Kirjoita Viipurista

Vielä on vähän aikaa osallistua Iltasanomien järjestämään Viipuri-aiheiseen kirjoituskilpailuun. Tekstejä voi lähettää kesäkuun loppuun asti, mieluiten sähköpostilla osoitteella viipuri@iltasanomat.fi. Kirjoituksia Viipurista julkaistaan Iltasanomissa kesän aikana ja parhaat kirjoittajat palkitaan kahden hengen matkoilla Viipuriin.

Tuo vanha vainooja

Suomen hörönaurettava antifasistinen komitea on valistanut meitä uudesta Talvisotaa käsittelevästä venäläisestä elokuvasta. Se näyttää oleva paksua kamaa:

Juoni on ainutlaatuisen jännittävä: elokuvan alussa tiedustelukoulun oppilaat aloittavat suomen kielen opiskelun ja saavat tietoja suomalaisten uhkaavista joukkojensiirroista. Tiedusteluretkellä saadaan havainnot suomalaisten salaisen tykistöyksikön siirtymisestä lähelle rajaa. Tiedustelijat kuulevat Mainilassa seitsemän tykinlaukausta Suomen puolelta. Suomalaiset tappajapartiot ja tarkka-ampujat piinaavat työläisten ja talonpoikien armeijaa. Tiedustelujat saavat selville, että puusta ampuvat suomalaiset tarkka-ampujat eli "käet" ovatkin mielikuvituksen tuotetta, koska todellisuudessa suomalaiset snaiperit ampuvat maasta. Tiedustelupäällikkö Dubko tekee nopean johtopäätöksen: puusta ampuvat "käet" ovat suomalaisten liikkeelle laskema huhu, "ideologinen diversio" eli tihutyö, jonka tarkoitus on lietsoa työläisten ja talonpoikien armeijassa paniikkia. Poikkeuksellisen taitava suomalainen tarkka-ampuja piinaa venäläisiä, kunnes venäläisten oma nuori tarkka-ampujatyttö Margarita Brusnikina lyö vastustajansa, kokeneen miehen lempinimeltään Kettu, joka saadaan vangiksi ja otetaan kuulusteltavaksi. Kuten nykyisinkin, suomalaisten ja venäläisten välille syntyy heti kiistaa kansainvälisten sopimusten tulkinnasta.

Mikään ei näytä muuttuneen sitten neuvostoaikojen, mutta vähän haiskahtaa siltä, että on tiettyjä paineita legitimoida Karjalan anastusta.

Viipuri

Sanomatalon alakerrassa Helsingissä on esillä tämän kuun 20. päivään asti Viipuri-aiheinen valokuvanäyttely "Tällanen ol' Viipuri". Kuvia on sotia edeltäneestä vanhasta hyvästä ajasta, sota-ajan tuhoista, kaupungin menetyksestä ja takaisin valtauksesta, jälleenrakentamisesta ja uudelleen menetyksestä sekä vielä harvinaisia - äärimmäisen ärsyttäviä, mutta jollain sairaalla tavalla kiinnostaviakin - kuvia Viipurin venäläistämisen alkuajoilta. Näyttely on ollut suosittu, siellä on käynyt paljon katsojia, sille on toivottu jatkoaikaa ja sitä on kyselty myös muualle maahan. Varsinkin nuoremmille sukupolville, joilla ei ole omakohtaisia kokemuksia suomalaisesta Viipurista, näyttely on ollut muistuttamassa siitä, ettei Viipuri ole jokin muinaistaru, vaan olennainen osa Suomen historiaa: yksi Suomen vanhimpia kaupunkeja, toiseksi suurin kaupunkimme, joka meiltä törkeästi ryöstettiin niin vähän aikaa sitten, että vieläkin on keskuudessamme paljon ihmisiä, jotka joutuivat jättämään sinne kotinsa.

Taisipa tämäkin arvoitus selvitä

Viime aikoina blogia on luettu selvästi enemmän kuin ennen, ja kävijät ovat yleensä tulleet hakukoneen kautta. Valitettavasti tämä ei taida olla heikko signaali Karjala-keskustelun vilkastumisesta. Suomen tyhmimmän (ex)-pastorin uusi vaan ei omaperäinen aivopieru taisi kuitenkin paljastaa totuuden: Oikeasti haetaankin tätä.

Mitäköhän Venäjä pelkäisi?

Karjalan Liiton puheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallströmin mukaan Suomi tekee kaiken voitavansa, jotta suomalaiset voisivat jatkossakin omistaa kiinteistöjä Karjalassa.

Venäjä on antanut Suomen ulkoministeriölle tiedoksiannon, jonka mukaan Venäjän valtio pakkolunastaa suomalaisten omistuksessa olevat kiinteistöt Karjalassa, ellei niistä luovuta vapaaehtoisesti.

Venäjän vuosi sitten vahvistaman raja-aluevyöhykelainsäädännön mukaan kiinteistöt olisi pitänyt luovuttaa tammikuun 9. päivään mennessä.

---

– Kuten olen Moskovan television haastattelussa sanonut, olisi kiva tietää, mitä Venäjä pelkää, Matikainen-Kallström kyselee.

Tässä arvaus: Venäjä pelkää suomalaisten kasvavaa läsnäoloa luovutetussa Karjalassa. Kuten tässä blogissa jo kauan sitten kirjoitettiin, suomalaisen läsnäolon lisääminen olisi tärkeää, ja se edellyttää paitsi sitä, että Venäjän maalainsäädäntö mahdollistaa sen, myös sitä, että me toimimme Venäjän lainsäädännön mukaan emmekä kuvittele harhaisesti sotia edeltävän maanomistuksen muka olevan vielä voimassa.

