Syväporausta historian roskatynnyrissä

Tässä blogissa on ennenkin mainittu eräs Pietarissa asuva suomalainen sosiologi, jolla on oma instituuttikin. Jo aikoja sitten on uudisoitu, että instituutti on julkaisemassa kirjan Suomi ilman naamiota. Tietenkään kukaan ei kuvittele, että yhtäläisyys Otto Wille Kuusisen samannimiseen kirjaan olisi pelkkä sattuma. Yllätys oli sen sijaan se, että kysymys on todellakin vain uusintapainoksesta. Takakannessa kerrotaan, että kirja todisti, että kynä on miekkaan mahtavampi, ja että Suomen valtaapitävät eivät koskaan toipuneet kirjasta.

Suomesta epäilemättä löytyy ihmisiä, jotka pystyvät lukemaan mainittua kirjaa naama vakavana. Ei kuitenkaan kovin montaa; Puolilla varmaan on jo kyseinen kirja ja loput saisivat sen lähimmästä divarista jos haluaisivat. Venäjältä löytyisi varmaan enemmän kiinnostuneita, mutta he tuskin osaavat suomea. Vaikea kuvitella suomenkielisen painoksen tarkoitukseksi muuta kuin venäjänkielisen painoksen uskottavuuden lisääminen (jos venäjänkielistä painosta ei olekaan, koko juttu menee täysin absurdin puolelle).

Oleellinen kysymys on siis, mitä Suomesta kohdistuvaa uhkaa vastaan kirja on suunnattu. Tietenkään meillä ei ole taskussa mitään jolla pystyisimme uhkaamaan Venäjää sotilaallisesti, ei NATO:n kanssa sen enempää kuin ilmankaan. Ainoa asia, jolla oikeasti voimme uhata Venäjää, on nimenomaan Karjalan rauhanomainen palauttaminen neuvotteluteitse yhteisymmärryksessä kummankin maan kanssa. Tätä uhkaa on ei pidä yrittääkään vaihtaa isompiin mutta epärealistisiin uhkiin.

Miten Karjala-keskustelu tuhotaan - ja kuka sen tekee

Uusimmassa Karjala-lehdessä eräs henkilö avautuu, ja joitain kohtia kirjoituksessa on syytä kommentoida.

"Henkilökohtaisuudet: Keskustelun siirtäminen muihin keskustelijoihin on paras tapa tuhota asiakeskustelu."

Epäilemättä. Kirjoittaja itse on lukemattomat kerrat sivuuttanut täysin asia-argumentit ja turvautunut henkilökohtaisiin hyökkäyksiin eri mieltä olevien kanssa. Usein nämä ovat vieläpä olleet palautuksen kannattajia.

"Sitaattien kerääminen: Paljon kirjoittavien palautuksen kannattajien lauseita kerätään talteen ja siteerataan jopa kuukausien jälkeen jossakin halventavassa yhteydessä. Yleensä sitaatit on irrotettu asiayhteydestään."

Siteerataanpa kirjoittajaa itseään kieltämässä demokratiaa:

Mielestäni Suomen raja on määritelty jo 1920 Tartossa, eikä sen rajan palauttaminen mielestäni tarvitse "kannatusta". Se on Suomen raja. Piste.

"Vertaaminen: Mainitaan muuan pahamaineinen törkyviestejä kirjoittava henkilö nimeltä ja verrataan keskustelijaa häneen."

Tässäpä kirjoittaja suosittelee kyseisen henkilön äänestämistä viime eduskuntavaaleissa.

"Vetoaminen intiaaneihin: Siirtäminen keskustelu pois Karjalasta on yleistä. Usein keskusteluun tuodaan täysin siihen kuulumattomia, kuten intiaanit, Australian aboriginaalit irakilaiset tai palestiinalaiset..."

Aivan. Kuka käskee lähteä mukaan sellaiseen keskusteluun. Jos trollia ei ruokita, se kyllästyy ja lähtee pois.

"Oppi-isäksi nimittely. Jokin todellinen käytäntö Suomessa, esimerkiksi yritysten veronmaksukäytäntö, nimitetään keskustelijan 'omituiseksi veromalliksi' jota myös levitetään muille keskustelukanaville."

Kukaan ei kiistä ennakonpidätyksen olemassaoloa. Siitä nyt vain käytännössä seuraa vain se, että palkansaajien ei tarvitse nähdä kuukausittain vaivaa verojen maksamisessa siitä ei todellakaan seuraa, että
"Mutta he eivät maksa veroja. Yritys maksaa."

"Ryssittelystä syyttäminen: Jos keskustelussa käytetään ryssä-sanaa, on keskustelija siitä lähtien leimattu 'ryssittelijäksi'."

En esimerkiksi itse yritäkään väittää etten koskaan käyttäisi kyseistä sanaa. Se ei kuitenkaan ole minulle samanlainen pakkomielle kuin kirjoittajalle, eikä tulisi mieleenikään yrittää kiistää sen sävyä.

