin, mitä Uosukainen todellisuudessa sanoi, joten ei tietenkään ole mikään ihme, että dosentiltakin meni täysin ohi. Dosentin oma kielenkäyttö muuten on hauskassa dialektisessa suhteessa hänen loputtomaan intoonsa nostaa kunnianloukkaussyytteitä.

Pikanttina yksityiskohtana mainittakoon, että eräs dosentin melko harvalukuisen ihailijakerhon jäsenistä kelpaa kirjoittajaksi ProKarelialle.

Päivän videoleike

Löytyipä tuollaista reipasta asevelitoimintaa.

Paniikkia ja vainoharhoja

Kuten aikaisemmin tuli kerrottua, anonyymi käyttäjä koneelta fwns5.eduskunta.fi kiirehti poistamaan Wikipediasta tiedon erään tietyn asianajajan idioottimaisesta yrityksestä nostaa kunnianloukkaussyyte hänen bisneksiään kriittisesti käsitelleestä blogikirjoittelusta. No, nyttemmin sekä kyseisen asianajajan yritys kumota KKO:ssa sotasyyllisyystuomioita, että yritys palauttaa tontti Viipurista entisen omistajan perilliselle, ovat päättyneet juuri niinkuin kunnianloukkauksesta syytetty bloginpitäjä ennusti. Eduskunnan tuntematon on yrittänyt tarmokkaasti pitää tämän tosiasian poissa Wikipediasta, ja onnistunut jo ylittämään keskustelun sensuurikynnyksenkin:

Erikoista että Kemppinen vaivautuu tai alentuu tällaiseen yhden toisinjattelijan solvaamiseen. Se on selitettävissä vain sillä, että hän on 60-lukulainen, suomettunut vanha pieru. Ei siedä toisinajattelua ja yrittää saada äärivasemmistolaiseen touhuunsa mukaan kaikki hinnalla millä hyvänsä.

Kemppinen tuskin on äärivasemmistolainen, eikä ole solvannut ketään. Ainoastaan sanonut ääneen sen että asianajan jutut ovat alusta lähtien epäonnistumaan tuomittuja, ja asiakkaita kustaan linssiin. Jos näin ei olisi, asianajaja ei olisi tarvinnut mitään kunnianloukkausyytteitä, pelkkä oikeusjutun voittaminen olisi riittänyt nolaamaan Kemppisen julkisesti ja tekemään asianajajasta kuuluisan.

Ehkä tuollaista soopaa suoltavien kannattaisi pitää vähän pienempää suuta solvaamisesta ja kunnianloukkauksista.

Noni, mitä minä sanoin

Kuten minä aivan äsken ennustinkin, EIT heitti suomalaisen omaisuudenpalautusjutun roskikseen. ProKarelian oli vielä kesällä varsinaisen harhaisen voitonvarma:

Omistusoikeudessa EIT ja Suomen päättäjät napit vastakkain

Tämä merkitsee sitä, että juridisella puolella EIT:n tuomarit ja Suomen korkeimmat päättäjät ovat napit ja mielipiteet vastakkain siitä, mikä on oikeus. Taitaa presidentillä ja pääministerillä olla heikkotasoisia neuvonantajia, kun käsitysero aivan perusihmisoikeuksien osalta on noin suuri.

Nyt sitten on aivan eri kellossa:

EIT hyväksyi Venäjän kannan oikeusloukkauksessa

EIT:n päätös 10.10.2008 oli tämän farssin jatkoa. Silvennoinen toteaa päätöksestä: ”Päätös on EIT:n tapaan lyhyt ja mitään sanomaton. Siinä todetaan ainoastaan, ettei valituksessa ilmennyt ihmisoikeuksien loukkausta. EIT siten hyväksyi Venäjän oikeuslaitoksesta tulleen vastauksen, jonka mukaan tämä Viipurin tonttikiista on julkisen kansainvälisen oikeuden (public international law) asia.”