Ohoh, hupsista ja safkaa

Karjalan palautuksen suhteen ei yllättäen ole tapahtunut mitään kovin merkittävää, joten ajankuluksi voi vilkaista muutamien keskustelun veteraanien uusia seikkailuja.

Edesmenneellä KareliaForumilla vaikuttaneen, sittemmin persukansanedustajan avustajaksi päätyneen, tunnetun nettihenkilön ei-ehkä-aivan-loppuun-asti-ajateltu huono huumori on noussut suunnilleen ykkösuutiseksi sekä Suomessa että maailmalla. Vääryystieteen desanttikin on tarttunut asiaan:

Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan hiljattain tuomitun kansanedustaja James Hirvisaaren eduskunta-avustajan Helena Erosen ehdotus hihamerkeistä ja mikrosirusta ulkomaalaisille ja seksuaalivähemmistöille on saavuttanut Venäjällä ja IVY-maissa valtavaa julkisuutta. Venäläiset uutistoimistot poimivat jutun Turun Sanomien uutisesta ja toistivat siinä olleet faktat. Eronen on noussut julkkikseksi Venäjän ohella myös Kazakstanissa, Valko-Venäjällä ja Azerbaidzhanissa saakka. Tässä kaikki uutiset Helena Erosesta Venäjän medioissa, juttuja on jo satoja, lista täydentyy koko ajan:

http://news.yandex.ru/yandsearch?content=alldocs&cl4url=www.today.kz%2Fru%2Fnews%2Fworld%2F2012-04-12%2F63412

Olenkohan ihan väärässä, jos epäilen, että Venäjällä on käytetty muutakin lähdettä kuin Turun Sanomia?

Toisaalla Suomen hörönaurettavassa antifasistisessa komiteassa Suomen tyhmin (ex-)pastori puolestaan on lopettanut nettiin kirjoittamisen 30.3:

This was the last public writing in my blog or other blogs, in Facebook, or elsewhere. From this day begins the web silence - and it will last at least until next autumn. A small note, however, I have a radio-tv interview (in Russian) in a few weeks. Thereafter, my telephone number will be changed, etc.

Just now I received a message that I can get my passport. Now I am at peace and I am looking forward to the Orthodox Easter.

Syksy tuli sitten näemmä jo alle viikon päästä.

Ohhoh, Venäjä on suuri maa josta löytyy mitä hyvänsä

Tätä en kyllä olisi ihan heti odottanut venäläiseltä somelta:

Эта группа посвящена вопросу возврата финских территорий потерянных в ходе Зимней и Второй мировой войны.

This group is devoted to the return of Finnish territory lost during the winter and the Second World War.

Карелия — исторический регион в северо-восточной Европе, земля карел. Это суровый северный край, край озёр и рек, сосновых и березовых лесов, край гранитных скал и серебряного неба.

Этот край простирается от Балтийского моря до холодных бескрайних вод Белого моря. Многие годы большая часть Карелии принадлежала Финляндии: сперва в составе Швеции, как автономная область, позднее в составе Российской Империи – как Великое княжество Финское. И только после русской революции, когда Финляндия получила долгожданную и заслуженную независимость, Карелия стала неотъемлемой частью нового, молодого государства.
Но всё изменилось 1939 году. 30 ноября Советский Союз напал на Финляндию. Более 3 месяцев продолжалась война пока 13 марта 1940 года не был подписан мирный договор по которому Финляндия потеряла более 40000 км2 своих территорий и более 400000 человек были вынуждены уехать с этих территорий. Но Финляндия не проиграла в этой войне. Главной целью советов была полная оккупация всей Финляндии, как незадолго до этого были оккупированы Эстония, Латвия и Литва.
В 1941 году Финляндия вернула себе эти земли, но не долго.
В 1947 году был подписан Парижский договор по которому Советскому союзу отошло более 40000 км2 финских территорий с таким городами как Viipuri(Выборг), Sortavala,(Сортавала) Käkisalmi(Приозерск) и другие. Это была страшная потеря для всего финского народа. Захват этих территорий это одно из самых страшных преступлений совершенных Советским Союзом.
На сегодняшний день существует множество мнений касательно «Карельского вопроса» одни считают эту землю исконно русской другие финской, но потерю этих земель финны ещё долго не смогут забыть, ведь с Карелией они потеряли часть своей культуры и истории.

Karelia - a historical region in north-eastern Europe, the land Karels. This is a harsh northern edge, the edge of lakes and rivers, pine and birch forests, the edge of the granite rocks and a silver sky.

This region stretches from the Baltic Sea to the endless cold waters of the White Sea. For many years, most of Karelia belonged to Finland: First of Sweden, as an autonomous region, later in the Russian Empire - as the Grand Duchy of Finland's. It was only after the Russian Revolution, when Finland was a long-awaited and deserved independence, Karelia has become an integral part of a new, young nation.
But everything changed in 1939. November 30 The Soviet Union invaded Finland. More than 3 months of the war lasted until 13 March 1940 was not signed a peace treaty in which Spain lost more than 40,000 km2 of its territories and more than 400,000 people were forced to move from these territories. But Finland has not lost in this war. The main objective of councils was a complete occupation of all of Finland, as had recently been occupied Estonia, Latvia and Lithuania.
In 1941, Finland has reclaimed the land, but not for long.
In 1947 Paris was signed the treaty under which the Soviet Union receded more than 40000 km2 Finnish territory with such cities as Viipuri (Viborg), Sortavala, (Sortavala) Käkisalmi (Priozersk) and others. It was a terrible loss for the entire Finnish people. The occupation of these territories is one of the most horrible crimes committed by the Soviet Union.
Today, there are many opinions regarding the "Karelian Question" Some think this land originally Russian Finnish others, but the loss of these lands for a long time the Finns can not forget, because of Karelia, they lost part of their culture and history.