"Käänteinen syyttäminen: Karjalan palauttajan nujertaminen tai hämmentäminen on helppoa, jos väitetään, että hänen mielipiteensä tekevät 'enemmän haittaa palautukselle kuin hyötyä'."

Vaikea välttää tätä ajatusta kirjoittajan suhteen. Tästä blogista hän muuten kirjoitti äskettäin:

Blogi pyrkii mustamaalaamaan palautuksen kannattajat.

Kannattaa huomata missä mennään.

Ko. blogi itse haluaa aiheuttaa hajaannusta, sekasortoa ja varmistaa, että maailmanhistoriassa valtakuntien rajat saa päättää eniten ihmisiä tappanut psykopaatti: J Stalin.

Jos saatte morbidin halun lukea koko kolummin, lukekaa myös Kauko-Pekka Moilasen mielipidekirjoitus samasta lehdestä. Tämän blogin jälkeen järkevintä, mitä Karjalan palautuksesta on kirjoitettu aikoihin.

Pahoittelu ja tarkennus

Kaheliforum poistui keskuudestamme inhimillisesti katsoen liian varhain. Paheksuntamme vastuullisille.

99% varmuudella Otso3 alias karjalatakaisin-blogisti alias Nimierkki alias sarjakuvataiteilija on Kaheliforumin takana.

Nimimerkki nimierkin blogi, jolla on sarjakuvia on karjalan-palautus.blogspot.com . Kaheliforum oli paljon hauskempi kuin nuo sarjakuvat, joten tekijä saattaa hyvinkin olla joku muu. Nimierkki joko on sama henkilö kuin Otso3 tai sitten ei. Kenelläkään mainituista ei ole mitään yhteyttä tämän blogin kirjoittajiin.

PS Tämä Kaheliforumiin ilmestynyt sähköpostiviesti vaikuttaa kyllä minusta sepitteeltä.
Pääsivulla sitä väitetään anonyymiksi, mutta näytteille laitetettu viesti on tehty sen näköiseksi kuin siinä olisi ollut allekirjoitus ja lähettäjätiedot, jotka sittemmin olisi peitetty (varmuuden vuoksi vielä sekä X-kirjaimilla että mustilla laatikoilla). Sitäpaitsi, jos viesti olisi oikea, voisiko sivuston tekijä vastustaa kiusausta katsoa 'asianajan' bluffi? Minä en ainakaan voisi.

PPS 'Asianajajan viestikin' sitten katosi.

Ei saa! Mä kuolen!

KaheliForum.

Anteeksi, mutta on pakko

Blogi pyrkii mustamaalaamaan palautuksen kannattajat.

Kannattaa huomata missä mennään.

Ko. blogi itse haluaa aiheuttaa hajaannusta, sekasortoa ja varmistaa, että maailmanhistoriassa valtakuntien rajat saa päättää eniten ihmisiä tappanut psykopaatti: J Stalin.

Lenin antoi aikoinaan neuvon, että "arvostelun esittäjän tulee arvostelun muotoihin nähden ottaa huomioon puolueen asema sen vihollisten keskellä." Leninin neuvo on yhtä vastenmielinen kuin huonokin. Jos pitää yrittää todistaa suomalaisten enemmistölle, että Karjalan palauttamiseen voi olla käyttökelpoisia ideoita, on pakko sanoa käyttökelvottomia ideoita suoraan käyttökelvottomiksi. Jos pitää yrittää todistaa suomalaisen enemmistölle, että Karjalan palautusta voi kannattaa, vaikka hissi menisi ylimpään kerrokseen asti, on pakko sanoa suoraan, että joillakin palautuksen kannattajilla se ei mene. Kutsuttakoon tätä sitten vaikka mustamaalaukseksi. Ehdoton yhtenäisyyden vaatimus oli muuten myös eräs lainauksessa mainitun viiksiniekan vallan perusteista.

Uskomattoman paksua törkyä KareliaForumilla

Kuitenkin "sekasorto" on kokonaisuudessaan häiriköiden tms luomaa, mukaan lukien nimimerkki Helena Eronen.

Oikeutus palautukseen on edelleen olemassa.

Palautuksen edullisuus sekä taloudellisesti että henkisellä tasolla on edelleen olemassa.

Palautuksen kannattajien kimppuun tehdyt hyökkäykset ovat kuitenkin niin rajuja, että heikompi jo menettää uskonsa.

Pientä kertausta: Ylläolevan roskan kirjoittaja on aina harrastanut täysin törkeitä henkilökohtaisia hyökkäyksiä nimenomaan mielestään 'väärin' ajattelevia Karjalan palautuksen kannattajia vastaan. Asiasta urputettaessa hän julisti, että se on sopivaa koska hän kirjoittaa omalla nimellään ja uhrit nimimerkillä. No, nyt tilanne on ainakin täsmälleen päinvastoin. KareliaForumin sekasortoon kirjoittaja on itse suurin syyllinen. Forumilla vaikuttavat palautuksen vastustajat ovat viattomia ja ylipäänsä pysyvät forumilla vain koska jotkut eivät koskaan opi että trollia ei kannata ruokkia.