Niinhän se on. Asia on ratkaistu Suomen ja Neuvostoliiton välisissä sopimuksissa, ennen kuin kumpikaan osapuoli oli allekirjoittanut Euroopan ihmisoikeussopimusta.

Nyt ollaan siinä tilanteessa, jonka ennustin jo pari vuotta sitten: ProKarelia on pannut koko arvovaltansa sellaisten tulkintojen taakse, joita mikään tuomioistuin ei tunnusta. Tästä farssista ovat hyötyneet vain Venäjä, ja muuan ahne asianajaja. Nyt alkaisi todella olla aika hakea kunnalliskodista uudet miehet palauttamaan Karjalan palautus järjelliseltä näyttäväksi projektiksi.

Olisikohan aika pikku hiljaa ajatella pikkuisen?

Viime vuoden tammikuussa eräs tunnettu blogaaja kirjoitti:

Toiseksi: sotasyyllisyysoikeuden tuomiota ei voi purkaa korkeimman oikeuden päätöksellä.

Jos rangaistustuomiot haluttaisiin purkaa, siitä olisi säädettävä laki - samanlainen kuin sodan päätyttyä "liittoutuneiden hyväksi toimineiden henkilöiden" päästämiseksi vankiloista ja turvasäilöistä.
---
Soltasyyllisyysoikeuden ei ole edes väitetty toimineen vastoin sitä erikoislakia, jolla Ryti ja ne muut tuomittiin. Kysymys ei siis koskaan ole ollut lain oikeasta tulkinnasta. Puhetta on ollut lain "oikeudettomuudesta", joka ei kai voi tarkoittaa muuta kuin perustuslain vastaisuutta tai sanotaan nyt yleisten oikeusperiaatteiden vastaisuutta, vaikka ei se 1940-luvulla ollut peruste jättää lakia soveltamatta.

Voisiko korkein oikeus todeta perustuslain säätäisjärjestyksessä annetun lain perustuslain vastaiseksi?

Ei voisi.

Sellaisessa tilanteessa ainoa keino on uusi laki.

Sellainen tilanne ei kuulu tuomioistuimelle.

No, nyt tuli sitten korkeimman oikeuden hylkäävä päätös:

Korkein oikeus (KKO) on tänään antanut päätöksen, jonka mukaan sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä annetun tuomion purkaminen ei kuulunut KKO:n toimivaltaan. Tuomio oli annettu muun ohella ministerinä toimineelle Väinö Tannerille helmikuussa 1946.

KKO katsoi päätöksessään, että sotasyyllisyysoikeuden perustaminen ja sotaan syyllisinä pidettyjen rankaiseminen tapahtui sellaisista lähtökohdista ja sellaisissa olosuhteissa, joita on pidettävä poikkeuksellisina.

Sotaan syyllisten rankaisemiseksi säädettiin erityislaki. Lakiin ei sisältynyt säännöstä, jonka mukaan sotasyyllisyysoikeuden tuomioon olisi mahdollista hakea muutosta. KKO vastusti lain säätämistä vuonna 1945 antamassaan lausunnossa.

Poikkeuksellisen taustan vuoksi ei KKO:n mukaan ollut perusteltua ryhtyä jälkikäteen tarkastelemaan tuomiota ja siihen johtanutta menettelyä yleisten tuomionpurkua ja kantelua koskevien säännösten pohjalta.

Se siitä. Tässä asiassa ei ole enää oikeusasteita käytettävissä. Oikeusjuttu ei ole edistänyt Karjalan palautusta pätkääkään. Ainoa hyötyjä on sopan keittänyt asianajaja, joka tähän mennessä ei ole voittanut ainoatakaan aihepiiriin liittyvää juttua. Lisää häviöitä lienee tulossa hyvinkin pian, sillä EIT on jo tyrmännyt nykyisen Puolan alueelta tulleiden evakoiden rahastusyrityksen:

55. The Court’s jurisdiction ratione temporis covers only the period after the date of ratification of the Convention or its Protocols by the respondent State. From the ratification date onwards, all the State’s alleged acts and omissions must conform to the Convention or its Protocols and subsequent facts fall within the Court’s jurisdiction even where they are merely extensions of an already existing situation (see, for example, Broniowski v. Poland [GC], (dec.), no. 31443/96, § 74 et seq., ECHR 2002-X, with further references).