Location: Viipuri, Finland

PS Ylläoleva on tosiaan suoraan kopioitu alkutekstistä, jossa on tuo kummallinen Espanja Suomen paikalla,

13.3.

Tänään on taas talvisodan päättymisen vuosipäivä. 72 vuotta sitten käyty sitkeä taistelu maahan hyökännyttä suurvalta-armeijaa vastaan päättyi raskaaseen rauhaan, jossa Suomi menetti 12% pinta-alastaan, mukaanluettuna toiseksi suurimman kaupunkinsa Viipurin. Kymmenettuhannet olivat kaatuneet taisteluissa ja pommituksissa, sadattuhannet joutuivat jättämään kotinsa ja lähtemään evakkotielle. Suuri määrä infrastruktuuria oli tuhoutunut tai jäänyt rajan taakse. Kuitenkin Suomen onnistui säilyttää itsenäisyytensä ja parlamentaarinen valtiomuotonsa, mistä me myöhempien sukupolvien edustajat saamme olla kiitollisia talvisodan taistelijoille. Ei ole tarvinnut jonottaa kaalisoppaa jossain kolhoosissa köyhyyden, diktatuurin ja venäläistämispaineiden riepoteltavana, vaan on saanut elää vapaana ihmisenä vapaassa maassa ja lähteä maasta, kun haluaa. Eteläisen veljeskansamme, virolaisten, kohtalo oli menneinä vuosikymmeninä alati muistuttamassa siitä, mikä olisi voinut olla vaihtoehto. Vaan nytpä on Viro jälleen vapaa ja onnistunut kahdessakymmenessä vuodessa suorastaan yllättävän tehokkaasti karistamaan yltänsä neuvostomiehityksen varjon.
Olen joskus kuullut sellaisenkin kommentin, että jos Suomi olisi talvisodassa kokonaan miehitetty, se olisi sitten Neuvostoliiton hajottua voinut uudelleen itsenäistyä Karjaloineen päivineen. Varmaan olisi ainakin suurin osa menetettyä Karjalaa silloin pysynyt muun maan yhteydessä, ehkä saatu jopa suikale Itä-Karjalaa siinä sivussa, mutta hinta olisi ollut hirmuinen, liian hirmuinen. Ensin olisi pitänyt kokea viisikymmentä vuotta neuvostovaltaa kaikkine kamaluuksineen, sen jälkeen rakennettava valtio ja yhteiskunta uudelleen. Maahan asutetun suuren venäläisväestön sopeuttaminen kestäisi vielä vuosikymmeniä. Sitä paitsi Venäjän suhtautuminen Neuvostoliitosta irronneisiin ja Neuvostoliiton jäljiltä osittain venäläistyneisiin "lähiulkomaihin" on erilainen kuin itsenäisyytensä koko ajan säilyttäneeseen Suomeen; niiden täydellistä itsenäisyyttä ei niin helposti haluta hyväksyä ja aggressiiviseksi heittäytyessään Venäjä on kärkäs puuttumaan niiden asioihin käyttäen venäläisväestön "suojelua" verukkeenaan.
Palautettavan Karjalan myötä Suomenkin venäläisvähemmistö toki lisääntyisi, mutta prosenttiosuus koko maan väestöstä olisi edelleenkin pieni - aivan toista luokkaa kuin Virossa ja Latviassa. Tarton rauhan rajoista sopivasti tinkimällä voisi tuota osuutta paljonkin pienentää. Sen verran venäläisiä kyllä voidaan ottaa kaupanpäällisinä, jos Karjalan palautus siitä on kiinni.

Pravda.ru, Niinistö ja Karjala

Pravda.ru -verkkolehti näyttää olevan jonkin verran huolissaan Niinistön valinnasta:

Nato-kysymyksen lisäksi myös Karjalan kysymys on kuuma peruna. "Suomen mahdolliset Viipuria, Karjalan kannasta ja Karjalan osia koskevat aluevaatimukset", verkkolehti väläyttää.

Tosin se totuuden nimissä myöntää, että "Niinistö ei koskaan esittänyt näitä vaatimuksia, eikä Suomikaan."

"Kuitenkin noiden alueiden palauttamista vaativien joukossa on tunnettuja poliitikoita", pravda.ru väittää. Se ei silti mainitse nimeltä ainuttakaan "tunnettua poliitikkoa".

Merkillepantavaa jälleen, että Karjalan kysymys tuntuu jälleen hiertävän Venäjää enemmän kuin Suomea. No, ilmeisesti Haavisto ei olisi Venäjän mielestä ollut mieleisempi valinta:


Sykähdyttävästä taideluomasta kiitokset Suomen hörönaurettavalle antifasistiselle komitealle.