Ja hyi helvetti, aina vain pahenee:

"Hajaannus omissa riveissä on tuhoisampi kuin vihollisen miekka."

Siten minun mielestäni esimerkiksi ProKarelian, KareliaFoorumin, Veikko Saksin, jne. on tuettava Markus Lehtipuuta (vaikka se joskus tuntuisi epämiellyttävältä).

Aivan sama koskee vaikkapa Seppo Lehtoa. Hän ajaa aluepalautusta käyttäen välillä aivan ala-arvoista kieltä, mutta kuitenkin ajaa aluepalautusta. Siten hänenkin mielipiteensä on saatava kuuluville - tarvittaessa siistittynä. Tiedän, että hänen nimensä on myrkkyä monille, mutta hänenkin kautta on saatavissa aikaan positiivista (yhteistyöllä).

Miksi yhtenäisyys pitää saavuttaa sillä, että täysijärkiset tukevat hulluja, miksei mieluummin päinvastoin?

Todella hyvä kysymys

KareliaForumilla on lopulta tullut mieleen esittää kaikkein tärkein kysymys:
Miten palautuksesta tehdään koko Suomen asia ? Siihen tarvittaisiin suunnilleen 180 asteen käännös forumin ja ProKarelian nykylinjaan, joka keskittyy lähes yksinomaan omaisuuskysymyksiin. Jos ne ovat oleellisia, ja jos todella kuvitellaan, että suomalaisia vähimmässäkään määrin kiinnostavat 60 vuoden takaiset taloudelliset menetykset, niin ehdottaisin seuraavaa: Tuodaan eduskuntaan ehdotus lisäkorvauksien maksamisesta karjalaisille, niin että Karjalaan jäänyt omaisuus olisi korvattu täysimääräisesti. Siihen uppoaisi jotain 4-6 miljardia euroa, eli murto-osa Karjalan palautuksen kustannuksista. Putinkin varmasti taputtaisi karvaisia käsiänsä tällaiselle ratkaisulle. Kumma ettei joku ole tätä jo ehdottanut. Olisikohan kuitenkin hiukan liian selvää, että ehdotus naurettaisiin pellolle? Ikivanhat taloudelliset menetykset nyt ovat kerta kaikkiaan EVVVK.Jos karjalaisetkaan eivät halua sijoittaa rahojaan Karjalan palautukseen, vaan haluavat välitöntä taloudellista etua, kuinka kukaan muu kiinnostuisi asiasta?

Abi male spiritus

KareliaForumilla on lopultakin kyllästytty forumin pahaan henkeen. Ikävä kyllä vuosia liian myöhään. Enimmät suunnilleen täysipäiset palautuksen kannattajat ovat kyllästyneet ja häipyneet, ja osa järjettömyyksistä on muodostunut forumislaisten mielessä jo kiistattomaksi totuudeksi. ProKarelian kannattaisi tajuta sama asia, ja yrittää pelastaa uskottavuudestaan se minkä voi.

PS. Ei näytä ProKarelian umpiluussa itäneen mitään.

Antakaa nyt jo ProKarelialle turpiin kun se koko ajan kerjää

ProKarelia on antanut lausunnon Itämeren kaasuputkesta, taatusti pyytämättä, luultavasti myös yllättäen. Kaasuputken todelliset ongelmat eivät ProKarelialle kuulu, ja tätä ei todellakaan kannattaisi tyrkyttää:

Laatokan Karjalan ja Karjalan Kannaksen halki kulkevan maaputken vaikutusten arvioinneista ei ole käytettävissä mitään tietoja. Niiden on katsottu olevan Venäjän sisäinen asia. Tällöin on kuitenkin unohdettu kansainvälisten ihmisoikeussopimusten säännökset (esim. YK:n ihmisoikeusjulistuksen 17. artikla tai Euroopan ihmisoikeussopimuksen 1. lisäpöytäkirja) omaisuussuojasta ja sen pysyvyydestä.

Neuvostoliiton pakottaessa Suomen luovuttamaan Karjalan (sekä Petsamon, osia Sallasta ja Kuusamosta sekä Suomenlahden ulappasaaria) vain raja siirtyi, eivät suomalaisten omistusoikeudet. Siten suomalaiset evakot ja heidän jälkeläisensä yhä omistavat Karjalassa olevat kiinteistöt.

Suomalaisilla on välitön omistajan intressi siitä, kulkeeko maakaasuputki heidän omistamiensa maitten kautta ja mitä se mahdollisesti vaikuttaa maan käyttöön, arvoon ja omien alueiden palautukseen. Luonnollisesti kiinnostavaa on, suoritetaanko maan pakkokäyttämisestä jotain korvauksia.

Suomen valtionhallinnon tulee käynnistää selvitystyö putken vaikutuksista Karjalassa. Ympäristö-, maankäyttö- ym. asioiden lisäksi on selvitettävä putken mahdolliset oikeusvaikutukset. Venäjän tulee korvata suomalaisten omistajien mahdolliset taloudelliset menetykset.