Accordingly, the Court is competent to examine the facts of the present case for their compatibility with the Convention only in so far as they occurred after 10 October 1994, the date of ratification of Protocol No. 1 by Poland. It may, however, have regard to the facts prior to ratification inasmuch as they could be considered to have created a situation extending beyond that date or may be relevant for the understanding of facts occurring after that date (ibid.).

56. A continuing violation of the Convention – a situation which originates before the entry into force of the Convention but continues after this date – has effects on the temporal limitations of the Court’s jurisdiction. In particular, such situations as a continuing and total denial of access to and control, use and enjoyment of property as well as any compensation for taking property may fall within this notion, even if they stemmed from events or laws that occurred before the ratification of the Convention or the Protocol (see, inter alia, Loizidou v. Turkey (merits and just satisfaction) judgment of 18 December 1996, Reports of Judgments and Decisions 1996-VI, § 41 et seq.; and Cyprus v. Turkey [GC] no. 25781/94, §§ 187-189, ECHR 2001-IV).

57. However, as the Court has consistently held, in particular in the context of expropriation measures effected in connection with the post-War regulation of ownership relations, the deprivation of ownership or another right in rem is in principle an instantaneous act and does not produce a continuing situation of “deprivation of a right” (see, among many other authorities, Malhous v. the Czech Republic [GC] (dec.) no. 33071/96, ECHR 2000-XII; Smoleanu v. Romania, no. 30324/96, 3 December 2002, § 46; Bergauer and Others v. the Czech Republic (dec.), no. 17120/04, 4 May 2004; and Von Maltzan and Others v. Germany [GC] (dec.), nos. 71916/01, 71917/01 and 10260/02, § 74, ECHR 2005-V).

EIT:n jälkeen ei ole enää oikeusasteita. Ehkä sen tappion jälkeen joku alkaa ajatella, kannattaako kyseiselle asianajajalle enää lahjoittaa rahaa toivottomien juttujen ajamiseen. ProKarelian puolestaan täytyy alkaa vakavasti pohtia uskottavuutensa palauttamista.

Jalat tukevasti irti maasta

ProKarelia on valitettavasti taas julkistanut kannaonoton, jota on pakko kommentoida. (Kommentoitavat katkelmat eivät välttämättä ole samassa järjestyksessä kuin alkutekstissä.)

Suomen Karjalasta luopumispäätökset eivät ole virallisia

Oikeudessakin voidaan joitain asioita sovitella, mutta lähtökohtana on aina koko rikoksen selvittäminen ja korjaaminen. On rikoksia, joissa ei sovitella. Henkeen kohdistuneet rikokset tuomitaan, eikä niissä lähdetä miettimään etukäteen, voitaisiinko vaikka 1/3 uhreista jättää rangaistuksen määrittämisessä ulkopuolelle.

Oikeusvaltiona melkoisen outo lintu on sellainen maa, joka päättää, että jätetään nyt nämä rikokset kokonaan tutkimatta ja tuomitsematta, kun tuo rikoksentekijä on noin suurikokoinen. Tosin näin näyttää tähän saakka Suomen valtionhallinto ja oikeuslaitos Karjalan kysymystä tarkastelleen.

Erikoisinta tässä on se, ettei aluepäätöksiä ole tehty virallisesti. Suomesta ei tiettävästi löydy ainuttakaan poliittista virallista päätöstä siitä, ettei palautus kuulu ohjelmaan, ellei sellaiseksi lueta kiertoilmaisua, ettei Suomella ole mitään aluevaatimuksia Venäjältä. Mistä pöytäkirjasta tämä ilmaisu perusteluineen ja päätöksineen löytyy? Entä eduskunnan päätös maa-alueen menetyksestä?