Katoaako aasinajaja wikipediasta

Kuten muistamme, aasinajaja sai jo aikoja sitten porttarin Wikipediaan. Nyt on sitten (jälleen) meneillään aasinajajasta kertovan Wikipedia-artikkelin poistoäänestys. Artikkeli on epäilemättä alunperin täysin turha ja tarkoitettu pelkästään mainokseksi, mutta siihen on sittemmin jo olosuhteiden pakosta ruvennyt kertymään kaikenlaista perin kielteistä, kuten tiukasti vaiettu tieto aasinajajan lisurin olemassolosta. Aasinajajan sivupersoona on tämän takia jo yrittänyt saada artikkelin poistetuksi. Vaikka artikkelin poisto epäilemättä parantaisi Wikipediaa, netistä poistuisi merkittävin lähde, josta aasinajajan kusetus näkyy. Siksi taitaisi olla suotavampaa, että artikkeli säilyisi, mieluiten anonyymeiltä sivupersoonilta suojattuna.

PS Artikkelin poisto ei sitten saanut määräenemmistöä. Saapas näkee, miten sisältö kehittyy.

Aasinajajan sivupersoona jaksaa aina vaan

Aasinajajan sivupersoona Eduskunnan koneelta 217.71.151.201 on jälleen poistanut Wikipediasta tiedon aasinajanan typerästä ja epäonnistuneesta yrityksestä haastaa Jukka Kemppinen oikeuteen. Edellinen yritys oli tammikuun alussa, mutta se kumottiin heti. Saa nähdä, miten käy nyt. Jostain syystä tieto aasinajajan lisurin olemassaolosta on saanut nyt olla, vaikka se olisi kaikkein kiusallisin joutuessaan aasinajajan uh^H^Hasiakkaiden tietoon.

Jäämerelle

Helsingin Sanomien mielipidesivulla oli tänään kirjoitus, jossa ehdotettiin, että uusi presidentti yrittäisi neuvotella Venäjän kanssa sopimuksen Petsamoon johtavan maakaistaleen ja satama-alueen vuokraamisesta - vähän Saimaan kanavan tyyliin.
Pohjoisten napalueiden jäiden sulaminen on lisännyt kiinnostusta arktisia merialueita kohtaan, ja pohjoisena maana Suomella olisi noissa pyrinnöissä oma osansa, ellei Petsamon menetys olisi katkaissut yhteyttä Jäämerelle. Tietysti olisi kivempaa ja oikeudenmukaisempaa, jos Venäjä rehdisti palauttaisi Petsamon tai ainakin sellaisen osan siitä, että Suomi saisi sataman Jäämeren rannalta ja maayhteyden sinne, mutta jos Venäjä ei tässä tilanteessa halua lähteä aluepalautusten tielle, täytyisi voida miettiä muitakin vaihtoehtoja eli ostamista tai vuokraamista. Jäämeren äärelle pääseminen hyödyttäisi monella tavoin Pohjois-Lapin elinkeinoelämää. Pelkkään satamaan ja sinne vievään rautatiehen ei edes kovin laajoja maa-alueita tarvittaisi; aivan varmasti pystyisi Venäjä sellaisen mitättömän suikaleen lohkaisemaan ilman että tekisi yhtään kipeää. Suomi saisi jäättömän arktisen sataman käyttöönsä ja vähän jalkaa oven väliin sillä suunnalla, mikä saattaisi parantaa lähtöasemia, jos Petsamon palautusta joskus aletaan valmistella.
Pienenä anekdoottina mainittakoon, että muistan, kun joskus muinaisella 70-luvulla joku ehdotti, että kun kerran menetettiin Petsamo, niin sen sijalle ostettaisiin tai vaihdettaisiin pieni alue ystävällismieliseltä Norjalta Suomelle Jäämeren satamaksi. Ei kai tuokaan ajatus liene täysin mahdoton, jos Venäjä osoittautuu liian jääräpäiseksi.

Sotasyyllisyys: tumputi tumputi, runks runks

ProKarelia on taas kiusannut presidenttiehdokkaita kysymyksillä. Tällä kertaa Karjalan palautukseen ei viitattu mitenkään (Siitä kysyi Iltis, ja allekirjoittanut on jo äänestänyt vastauksen mukaisesti). Kysymys on taas iänikuisesta sotasyyllisyystuomioiden purkamisesta:

1. Haluatteko Te pitää edeltäjänne Risto Rytin perustuslain vastaisesti tuomittuna?
2. Haluatteko Te olla tuomitun ja sotasyyllisen maan presidentti?
3. Kuluuko ns. sotasyyllisille poliittisen rehabilitaatio vai tuomioiden purkaminen?
4. Mitä Te aiotte tehdä perustuslain vastaisten sotasyyllisyystuomioiden osalta?

Kysymysten sävy on sellainen, että saman tien olisi voinut kysyä, ovatko ehdokkaat jo lopettaneet äitinsä lyömisen.

Vuonna 1946 presidentti Ryti ja seitsemän muuta poliittista johtajaa tuomittiin sotasyyllisinä ankariin vankeusrangaistuksiin. Tuomioita ei ole purettu, vaikka ne ovat silloisen hallitusmuodon ja nykyisen perustuslain vastaisia.

Sotasyyllisyyslaki oli hallitusmuodon kieltämä taannehtiva laki. Tuomioistuin oli kielletty erityistuomioistuin. Ei noudatettu syyttömyysolettamaa. Osa tuomareista oli syytettyjen julkisina vihamiehinä jäävejä. Oikeudenkäynti ei noudattanut rikosprosessin perusvaatimuksia. Oikeuden tuomareihin kohdistettiin voimakasta ulkopuolista painostusta.

Korkein oikeus (1945 ja 2008), Oikeuskansleri (1992), oikeusministeriön toimikunta (2010) ja lukuisat oikeusoppineet ovat vahvistaneet tuomiot perustuslain vastaisiksi.

