Vihainen Venäjä

Yksi variaatio Venäjän suututtamisen pelkoon pohjautuvasta Karjalan palautuksen vastustamisesta liittyy Venäjän perinteiseen epäluotettavuuteen sopimuskumppanina. Pelätään että vaikka Venäjä jonakin tilapäisen heikkouden, hyväntahtoisuuden, sekaannuksen tms. hetkenä palauttaisikin alueita, se tilanteen muuttuessa olisikin kohta taas vaatimassa niitä takaisin vaikka asevoimin. Historia osoittaa, ettei tuollainen pelko suinkaan ole aivan tuulesta temmattu. Tosiasia on kuitenkin, että jos Venäjä päättää ruveta aggressiiviseksi, se kyllä rupeaa, siitä riippumatta missä raja sijaitsee tai kuinka kauan sitten se on vedetty. Jos Venäjän mahdollisten revanssivaatimusten pelko olisi ollut määräävänä tekijänä, ei Suomea olisi kannattanut aikoinaan julistaa itsenäiseksikään. Niinhän siinä sitten kävikin, että Venäjän seuraaja, Neuvostoliitto, yritti saada menetyksensä asevoimin takaisin. Jos olisi vain kiltisti pysytty "neuvostokansojen perheessä", ei talvisotaa olisi tullut; eri asia sitten että menetykset olisivat kaikella todennäköisyydellä olleet vielä suuremmat. Sitä paitsi ei talvisotaa olisi vältetty, vaikka raja tuolloin olisikin kulkenut nykyisellä linjallaan - olisi vain ollut huonommat puolustusasemat. Leningradin turvallisuushan oli tunnetusti pelkkä veruke; siihen olisi voitu vedota joka tapauksessa tai sitten keksiä jotain muuta, kun kerran hyökkäykselle välttämättä haluttiin antaa jokin muodollinen perustelu.