Mikään tuomioistuin ei ole koskaan vahvistanut tätä parin luihun asianajajan peukalostaan imemää soopaa ja se ei tee muuta kuin tuhoaa ProKarelian uskottavuuden rippeitä. Kunpa se nyt ammuttaisiin riittävän arvovaltaisin voimin alas mahdollisimman pian. Ehkä Karjalan palautuksen idea on vielä pelastettavissa, ainakin me voimme todistaa, että moneen kertaan yritimme varoittaa tästä hölmöilystä.

Itse Karjalan palautuksen kannalta kaasuputki ei liene ongelma. Putki kuljettaa kaasua Venäjältä EU-maihin, ja Venäjän luulisi vain olevan tyytyväinen, jos osa siitä siirtyy jonkin EU-maan huoleksi. Suomi ei tietenkään haastaisi riitaa sekä Venäjän että EU:n kanssa haittaamalla kaasukauppaa mitenkään.

Porkkalan vappupuhe

ProKarelia on reagoinut Jukka Kemppisen blogikirjoitukseen. Hyvä uutinen on se, että Porkkalan palautus näyttää viimeinkin kelpaavan ennakkotapaukseksi. Huono uutinen on se, että asiat käännetään täysin häpeämättömästi päälaelleen:

Jukka Kemppinen asettuu omistuskysymyksessä Suomen etevimpien laintulkitsijoiden käsityksiä vastaan. Porkkalan tapauksessa maan parhaat oikeusoppineet päätyivät tulokseen, ettei omistusoikeus ollut siirtynyt valtiolle, vaan oli edelleen alkuperäisillä maanomistajilla.

Tosiasiassa, kuten kuka hyvänsä pystyy helposti tarkistamaan, Veli Merikoski ja Tauno Suontausta tulkitsivat omistusoikeuden lakanneen Porkkalassakin. Paavo Kastari ja Erik Castrén puolestaan katsoivat sen säilyneen, mutta nimenomaan perusteilla, jotka eivät pätisi Karjalassa: Porkkala oli ollut ainoastaan vuokralla, jolloin Suomen suvereniteetti alueella ei ollut lakannut, ja vuokraus oli kestänyt vain lyhyen aikaa, ei sukupolvia. Y. J. Hakulisen lausunnosta ei ainakaan pikaisella lukemisella löytynyt selvää kantaa Karjalaan, mutta Hakulinenkin piti Toisen korvauslain mukaisten korvausten takaisinperimistä itsestäänselvänä. Oikeudenkäynteihin hurahtaneet karjalaiset eivä jostain syystä ole olleet innostuneita näin pitkälle menneeseen laillisuuteen.

Tästä nyt ei kerta kaikkiaan voi seurata muuta kuin vähän lisää häpeää ProKarelialle. Kirjoitus oli nimetön, mutta sen "kiihkoton tarkastelu" tuntuu ikävän tutulta. ProKarelia ei ole ilmeisesti oppinut mitään.

Tibla jääb tiblaks, prae selle või võiga

Arvoisa kilpaileva blogaajamme on ilmaissut huolensa r-vihasta ja r-sanan käytöstä mm. KareliaForumilla. Sama kirjoittaja, jonka tähänastiset linkit ovat ilmaisseet huolen siitä, että Karjalan palautus venäläistäisi Suomen, menee nyt antamaan linkin kirjoitukseen, jossa osoitetaan ymmärrystä tsaarinajan venäläistämispolitiikkaa kohtaan, ja pidetään Suomea osana venäläistä kansallisvaltiota:

1800-luvulla oli syntynyt kansallisuusaate, ja se kosketti sekä Suomen että Venäjän kohtaloita. Sadan vuoden kuluessa maailma oli muuttunut. Venäjällä oli nyt oma virkamieskunta, joka pystyi hoitamaan myös Suomen asioita ja joka ei suomalaisten suosikkiasemaa ja tsaarin suomalaisille aikoinaan antamia erioikeuksia voinut pitää kansallisvaltion kannalta mitenkään järkevinä. Suomalaisille sen sijaan laki oli laki, runebergilaisittain ikuinen ja alati voimassa pysyvä. Muuttivatpa Pietarin virkamiehet vaikkapa postimerkkejä koskevaa lakia, suomalaisten mielestä se oli sortoa.

Alkoivat niin sanotut sortovuodet. Tavallinen kansa ei niistä mitään tiennyt, mutta herrasväelle, lähinnä suomenruotsalaisille, aika vuosisadan vaihteesta sisällissotaan oli valtiovallan harjoittaman sorron aikaa. Ylimmät piirit yhteiskunnassa lietsoivat keskuudessaan kapinamieltä. Suomalainen Fronde oli syntymässä. Kaikkein sydämistyneimmät alkoivat elätellä separatistisia haaveita. Mielisairauden rajoilla tasapainoileva suomenruotsalainen Eugen Schauman tarttui ensimmäisenä aseeseen. Kun hänen sukunsa sai tiedon asiasta, kyseltiin surkutellen: "Onko Eugen lopultakin ampunut itsensä? On, vastattiin, mutta hän on ampunut myös kenraalikuvernöörin."