Tästä ei ole koskaan ollut mitään epäilystä. Siksi tuomiot perustuivat lakiin, joka oli säädetty perustuslain säätämisjärjestyksessä, ja ne voisi kumota vain ja ainoastaan samanlaisella.

Silti poliittinen johto ja korkeimmat oikeustahot ovat estäneet tuomioiden uudelleen käsittelyn ja purkamisen. On vedottu siihen, etteivät tuomitut menettäneet kunniaansa. Syytetyt tuomittiin vankeuteen, heidän kunniaansa tuomioistuin ei ottanut kantaa.

Syytetyt myös vapautettiin, viimeinen (Ryti) yli 60 vuotta sitten, ja viimeinen heistä (Rangell) kuoli 30 vuotta sitten. Tuomion purkamisella tuskin on heille merkitystä. Onko sitten kenellekään? Jos joku pitää sotasyyllisinä tuomittuja oikeasti rikollisina ja Suomea oikeasti syyllisenä sotiin, muuttaisiko hän mieltään? Ei taatusti. Olisiko Karjalan palautus jollain tavoin riippuvainen sotasyyllisyystuomioista. Ei taatusti.

Täytteeksi: World Without Nazism

Vääryystieteen desantti referoi lauantaina venäläisen 'ihmisoikeusjärjestön' Suomi-raporttia. Raporttin sisällössä ei desantilla ole taatusti valittamista, koska se on peräisin desantilta itseltään. Karjala-kysymystä sivuavaa osaa voi tässä ajankuluksi hieman koomentoida.

Raportissa luetellaan lisäksi useita Suomessa toimivia fasistisia, äärioikeistolaisia tai kiihkokansallisia järjestöjä. Tällaisia ovat raportin mukaan Suomalaisuuden Liitto, «salainen aseistautunut uunatsijärjestö» Suomen Sisu, Kansallinen Vastarintaliike, Lotta Svärd Säätiö, «virolaisia nationalisteja tukeva» Tuglas-Seura, suomalaisten SS-veteraanien Veljesapu, «Suomen ja natsi-Saksan liittosuhdetta tukeva» Suomen Sotahistoriallinen Seura, «suomalaisvastainen» Finlandssvensk samling, sekä revansistisista järjestöistä AKS:n perinteitä jatkavat ProKarelia, Tarton Rauha ry, Aluepalautus ry ja Karjalan Liitto.

Pahimpina «revansisteina» esitellään ProKarelian puhemies Heikki A. Reenpää (s. 1922), jonka kerrotaan saaneen sodan aikana AKS:n jäsenenä erikoiskoulutusta natsi-Saksassa ja osallistuneen Laatokan elämäntien katkaisuoperaatioon. Martti Siirala (1922–2008) esitellään Tarton rauha ryn johtavana ideologina, joka kehitti «teorian Suomen kansan frustraatiosta sirpaloituneessa Suomessa».

Tuossa näkyy päässeen mukaan mm. yksi järjestö, johon allekirjoittanutkin kuuluu, ja jonkin kummallisen vahingon takia myöskin porukkaa, joiden yhteydessä uusnatsismista voisi ihan perustellustikin puhua. Väite AKS:n perinteiden jatkamisesta on muuten tarkemmin ajatellen lähinnä kummallinen. Heikki A. Reenpää oli todellakin AKS:n jäsen, mutta tuskin AKS:n perustamisvuonna syntyneenä ehti siinä mainittavasti toimia. Wikipedian IMHO uskottavan version mukaan Reenpää oli Saksassa tutkakurssilla, jonne oli todennäköisemmin komennettu IT-upseereja kuin AKS:n jäseniä.

Toinen kierros: mutkikkaaksi menee

Nyt on sitten enää kaksi ehdokasta jäljellä. Mitenköhän heitä pitäisi sitten kommentoida Karjala-kysymyksen kannalta? Ilta-Sanomissa Sauli Niinistö vastasi Karjalan palautusta koskevaan kysymykseen selkeästi myönteisemmin kuin Pekka Haavisto (vaikka varmaakin muistaa edelleen ProKarelian avun viime vaaleissa):

2. Pitäisikö tasavallan presidentin keskustella Venäjän johdon kanssa Karjalan palauttamisesta?

Haavisto: Ei, Karjalan palauttamiseen ei ole mitään syytä. Presidenttinä ottaisin Venäjän johdon kanssa esiin kysymyksen maa- ja kiinteistöostojen vastavuoroisuudesta Suomen ja Venäjän välillä. Pelisääntöjen tulee olla molemmille osapuolille samat.

Niinistö:Kyllä, mutta vain jos Venäjän johto ottaa asian ensin esille.

Toisaalta Suomen hörönaurettava antifasistinen komitea on ainakin tähän asti hyökännyt nimenomaan Haavistoa vastaan, ja Suomen tyhmin (ex-)pastori tuntuu jopa tukevan Niinistöä.

Karjala ja Elsass

Mikä estää tekemästä Karjalasta uutta Elsassia? Muun muassa tällaista visiota virittelivät presidentti Tarja Halonen ja Venäjän pääministeri Vladimir Putin Halosen jäähyväismatkalla Venäjälle.

Elsass-kuvio nousi esiin, kun Halonen kertoi Putinille tiistaina, että suomalaiset ostaisivat Venäjältä kiinteistöjä, jos se olisi helpompaa.

Putin kehotti Halosta näyttämään suomalaisille esimerkkiä, ja Halonen vastasi, että "sovittu".

Valmista ostosuunnitelmaa Halosella ei vielä ollut. Hän kuitenkin vitsaili, että kiinteistön osto on hyvä ajatus, jos sillä saadaan Suomen ja Venäjän välinen raja-alue kapeammaksi.