Käsittämätöntä tekstiä. Tässä on nyt kerta kaikkiaan kysymys asioista, joita ei voi käsitellä oikeudessa eikä sinne kuuluvin käsittein. Eduskunnan päätökset maa-alueen menetyksestä löytyvät eduskunnan hyväksymistä rauhansopimuksista. Sen jälkeen ei todellakaan tarvitse tehdä äätösä, että palautus ei kuulu ohjelmaan. Vain palautuksen kuulumisesta ohjelmaan pitäisi päättää.

Jo edellisen perusteella on selvää, että neuvottelujen lähtökohtana voi olla vain Tarton rauhan 1920 rajojen palauttaminen. Ne olivat itsenäisen Suomen ja Neuvostoliiton kohtuullisen yksimielisesti ja ilman sodanuhkaa sovitut rajat, jotka oli tarkoitettu ikuisiksi ajoiksi. Neuvostoliiton ikuisuus kesti vajaa parikymmentä vuotta.

Jos koko alue ei ole neuvottelujen lähtökohtana, tehdään perustavaa laatua oleva oikeusloukkaus niitä kohtaan, joiden maa-alueet jäisivät edelleen Venäjän hallintaan. Samalla luotaisiin vahva pohja konfliktin jatkumiselle.

Toki se voi olla neuvottelujen lähtökohtana, mutta entä jos Venäjä ei suostu siihen, mutta suostuisi pienemmän alueen palauttamiseen? Käsketäänkö pitää samantien koko Karjala? Jos Karjala palautetaan, se palautetetaan Suomelle, ja Suomen, demokraattisten valtioelimiensä kautta on päätettävä palautussopimuksen hyväksymisestä. Jos koko aluetta ei palauteta, tulokseen on tietenkin lupa olla tyytymätön, mutta sen väittäminen oikeusloukkaukseksi on mieletöntä. Jos joku siinä tilanteessa lähtee jatkamaan 'konfliktia', asia kuuluu poliisille ja oikeuslaitokselle.

Etukäteistinkiminen alueista on koomista

Mikäli Suomi esittäisi Venäjälle rajaneuvotteluja, joissa se itse valmiiksi tinkisi alueesta, se ilmeisesti tuottaisi venäläisille hersyvät naurut. Kun uhri ja saamamies etukäteen itse tinkii vaatimuksistaan, ennen kuin mitään neuvotteluja on edes aloitettu, on tilanne koominen ja traaginen.

Millä lihaksilla me voisimme vaatia Venäjältä mitään. Venäjä pitää saada kiinnostumaan neuvotteluista, ja sitä voi edistää vain laskemalla vaatimuksia ja nostamalla omia tarjouksia. Koska Suomikaan ei ole kovin kiinnostunut asiasta, myöskään Suomen suuntaa ei pitäisi heitellä huolettomia vaatimuksia.

Jos neuvotteluissa tullaan siihen tulokseen, että jokin alue jäisi Venäjän haltuun, on samantien neuvoteltava pois jäävää aluetta vastaava korvaus. Se korvaus ei voi olla samanlainen kuin ennen talvisotaa ollut Neuvostoliiton ehdotus, jossa kukoistava kaupunkialue haluttiin vaihtaa huonosti hoidettuun metsäalueeseen. Suomi ei ole joustamaton neuvottelija, joten ratkaisumahdollisuuksia korvaavien alueitten suhteen varmasti löytyy.