Ensimmäisen maailmansodan aikana ihanteelliset, tai vain seikkailunhaluiset, separatistit, joita alettiin kutsua jääkäreiksi, ja näiden värväämät joutilaat nuoret miehet matkustivat salaa Saksaan taistellakseen omaa laillista hallitustaan vastaan. Joukossa oli lyhyitä supisuomalaisia miehenpätkiä, kuten myöhemmin kenraaleiksi ylenneet Axel Airo ja Taavetti Laatikainen, mutta enimmäkseen hyvällä ravinnolla pitkiksi kasvaneita suomenruotsalaisia taskussaan kortti joka esitti heidän ihannettaan Eugen Schaumania mopsinsa kanssa kävelyllä Kaivopuistossa.

Lainauksen loppu näyttää hyvin, miten kirjoittaja alistaa historian lennokkaalle retoriikalleen. Kirjoituksen toinen osa onkin sitten jo niin lennokasta tekstiä, että se on vaivihkaa poistettu Carelian webisivuilta ja löytyy enää webiarkistosta.

Ruotsinsuomalainen väärinymmärretty nero, joka julistaa Venäjällä suomalaisten pahuutta ja Suomessa ruotsalaisten pahuutta, ei pelaa kovinkaan paljon täydemmällä pakalla kuin KareliaForumin hörhöt, ja näiden linkkien levittely Suomessa ei ole omiaan ainakaan vähentämään r-vihaa.

Mahdollista?!

Usein kuulee väitettävän että Karjalan takaisin saaminen on mahdotonta. Kuitenkaan mikään ei ole kategorisesti mahdotonta, historia osoittaa, että aina tapahtuu yllättäviä muutoksia ja kaikenlaiset itsestäänselvinä pidetyt järjestelyt eivät jonain päivänä olekaan enää itsestäänselvyyksiä. Kysymys onkin siitä kuinka vaikeaa tai epätodennäköistä Karjalan palauttaminen kussakin historiallisessa tilanteessa on ja millaisilla keinoilla sitä voisi parhaiten edistää.
Oikeastaan Suomi on jo kahdesti saanut Karjalan takaisin. Ensimmäisen kerran 1812, kun keisari Aleksanteri II määräsi ns. Vanhan Suomen, eli Uudenkaupungin ja Turun rauhoissa Venäjälle luovutetut Viipurin- ja Käkisalmenläänin alueet, liitettäviksi Suomen suuriruhtinaskuntaan. Suomalaisillla lobbareilla (esim. Armfeldt) oli osuutensa asiaan, vaikka varmaan Aleksanterilla muitakin vaikuttimia oli. Nämä alueet pysyivätkin Suomen yhteydessä pitkälti toistasataa vuotta kunnes suurin osa niistä luovutettiin talvisodan päättäneessä Moskovan rauhansopimuksessa 1940. Jatkosodassa 1941 Karjala otettiin takaisin väkisin, mutta lystiä kesti vain kolme vuotta, taas piti Karjala luovuttaa Moskovan välirauhassa 1944, joka vielä vahvistettiin Pariisin rauhassa 1947.
Sodan jälkeenkin on ollut ainakin pari sellaista vaihetta, joissa Karjalan edes osittainen palauttaminen olisi voinut olla mahdollista. Kekkonen yritti houkutella Hrustsevia siihen suuntaan ja olisi hyvinkin voinut onnistua mikäli Neuvostoliiton sisäinen tilanne ja kansainvälisen politiikan suhdanteet olisivat pysyneet suotuisampina. Kun Porkkalan vuokra-alue palautettiin ennen aikojaan1956, spekuloitiin Suomessa aivan yleisesti olisiko kohta myös Karjalan vuoro. Toinen mahdollisuuksien kyllästämä tilanne syntyi Neuvostoliiton hajotessa 1991. Siinä mullistuksessa ja alueiden itsenäistymisen ryöpyssä olisi Karjalan palautuksellekin ollut luonteva tilaisuus. Jeltsin oli samantyylinen tunteellinen juoppo kuin Hrustsevkin, hän olisi saattanut siinä Neuvostoliiton purkamisen huumassa myöntyä Karjalankin palauttamiseen, jos Suomessa olisi sitä tarpeeksi pontevasti vaadittu. Virallisen Suomen ylivarovaisuuden ja täydellisen passiivisuuden takia tuota mahdollisuutta ei päästy edes kokeilemaan.

Kannattaisikohan sittenkin ajatella pikkuisen?

"Löytöni" sen enempää sieltä kuin täältäkään eivät ole herättäneet kovin kummoista keskustelua. Ei tietenkään ihme, koska eihän niissä ole varsinaisesti mitään, joka ei olisi jo ollut tiedossa ja eihän forumilla koskaan ole kuunneltu tai esitetty mitään asia-argumentteja. Ehkä nyt kannattaisi kuitenkin miettiä paria asiaa.