Tulevaisuuden malliksi noussut Elsass (nyk. Alsace) on Saksan ja Ranskan välistä raja-aluetta, jolla on kiistelty ja käyty sotia, mutta jolla elämä on kuitenkin jatkunut koko ajan.

Mallin mukaan myös Suomen ja Venäjän välillä voisi olla mahdollisimman matala raja, jonka molemmin puolin ihmiset pystyisivät toimimaan ilman, että olisi kovin tärkeää, kummalla puolella ollaan. Yhteiskuntien erilaisuuden takia malli kuitenkin vaatisi paljon.

Täytyy miettiä myös pitkän aikavälin asioita rajan madaltamiseksi, Halonen sanoi.

Jälleen jotakin, josta pitäisi yrittää ottaa kiinni. Se voisi pitkän päälle, sen jälkeen, kun Venäjän nykyinen suunta on vaihtunut, johtaa Karjalan palautukseen. Karjalan palautukseen siinä mielessä, kuin sitä on kaavailtu tässä blogissa. Ei v. 1939 Karjalan restituutioon, joka ei nykymaailmassa olisi millään tavalla mielekäs. Varsinkaan ei omaisuuden restituutioon evakoiden lapsenlapsille tai sotakorvausten palauttamiseen. Niiden vaatiminen olisi varma tapa saada sekä Suomi että Venäjä unohtamaan koko jutun. Siksipä ei ole toivoa, että ProKarelia käyttäisi tilaisuutta saada kenkänsä palautuksen oven väliin, vaan se tulee varmasti lähipäivinä dissaamaan tämän aloitteenpoikasen. Toivottavasti kukaan ei enää viitsi kuunnella ProKareliaa.

Lisää presidenttipeliä

Karjalan kuvalehti on lähestynyt presidenttiehdokkaita ja esittänyt joukon kysymyksiä:

1. Miten suhtaudutte ns. sotasyyllisyystuomioiden purkamiseen?

2. Mikä on mielipiteenne suomalaisten evakkojen restituutio-oikeudesta eli oikeudesta palata kotiinsa ja saada omaisuutensa takaisin (vrt. YK:n Pinheiron periaatteet)?

3. Mitä mieltä olette siitä, että Suomen valtiojohto teettäisi pakkoluovutettujen alueitten palautuksen vaikutuksiin liittyvän perusteellisen selvityksen?

4. Mitä presidenttikampanjassanne Teille voisivat merkitä sanat Vapauden ääni, Voice of Freedom?

5. Mitä Suomen itsenäisyys Teille merkitsee?

Kysymys 1. on aina yhtä turhanaikainen. Kaikki tuomitut ovat sekä vapautuneet että kuolleet vuosikymmeniä sitten. Kukaan niistä, jotka mahdollisesti kiistävät oikeudenkäynnin kauniisti sanottuna kyseenalaisen luonteen, ei varmasti muuta käsitystään, vaikka tuomiot kumottaisiinkin. Se toki olisi mahdollista, perustuslain säätämisjärjestyksessä hyväksytyllä lailla, ei muuten.

Kysymys 2. on se oleellinen. Huomatkaa, ei kysytä Karjalan palautuksesta vaan evakoiden oikeudesta palata kotiinsa, siis käytännössä Venäjälle, ja oikeudesta saada omaisuutensa, siis käytännössä isovanhempiensa yli 60 vuotta sitten menettämä omaisuus.

Karjalan palautukseen viitataan vain kolmannessa kysymyksessä, joka on täysin merkityksetön. Tärkein ongelma palautuksessa ei todellakaan ole selvityksen puute. Viimeiset kaksi kysymystä ovat sitten lähinnä sanahelinää.

Katsokaamme sitten vähän vastauksia.

Pekka Haavisto:

2. Pinheiron periaatteissa, jotka YK:n COHRE on hyväksynyt vuonna 2005, annetaan ohjeita valtioille pakolaiskriisien käsittelyyn ja pakolaisten paluumuuton järjestämiseen ja siitä sopimiseen. Periaatteissa ehdotetaan, että valtiot sopisivat näistä asioista jo rauhansopimuksia tehdessään silloin, kun pakolaisten virta on kulkenut maiden rajojen ylitse tai rajat ovat konfliktin seurauksena muuttuneet. Samalla Pinheiron periaatteet suojaavat myös omaisuuden uusiokäyttäjää, ja periaatteissa ehdotetaan toimia myös heidän suojaamisekseen. Suomen ja Neuvostoliiton välille tehtiin Pariisissa rauhansopimus vuonna 1947. Sopimuksessa ei ole viittauksia luovutetuilta alueilta joutumaan lähteneen väestön oikeuksiin, eikä viittauksia alueiden tai kiinteistöjen palauttamiseen alkuperäisille omistajilleen. Itse pidän tärkeänä sitä, että suomalaiset voisivat vastavuoroisesti ostaa maata ja kiinteistöjä Venäjältä samalla tavoin kuin venäläiset Suomesta. Ei ole uskottavaa, että Venäjä voisi kieltää tällaisen omistusoikeuden turvallisuuteensa vedoten, kun samaan aikaan Suomi ei koe minkäänlaista turvallisuusuhkaa Venäjän kansalaisten maa- tai kiinteistöostoihin liittyen.

3. En pidä tällaista selvitystä tarpeellisena...

Ihan kohtuupätevästi vastattu.