Kukoistava kaupunkialue? Karjalassa ei ennen sotia ollut muita kaupunkeja kuin Viipuri, Käkisalmi ja Sortavala. Nyttemmin toki on, mutta sen kukoistuksen kanssa on niin ja näin. Neuvostoliiton ehdotuksen vika ei ollut alueissa, vaan siinä, että vaihto olisi katkaissut Suomen pääpuolustuslinjan, ja sopimuskumppani oli perin epäluotettava. Venäjä olisi vielä Talvisodan jälkeen voinut estää Jatkosodan, jos se olisi jättänyt rajan Viipurin itäpuolelle. Kaikki alueet eivät todellakaan ole yhtä arvokkaita.

Omien maitten ostaminen on järjetöntä

Ehkä kaikkein typerryttävin ehdotus on pakkoluovutettujen maitten takaisinostaminen. On vaikea löytää sellaiseen toimenpiteeseen mitään logiikkaa. Miksi me ostaisimme omat alueemme takaisin? Ne alueet kuuluvat meille kansainvälisten sopimusten mukaisesti.

Ehkä siksi, että ne kansainväliset sopimukset eivät enää ole voimassa, eikä Venäjä varmaankaan palauta mitään pelkästään kiltteyttään. ProKarelia jauhaa aina win-win -ratkaisuista, mutta ei ole tosissaan esittänyt mitään, mitä Venäjä hyötyisi palautuksesta. Maksu olisi suoraviivainen tapa tuottaa sitä hyötyä.

PS. ProKarelian reformisuunnitelmassa oli suosiolla jätetty Terijoki ympäristöineen palautuksen ulkopuolelle, mutta ProKarelia olikin silloin vielä järkevien ihmisten johtama.

Sarjassamme käsittämättömiä ideoita

Nord Stream -kaasuputken vetäminen Itämeren pohjaan ei vaikuta mitenkään loistoidealta, Suomella, Virolla ja Ruotsilla on asiasta ihan perusteltua sanomista. Aluepalautus ry:n suunnalta tullut idea hankkeen torpedoimiseksi on kuitenkin omaa luokkaansa:

Anonyymit suomalaiset 'liikkeenharjoittajat' ovat jättäneet valtaushakemuksen Helsingin edustalle kaasuputken reitille, ja kuvittelevat voivansa sen perusteella kieltää putken rakentamisen ja saavansa siihen apua poliisilta ja armeijalta. Hakemuksen jättäjiä edustaa entuudestaan tuttu asianajaja, joka on ennenkin lukenut lakeja ja sopimuksia kuin piru Raamattua. Kaivoslakia täytyy todellakin lukea sangen luovasti, jos siitä saa ulos moisen tulkinnan.

Valtaajalla on oikeus tässä luvussa säädetyillä ehdoilla toimittaa valtausalueella tutkimustyötä esiintymän laadun ja laajuuden selvittämiseksi sekä tarpeen mukaan käyttää alueen ulkopuolellakin maata teitä sekä voima-, vesi- ja muita johtoja varten.

Ei mitään mainintaa "yksinoikeudesta". Juttu lentää roskikseen, Karjalan palauttajat leimautuvat jälleen kerran idiooteiksi, ja asianajaja itkee koko matkan pankkiin. Venäjä tuskin vaivautuu edes ärsyyntymään.

Pakollinen vitsi: Mies tulee aivokauppaan.

-Onko teillä insinöörin aivoja?
-Kyllä on.
-Mitä ne maksavat?
-10 euroa gramma.
-Entä onko asianajajan aivoja ja mitä ne maksavat?
-Kyllä on, ne maksavat1000 euroa gramma.
-Kuinka ne voivat olla niin hirveän kalliita?
-Tietäisitte, miten monta asianajajaa täytyy tappaa, että saisi gramman aivoja.

PS Nyt Prokareliakin meni sitten julkaisemaan tämän 'uutisen'.