Onko kovin järkevää jeesustella "laillisuudella" ja nostaa oikeusjuttuja, kun vastassa on Venäjän lisäksi liuta Suomen merkittävimpiä oikeustieteilijöitä? Lopputulos ei voi olla mitään muuta kuin että asianajaja itkee koko matkan pankkiin.

Jos joskus käy niin käsittämättömän onnellisesti, että Karjalan palautukselle avautuu poliittinen mahdollisuus, kannattaako ajaa palautusta periaatteilla, jotka eduskunta varmuudella heittää välittömästi roskiin? Karjalan palautuksesta lähtee lasku viidelle miljoonalle suomalaiselle, ja mainittavia pikavoittoja olisi tulossa korkeintaan muutamalle tuhannelle. Ei pienintäkään toivoa ilman vallankaappausta.

PS Tuoreemmatkin oikeusoppineet näyttävät ottaneen kantaa asiaan.

Omaisuus, vielä kerran

Tämä olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Kävin kansallisarkistossa tutustumassa Porkkala-komitean arkistoon. Lakitieteelliset lausunnot omaisuuskysmyksestä olivat varsin valaisevaa luettavaa. Jälleen muistuttaisin myös näistä viitteistä.

Veli Merikosken lausunto on selkeästi sillä kannalla, että yksityinen omistusoikeus Porkkalan alueella on lakannut ja valtio on pakkolunastanut omaisuuden rauhansopimuksen yhteydessä. Koska pakkolunastus on tapahtunut lailla, joka on säädetty perustuslain säätämisjärjestyksessä, hallinnollinen pakkolunastusmenettely ja täysi korvaus eivät ole tarpeen. Merikoski perustelee näkemystään myös sillä, että jos omistusoikeuden ajateltasiin säilyneen, tästä voitaisiin johtaa absurdi ajatus, että myös Karjalaan jääneet kiinteistöt olisivat yhä suomalaisten omistuksessa. Myös Tauno Suontausta katsoo lausunnossaan omistusoikeuden katkenneen.

Y.J. Hakulinen ja Paavo Kastari puolestaan katsovat omistusoikeuden säilyneen, mutta Kastari pitää aikaa oleellisena: jos vuokra-aika olisi kestänyt sukupolvia, siitä olisi seurannut omistusoikeuden sammuminen.

Komitean lopullinen kanta näyttäisi olevan pikemminkin omistusoikeuden lakkaamisen kannalla, koska Porkkalan palautuslaissa nimenomaan säädetään, että ennen lain voimaantuloa tehty oikeustoimi Porkkalan alueella ei ole pätevä. Sven Högström on tämän johdosta jättänyt eriävän mielipiteen.

Toisen korvauslain mukaisten korvausten palauttamisesta sen sijaan vallitsee täydellinen yksimielisyys. Hakulinen nimenomaan korostaa, että korvaukset on palautettava, muuten syntyisi perusteetonta hyötyä. Palautettava korvaus lasketaan varsin monimutkaisesti, mutta sen ei ole tarkoitus sisältää varsinaista reaalikorkoa.

Jälleen vastaus kysymykseen

"Kun ProKarelia antoi periksi painostuksen edessä ja vesitti alkuperäisen reformisuunnitelmansa..." mätä tarkoittaa tämä? Mikä reformisuunnitelma on vesitetty?

Selitettäköön vielä kerran vaikka sen pitäisi kyllä selvitä asianomaisesta linkistä. ProKarelian alkuperäinen reformisuunnitelma (samoin kuin aikaisemmat suunnitelmat, mm. ne jotka löytyvät Yrjö Pessin kirjasta 'karjalamme rajan takana') lähtivät siitä, että Karjalan maapohja palautuksessa siirtyisi valtion omaisuudeksi. Näin Karjalan palautus saataisiin hyväksyttäväksi suomalaisten enemmistölle, joka on huolissaan siitä, että palautetusta Karjalasta syntyisi julkisen talouden musta aukko, ei siitä, että jonkun isovanhemmat kärsivät yli 60 vuotta sitten taloudellisia menetyksiä, joita ei korvattu täysimääräisesti.

PS Juuri tänään alkuiltapäivästä kävelin Kansallisarkistoon ja jätin tilauksen tämän keskustelun kannalta ylivoimaisesti tärkeimmästä dokumentista, Porkkala-komitean pöytäkirjoista. En ollut tajunnutkaan, että niihin pääsisi käsiksi niin vaivattomasti. Perästä kuuluu, sanoi torvi, eikun torventekijä.

Vastauksia kysymyksiin

Nimittäin näihin kysymyksiin :

1. Mikä on Suomen ja Venäjän välisen rajan oikea sijanti - perusteet;

Siellä mihin se sovitaan. Parhaassa mahdollisessa tapauksessa ehkä jotain

VKT-linjan hujakoilla. Siitä itään on valitettavasti liian tärkeää Venäjälle.