Paavo Väyrynen:

2. Tärkeintä on löytää Venäjän kanssa ratkaisu, jossa kiinteistöjen hankkimisessa ja omistuksessa toteutuisi vastavuoroisuuden periaate. Tällöin evakoilla ja heillä jälkeläisillään voisi olla mahdollisuus lunastaa rajan taakse jäänyttä omaisuuttaan. Pinheiron periaatteet liittyvät keskeisesti ihmisoikeuksien toteutumiseen ja niitä Suomen pitää aktiivisesti edistää
aina mahdollisuuksiensa mukaan, vaikka ne eivät olisikaan oikeudellisesti sitovia. Ongelmana on se, että keskeiset ihmisoikeussopimukset ja -julistukset on hyväksytty vasta vuoden 1947 jälkeen. Tuona vuonna Suomi Pariisin rauhansopimuksen yhteydessä vahvistettiin Suomen alueluovutukset Neuvostoliitolle. Suomen kunniaksi on nähtävä se, että toisen maailman sodan jälkeisissä erittäin vaikeissa olosuhteissa maamme onnistui nopeasti huolehtimaan luovutetuilta alueilta tulleista sijoittamaan heidät uusille asuinsijoille.

3. En näe tätä tarpeellisena, sillä näköpiirissä ei ole tilannetta, jossa luovutettuja alueita voitaisiin saada takaisin.

Hyvin vastattu tässäkin.

Eva Biaudet:

2. Samalla tavalla kuin sotasyyllisyysoikeudenkäynnit Karjalan ja muiden luovutettujen alueiden menetys on sekin edelleen kipeä kohta historiassamme ja vaikka toisesta maailmansodasta onkin jo kulunut yli 60 vuotta, moni evakko ja heidän jälkeläiset kokevat edelleen tuskaa menetysten johdosta. Ymmärrän heitä varsin hyvin. Pidän valitettavasti kuitenkin evakkojen mahdollisuuksia saada menetetyn omaisuutensa takaisin lähinnä teoreettisina. Alueluovutukset olivat osa Suomen, Neuvostoliiton ja liittoutuneiden välillä
tehdyistä rauhansopimuksista ja ne ovat kansainvälisoikeudellisesti päteviä. Suomi ja Venäjä ovat myöhemmin Suomi ja Venäjä ovat myöhemmin 1990-luvulla yhteisesti myös todenneet
kunnioittavansa yhteisen rajan loukkaamattomuutta ja toistensa alueellista koskemattomuutta.

3. Pidän erittäin toivottavana, että Suomessa jatketaan keskustelua sekä sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä, luovutetuista alueista ja muista kansakuntamme
historian kipupisteistä...

Ei ehkä ihan yhtä hyvä vastaus, monisananainen ja kiertelevä.

Sari Essayah:

2. Suomen tulee noudattaa ja edistää ihmisoikeuksia ja pitää kiinni kansainvälisistä sitoumuksistaan. YK:n ns. Pinheiron periaatteet ovat YK:n alakomitean vuonna 2005 hyväksymiä, eivätkä ne ole luonteeltaan oikeudellisesti velvoittavia. YK:n ihmisoikeusjulistus hyväksyttiin vuonna 1948 sekä muut tärkeät ihmisoikeussopimukset sen jälkeen. Pariisin rauhansopimuksessa vahvistettiin Suomen alueluovutukset Neuvostoliitolle vuonna 1947, jolloin Suomi luopui kaikista vaatimuksistaan luovutettuihin alueisiin nähden. Tärkeää olisi kuitenkin mahdollistaa suomalaisille kiinteistöjen osto-oikeus luovutetulta alueelta samalla tavoin kuin venäläisillä on oikeus ostaa kiinteistöjä Suomesta.

3. En näe lisäarvoa tämän kaltaisen selvityksen teettämisessä.

Jälleen hyvä vastaus, jossa osutaan naulakon kantaan siinä, miksi tuollainen (pseudo)juridinen lähestymistapa ei voi johtaa mihinkään.

Timo Soini:

2. Periaatteessa kannatan näitä oikeuden mukaisia restituutioita, jos niistä päästään Venäjän kanssa yksimielisyyteen.

3. Ei selvityksestä varmaankaan haittaa olisi, kunhan sellaista ei tehtäisi provokatiivisesti.

Kiitettävän lyhyet ja mitäänsanomattomat vastaukset. Soini ei siis vastustaisi, jos Venäjä päättäisi antaa omaisuutta evakoille. Miksipä vastustaisikaan.

Sauli Niinistö ja Paavo Lipponen ilmoittivat jättävänsä kyselyn väliin. Niinistö tuskin on unohtanut tai antanut anteeksi sitä, että ProKarelia sekaantui edellisissä vaaleissa hänen kampanjaansa levittämällä perätöntä huhua, ja Lipposella on läheisiä bisneksiä Venäjän kanssa. Paavo Arhinmäki ei reagoinut kyselyyn mitenkään, mikä ei sekään liene yllätys kenellekään.


Mitähän sitten oikeasti ehdokkailta pitäisi kysyä? Ehkä jotain tämmöisiä:

Jos sopiva tilaisuus tulisi, olisitko valmis yrittämään neuvotteluja Venäjän kanssa luovutettujen alueiden palauttamisesta?

Joulua

Tänä jouluna ei enää ehdi, mutta ensi vuonna Venäjä voisi antaa Suomelle joululahjaksi Karjalan takaisin. Petsamon ja Sallan myös, niin saataisiin Korvatunturikin kunnolla Suomen puolelle.

