Saataisiinko viimein farssin viimeinen näytös?

Asianajaja Silvennoinen on siten vienyt Paulan jutun jälleen EIT:n päätettäväksi. Silvennoinnoisen listaamat valituksen pääkohdat ovat seuraavat:

1) Venäjä rikkoi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takaavaa 6 artiklaa Viipurin tonttijutussa. Lopputulos oli, että asiaa ei voida käsitellä yleisessä tuomioistuimessa Venäjällä. Näin siitä huolimatta, että EIT oli aiemmin edellyttänyt oikeudenkäynnin käymistä ensin Venäjällä.

2) Venäjä on rikkonut Kalle Paulalle 14 artiklassa taattua, kansallisen syntyperään perustuvaa syrjintäkieltoa. Kalle Paula katsoo, että Venäjän oikeuslaitos syrjii häntä sen takia, että hän on suomalainen. Venäjä ei suo suomalaisille samanlaista oikeudellista asemaa kuin venäläisille. Tämä pätee erityisesti Karjalan alueen suomalaisiin, joilta on riistetty heidän omistamansa kiinteä omaisuus, eikä asiaa suostuta edes käsittelemään oikeudessa, koska vaatimuksen esittäjänä on suomalainen.

3) Ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artiklaa on rikottu: Jokaisella on oikeus nauttia rauhassa omasta omaisuudestaan. Nyt Kalle Paulalle tässä artiklassa taattua yksityisen omaisuuden suojaa on loukattu, kun häneltä on riistetty hänen tonttinsa omistusoikeus ilman laillista perustetta. Hänelle ei suoda edes mahdollisuutta vaatia oikeudessa takaisin omaa omaisuuttaan, vaan ilmoitetaan että asia on valtioiden välinen.

Lähtökohtana omaisuuden menettämiselle oli Neuvostoliiton 30.11.1939 aloittama Suomen talvisota, jolloin valittaja joutui jättämään kotinsa. Venäjä Neuvostoliiton seuraajavaltiona jatkaa tätä valittajaan kohdistuvaa ihmisoikeusrikosta, jonka Neuvostoliitto aloitti.

4) Euroopan Neuvoston parlamentaarikkojen yleiskokous (PACE) päätti 25.01.2006 julistuksessaan tuomita Euroopan kommunistihallintojen toteuttamat ihmisoikeusrikokset. Valittaja vetoaa myös tähän julkilausumaan. Neuvostoliiton oikeusjärjestelmä kommunistisena järjestelmänä oli rikollinen, eikä sille saa antaa mitään merkitystä, kun tämän Viipurin kiinteistön omistussuhteita arvioidaan.

Venäjän oikeuslaitos esitti, että koska Neuvostoliitossa ei ollut perimysoikeutta, ei tontin omistus ole siirtynyt Kalle Paulalle isältään Neuvostoliiton lakien mukaisesti vuonna 1941. Oikeuslaitos perusti päätöksensä myös Neuvostoliiton perustuslakiin vuodelta 1936.

5) Kansainvälisessä oikeudessa on pääsääntönä, että valtioiden väliset sopimukset (kuten rauhansopimukset) eivät ulota vaikutuksiaan yksityisiin oikeussuhteisiin, kuten yksityiseen maanomistukseen. Jos valtioiden välinen raja siirtyy, ei tällä ole vaikutusta yksityiseen maanomistukseen. Maanomistus säilyy ennallaan. Venäjä on rikkonut tätä kansainvälisen oikeuden pääsääntöä.

1) Käsitykseni Venäjän oikuslaitoksesta ei kauniisti sanottuna ole kovin korkea. Silti on tunnustettava, että molemmat päätökset olivat täysin järkevästi perusteltuja (vaikkakin päätösten välillä oli kiistaton ristiriita).

2) Hovioikeuden tulkinta, että asia on valtioiden välinen, on täysin järkevä eikä mitään syrjintää.

3) Jotta ko. lisäpöytäkirjaan voisi vedota, omistusoikeuden pitäisi olla kiistaton. Omistusoikeutta ei kuitenkaan tunnusta edes Suomi, saati sitten Venäjä, jonka lainsäädännön alle Karjala (valitettavasti) kuuluu.

4) EIT ei taastusti voi ruveta konkreettisesti mitätöimään Neuvostoliiton tekemisiä. Minustakin olisi ihan kiva, jos se voisi tehdä niin, mutta jokin realismi täytyy olla, ja jos mitätöiminen olisi mahdollista, se kyllä pitäisi aloittaa ihan muualta.

5) Kansainvälisessä oikeudessa asia ei ole ollenkaan noin yksioikoinen. Erik Castrén esimerkiksi on käsitellyt asiaa, mutta kun tulos ei ole mieleinen, niin se on kätevästi voitu julistaa 'kansainvälisen oikeuden vastaiseksi'.

Silmiinpistävää on muuten että vetoaminen Pariisin rauhansopimuksen 27 artiklaan ei ole mukana valituksessa. Sitä kannattaa todellakin tarjoilla vain täydellisille ääliöille, EIT:ssä se olisi aikaansaanut huutonaurukohtauksen ja valituksen välittömän lentämisen Ö-mappiin.

Toivottavasti EIT kieltäytyy tuhlaamasta aikaansa selvään asiaan, ja sen jälkeen edes osa Karjalan palauttajista tajuaa, että oikeussali on aivan väärä paikka Karjalan palautukselle, ja että yli 60-vuotta sitten tapahtuneet taloudelliset menetykset todellakin ovat EVVVK, ja niihin keskittyinen tekee palautukselle pelkkää hallaa.