2. Miten aluepalautusta olisi ajettava;

Yrittämällä löytää ratkaisuja, jotka olisivat hyväksyttävissä sekä Suomelle että Venäjälle.

3. Mitkä olisivat aluepalautuksen taloudelliset vaikutukset Suomelle:

Maksaa joka tapauksessa ja paljon, mutta pitkällä tähtäimellä on saatavissa kääntymään voitolliseksi.

a) jos nykyinen Venäjän miehittäminä olevilla Suomen alueilla tuleva väetö tulee mukana;
b) jos vaikka puolet ryssistä tulee kaupantekijäisenä;
c) jos alueet saadaan takaisin tyhjinä;

Käytännössä ainoa vaihtoehto on a).

4. Miten yksityisten ihmisten omaisuus saadaan takaisin oikeiden omistajiensa hallintaan:
a) ilman aluepalautusta;

Jos Venäjä äkillisessä mielenhäiriössä päättää lahjoittaa sen.

b) aluepalautuksen yhteydessä;

Jos Suomi äkillisessä mielenhäiriössä päättää lahjoittaa sen.

Selkokielellä: Ei missään kuviteltavissa olevissa olosuhteissa.

5. Tarvitseeko Suomi ulkopuolista apua (EU, ETYJ, EN, USA), että saisi alueensa takaisin?

Ei. Jos Suomi onnistuu neuvottelemaan itse sopimuksen asiasta, yksikään yllämainituista ei asetu poikkiteloin. Sitä ennen ne pitävät näppinsä visusti erossa.

6. Miten sitä ulkopuolista apua pitäisi hankkia?

Ei pidä edes yrittää.

7. Miten valheellinen historiankirjoitus Suomen ja suomalaisten "sotasyyllisyydestä" saadaan korjattua (eli miten todistetaan koko maailmalle imperialistisen Venäjän rikolliset pyrkimykset syyksi myös noin 12% Suomen alueen oloon Venäjän hallinnassa)?

Kannattaisi ehkä olla hieman rehellisempi kuin näiden kysymysten esittäjä.

8. Pitäisikö järjestää mielenosoituksia aluepalautuksen puolesta ja jos, niin millaisia?

Ei. Itsensä saa toki tehdä naurunalaiseksi, mutta mieluummin ei Karjalan palautusta.

Vihainen Venäjä

Yksi variaatio Venäjän suututtamisen pelkoon pohjautuvasta Karjalan palautuksen vastustamisesta liittyy Venäjän perinteiseen epäluotettavuuteen sopimuskumppanina. Pelätään että vaikka Venäjä jonakin tilapäisen heikkouden, hyväntahtoisuuden, sekaannuksen tms. hetkenä palauttaisikin alueita, se tilanteen muuttuessa olisikin kohta taas vaatimassa niitä takaisin vaikka asevoimin. Historia osoittaa, ettei tuollainen pelko suinkaan ole aivan tuulesta temmattu. Tosiasia on kuitenkin, että jos Venäjä päättää ruveta aggressiiviseksi, se kyllä rupeaa, siitä riippumatta missä raja sijaitsee tai kuinka kauan sitten se on vedetty. Jos Venäjän mahdollisten revanssivaatimusten pelko olisi ollut määräävänä tekijänä, ei Suomea olisi kannattanut aikoinaan julistaa itsenäiseksikään. Niinhän siinä sitten kävikin, että Venäjän seuraaja, Neuvostoliitto, yritti saada menetyksensä asevoimin takaisin. Jos olisi vain kiltisti pysytty "neuvostokansojen perheessä", ei talvisotaa olisi tullut; eri asia sitten että menetykset olisivat kaikella todennäköisyydellä olleet vielä suuremmat. Sitä paitsi ei talvisotaa olisi vältetty, vaikka raja tuolloin olisikin kulkenut nykyisellä linjallaan - olisi vain ollut huonommat puolustusasemat. Leningradin turvallisuushan oli tunnetusti pelkkä veruke; siihen olisi voitu vedota joka tapauksessa tai sitten keksiä jotain muuta, kun kerran hyökkäykselle välttämättä haluttiin antaa jokin muodollinen perustelu.

Omanlaistaan demokratiaa - muuallakin kuin Venäjällä

Ajatus, että Karjalan palautuksessa pitäisi noudattaa jonkinlaista laillisuutta ja demokratiaa, näyttää menevän perille - huonosti:

Esitän että Suomessa järjestetään kansanäänestys parhaillaan Venäjän miehittäminä olevien Suomen alueiden palauttamiseksi Suomelle.

Äänioikeutettuina olisivat ehdotukseni mukaisesti kyseisiltä alueilta pakenemaan joutuneet suomalaiset pakolaiset jälkeläisineen. Alueet palautettaisiin tyhjinä ja kiinteistöt palautuisivat oikeille omistajilleen (joiden omistuksessa ne olivat ennen miehitystä).