Bronzemember

Vanha ystävämme sosiologi on aktivoitunut vaihteeksi eteläistä naapurimaatamme vastaan, ja sivunnut siinä samalla myös Karjalan palautusta:

Suomessa oli paljon revansistista mielialaa 1990-luvulla, mutta tilanne on nyt helpottunut. Suomessa esimerkiksi vaadittiin "Karjalaa" takaisin jopa kenraalien toimesta. Se oli hyvin vaarallista, koska Venäjällä sana "Karjala" ymmärretään paljon suuremmaksi alueeksi. Siellä ei kukaan ymmärrä, että suomen kielen sana "Karjala" tarkoittaakin useimmiten Karjalankannasta, joka taas venäläisille ei ole mikään "Karjala".

Tämähän on tietysti totta. Itse asiassa olen Suomessakin törmännyt taukkeihin, jotka eivät tajua eroa luovutetun Karjalan ja Itä-Karjalan välillä. Ihmetyttää vain, miksi Pietarissa vuosia asustellut ja paljonkin Venäjän lehtiin myös Karjalan palautuksesta kirjoitellut sosiologi ei ole saman tien korjannut tätä vähintäänkin kiusallista väärinkäsitystä.

Puppugeneraattori taas vauhdissa

ProKarelia on taas intoutunut suoltamaan artikkeleita nettiin. Ensin piti syyttää sekä perusinsinööriä, että pääministerin isää yllytyksestä rikokseen. Ikävä kyllä kyseistä rikosta ei ole olemassa muualla kuin ProKarelian häiriintyneessä mielikuvituksessa (jos olette eri mieltä, yrittäkää toki nostaa oikeusjuttu, lupaan seurata yritystä mielenkiinnolla. No, tämä kaikki on valitettavasti vanhastaan tuttua. Sittemmin ProKarelia on taas saavuttanut uusia älyttömyyden sfäärejä:

Suomalaisten on itse luotava historialliselle mahdollisuudelle todellinen tilaisuus. Sitä ei ole aidosti koskaan yritetty. Mutta se on yrittämisen arvoinen asia. Kekkonen omi aikanaan Karjalan palautuksen omaksi asiakseen ja hätisti toiset pois sen kysymyksen ääreltä.

Tässä Kekkonen teki mahdollisesti pahan virheen. Hän ei lainkaan käyttänyt hyväkseen kansan suurta tukea. Hänen aikanaan maa ei vielä ollut suomettunut, joten suurin osa kansasta olisi riemumielin noussut Kekkosen hätistelemänä barrikaadeille sekä kuvaannollisesti että fyysisesti. Karjalan palautus olisi saanut vahvan palon ihmisten mieliin. Naapurimaassakin olisi havaittu, että siellä kansa yksituumaisesti ajaa palautusasiaa.

Neuvostoliittoako olisi kiinnostanut Suomen yleinen mielipide? Ei hyvää päivää. Moinen olisi kaatanut Kekkosen palautusyritykset välittömästi. Vielä suuremmalla syyllä on kysyttävä, miksi ProKarelia itse ei ole kiinnostunut saamaan kansan tukea palautuksen taakse. Muistakaamme, mitä eräs riemuidiootti, joka on viime vuodet vaikuttanut ProKarelian linjauksiin aivan liikaa, jo vuosia sitten kirjoitti:

"Mielestäni Suomen raja on määritelty jo 1920 Tartossa, eikä sen rajan palauttaminen mielestäni tarvitse "kannatusta". Se on Suomen raja. Piste." (Toimivaa linkkiä ei enää ole, mutta kyllä tuo ProKarelian arkistoista varmaan löytyy.)

Tähän liittyen, ProKarelia on enemmän ja enemmän suuntautunut yrityksiin 'palauttaa' omaisuutta ihmisille, joiden isovanhemmat sitä sodan takia menettivät. Vaikka moinen touhu olisikin juridisesti perusteltua, se eimtodellakaan ole omiaan synnyttämään kannatusta yleisessä mielipiteessä; se on parhaimmillaan EVVVK, pahimmillaan vastenmielistä ahneutta. Ei ihme, että ProKareliakin alkaa vähitellen huomata, että homma sei suju, ja uskotella, että takaiskut kuuluvat asiaan.