Jankutetaan nyt sitten vielä

Sattui pikästä aikaa käsiin Karjala-lehti (15.12.2011). Kukas siinä kirjoittaakaan taas, kuin ProKareliaa lähellä oleva taho vakioaiheestaan omistusoikeudesta. Keskustelu ko tyypin kanssa on toki turhaa, mutta teksti on omaperäisyyden puutteestaan huolimatta niin epärehellinen, että se vaatii jonkinlaista kommenttia.

Kirjoittaja käsittelee korvauslakien vaikutusta, mutta onnistuu olemaan mainitsematta yhtään kolmesta korvauslaista. Sen sijaan kirjoittaja kyllä mainitsee Pika-asutuslain ja Maanhankintalain. Sinänsä perusteltua, koska vuoden 1940 korvauslakia ei juurikaan ehditty toimeenpanna, mutta sen sijaan pika-asutustiloja ehdittiin jakaa jonkin verran. Pika-asutuslailla on asian kannalta todellakin tietty merkitys: Kun Karjalan takaisinvaltauksen jälkeen säädettiin laki omistusoikeuden palauttamisesta, siinä määrättiin, että omaisuuden takaisinsaamisen ehto, oli mahdollisesta pika-asustustilasta luopuminen.

Kirjoittaja jatkaa: "Korvaukset olivat luonteeltaan toimeentuloturvaa ja avustusta elinkeinon uudelleen aloittamiseksi. Korvaus ei ollut vastikkeellista eikä siihen liittynyt takaisinmaksuvelvollisuutta tai omistusoikeuden siirtoa."

Korvauksen olivat, kuten laissa sanottiin, korvausta menetetystä omaisuudesta, joko luovutetulle alueelle jääneestä tai muuten tuhoutuneesta.

Ja: "Kiinteän omaisuuden omistus siirtyy Suomen lain mukaan luovutuksella, joka rekisteröidään. Kiinteän tai irtaimen omaisuuden omistus ei siirry implisiittisesti. Suomen valtio ei voinut luovuttaa mitään, mitä se ei itse omistanut."

Suomen lait eivät ole tippuneet taivaasta, ne ovat Eduskunnan säätämiä. Eduskunta myös hyväksyi rauhansopimukset ja niiden täytäntöönpanoa koskevat lait. Suomi todellakin luovutti Karjalan ehdoitta ja luopui myös kaikista yksityisistä vaatimuksista. Jos siinä on jotain valittamista, oikea kohde vaatimuksille on Suomi, ei Venäjä.

Tällä kertaa perättömiä väitteitä Porkkalan palautuksesta ja suorastaan naurettavia väitteitä korvausobligaatioista ei ollut, ilmeisesti kirjoittaja ymmärsi, ettei niitä kannata levittää uskovien piirin ulkopuolelle.

Kerran vielä, tällainen hölympöly on yksinomaan tuhoisaa Karjalan palautuspyrkimysten uskottavuudelle.

Presidenttitentti

Presidenttiehdokkailta kysyttiin klassikkokysymys MTV3:n presidenttitentissä: vauhdittaisivatko he presidenttinä ollessaan neuvotteluja Karjalan palauttamisesta.

Vain yksi vastasi myöntävästi: perussuomalaisten Timo Soini.

Miten te, Soini, hoitaisitte tämän Karjalan meille takaisin, juontaja kysyi häneltä.

- Ei se ole yksin hoidettavissa. Kyllä minä varmistaisin, onko heillä edelleen se kanta sama, että se ei ole mahdollista. Kysymys on kuitenkin siitä, että me menetettiin...ja se on kipeä asia monelle. Ei kysyvä tieltä eksy. Jos vastaus on ei, se on sitten ei, Soini perusteli.

Karjalasta puhuminen on toki hyvä asia, mutta tämän vastauksen perusteella ei vielä kannata tehdä äänestyspäätöstä. Toivottavasti ProKarelia ei ainakaan yritä "auttaa" Soinia samalla tavalla kuin aikanaan Niinistöä.

Karjalan takaisin saamiseen tarvitaan sekä otollinen tilaisuus että vatsaa ja sukuelimiä. Kekkosella oli viimeksi mainittuja, mutta kunnon tilaisuutta ei koskaan tullut. Ehkä hyvä niin, koska palautuksen poliittinen hinta olisi saattanut olla liian korkea. Kekkonen toimi visusti kulissien takana, ja varmasti teki siinä oikein. (Jotkut ovat kyllä väittäneet, että Kekkonen olisi vihjaillut ennen vuoden 56 vaaleja jotain, mutta sittemmin Kekkonen oli julkisuudessa hiljaa ja hiljensi muutkin.) Koivistolla oli ehkä hetken aikaa se tilaisuus, mutta rohkeus ja luovuus puuttuivat. Jos tilaisuus tulisi seuraavan kuuden vuoden kuluessa, kuka ehdokkaista olisi oikea henkilö tarttumaan siihen? Tietäisinpä.

Tilaisuuden tuleminen ei välttämättä tunnu mahdottomalta, koska Venäjän stabiilisuus ei enää näytä kirkossa kuulutetulta. Toisaalta tilaisuus ei ehkä sittenkään olisi tilaisuus Karjalan palautukseen, vaan pikemminkin pariin otteeseen blogissa käsitelty Venäjän hajoaminen ja Karjalan tasavallan itsenäistyminen. Silloin suurimman työn tekisi Karjalan tasavallan johto, ja siihen toivon mukaan kuuluisi Vienanmeren rannikon ja Äänisen itäpuolen vaihtaminen Viipuriin ja Käkisalmeen. Suomen johdolle jäisi vain unionin muodostaminen itsenäisen Karjalan kanssa,.