Epäselvää, miten monta sotaa ja vallankaappausta tarvittaisiin, ennen kuin päästäisiin järjestämään näin perusteellisesti pedattu kansanäänestys. Silti se saattaisi epäonnistua. Arvaamattoman suuri osa suomalaisista olisi tuossa äänestyksessä äänioikeutettuja, mutta mainittavia pikavoittoja olisi tulossa vain hyvin harvoille.

Suur-Suomi -optio

Edellä kehumani Venäjän 'ystävä' on esittänyt aidosti mielenkiintoisen kysymyksen:

Oletetaan että Karjalan tasavalta irtaantuu Venäjästä ja itsenäistyy. Pitäisikö silloin Karjalan tasavallan palauttaa Suomelle ne alueet, jotka kuuluivat Suomelle ennen talvisotaa?

Jos vastaus on kyllä, niin eikö tämä sotisi sitä usein palauttajien toistamaa mantraa vastaan, että "kun valtio itsenäistyy on sen koskemattomuus ja suvereniteetti pyhä asia". Eli jos Karjalan tasavalta itsenäistyisi nykyisissä rajoissaan, olisiko silloin Karjalan palautukselta moraalinen pohja pois?

Ajatus Karjalan tasavallan itsenäistymisestä on syytä ottaa vakavasti. 90-luvun alussa siellä oli avointa kiinnostusta itsenäistymistä tai Suomeen liittymistä kohtaan. Kun ennemmin tai myöhemmin Venäjän nykyjohdon politiikka pitää Venäjää väkisin koossa kokee haaksirikon, vastareaktio voi aiheuttaa mitä tahansa. Kysymys ansaitsee vastauksen niiltäkin, jotka eivät ole korvanneet hoksottimiaan pyhillä periaatteilla:

Tuossa tilanteessa ei enää puhuttaisi Karjalan palauttamisesta, vaan yhteistyöstä ja jonkinasteisesta unionista Karjalan tasavallan ja Suomen välillä. Kysymys rajoista taas on sangen mielenkiintoinen. Karjalan tasavallan nykyiset rajat olisivat itsenäisen valtion rajoina huonot sekä Karjalan, Venäjän että Suomen kannalta. Vienanmeren rannikon kuuluminen Karjalan tasavaltaan aiheuttaisi sen, että
itsenäistyminen katkaisisi Venäjn maayhteyden Kuolan niemimaalle ja Murmanskiin. On vaikea kuvitella, että Venäjä voisi hyväksyä sellaisen tilanteen. Äänisjärven itäpuolella taas Karjalan tasavaltaan kuuluu laajoja alueita, jotka on alunperinkin liitetty siihen pelkästään venäläistämistarkoituksessa. Suomen kiinnostusta asiaan taas rajoittaisi se, että Suomelle ylivoimaisesti tärkein alue, Viipuri, ei kuulu Karjalan tasavaltaan. Siksi itsenäisyyttä nykyisillä rajoilla ei pitäisi edes harkita, vaan Vienanmeren rannikko ja Äänisen itäpuoli pitäisi vaihtaa Käkisalmen ja Viipurin alueeseen. Sen jälkeen olisi tie auki Karjalan ja Suomen unionille, mutta sen tarkkaa muotoa ei kannata yrittääkään spekuloida vielä nykytilanteessa.

Kenen joukoissa seisot - siis aikuisten oikeesti?

Tässä on jo muutamaan kertaan tullut manattua sellaisia Karjalan palautuksen kannattajia, joiden älyttömyydet vievät koko ajatukselta uskottavuuden. Vaihteeksi aika kiinnittää huomiota toiseenkin puoleen. Vilkaiskaapa tätä keskusteluketjua, jossa kaksi 'russofiiliä' (tai luultavammin vain yksi, joka kärsii persoonallisuuden jakautumisesta ja sukupuoli-identiteetin häiriöstä) laukovat suunnilleen pimeintä antisemitistista kamaa mitä yleensä näkee. Vilkaiskaa myös siellä annettua linkkiä sivulle, jossa kerrotaan Rothschildien pahuudesta. Järkevintä asiaa siellä edustaa sivu, jossa kirjoittaja tunnustaa ettei ole varma siitä onko Jeesus. Eivät nuo jutut valitettavasti suorastaan Karjalan palautusta edistä, mutta jos Venäjän ystävät ovat tuollaisia, se ei enää tarvitse vihollisia mihinkään.

Tietämättömille tiedoksi: Hitlerin syyttäminen juutalaiseksi ei ehkä kommenttia kaipaa, mutta Engels oli saksalaista pietistisukua, Jungin isä oli sveitsiläinen pastori, pappisseminaarissa opiskellut Stalin oli georgialainen, Beria oli mingreeli. Leninin suvussa oli juutalaisia, kuten myös venäläisiä, kalmukkeja saksalaisia ja ruotsalaisia, ja Lenin oli kastettu ortodoksiksi. Marx ja Trotski sitten olivat tunnetusti juutalaisia.