Putki päällä

Venäjän Itämeren pohjalle suunnittelema kaasuputki on aiheuttamiensa ympäristö- ym. ongelmien lisäksi tuomassa uusia haasteita myös Karjalan palautus -skenaarioihin. Putken merenalainen osuus nimittäin alkaisi Viipurista, jonka merkitys Venäjälle täten kasvaisi - mistä tietysti seuraa, että halukkuus sen palauttamiseen vähenee. Viipurista ollaan tekemässä Koiviston öljysataman kaltaista strategista kohdetta, josta ei helposti suostuta luopumaan. Putken maanpäällisenkin osan on kaavailtu kulkevan Suomen nykyisen itärajan vierellä, joten rajanmuutoksia Laatokan-Karjalankaan suuntaan ei voisi tehdä ilman että se pahuksen putki pyörii jaloissa.
Vielä sentään lienee hiukan toivoa kaasuputkihankkeen kaatumisesta. Useimmat Itämeren ympäristön valtiot vastustavat sitä lähinnä ekologisin perustein. Kunhan vain Saksa vielä luopuisi hankkeesta, ei Venäjälle taitaisi jäädä mitään paikkaa putken toiselle päälle, jolloin se täytyisi jättää rakentamatta. Kaasu on kuitenkin Euroopassa kysyttyä, ja kun Venäjällä puolestaan on kova tarve näyttää läsnäoloaan Itämerellä, saattaa putki kuitenkin tulla, kunhan edes jokin maa sen vastaanottajaksi suostuu. Karjalan ja Viipurin kannalta tilanne on kuitenkin sama, vaikka kiskoisivat putken sieltä Kaliningradiin.
Jos kaasuputki rakennetaan, siitä varmasti aiheutuu hankaluuksia Karjalan palautuksesta neuvoteltaessa. Toisaalta, siinä vaiheessa kun Venäjältä muuten löytyy valmiutta palauttaa Karjalaa, homma tuskin enää kaatuu pelkkään kaasuputkeen. Sen kohtalosta voitanee sopia ja löytää monenkinlaisia ratkaisuja. Kulkeehan putkia nytkin muiden maiden alueella ja Suomi varmaan on maa, josta venäläisille olisi siinä suhteessa vähiten huolen aihetta.
Laiha lohdutus joka tapauksessa on, että kaasuputki ei ole mikään ikuisuusongelma. Se ei edusta tulevaisuuden teknologiaa, vaan muutaman kymmenen vuoden kuluttua kelpaa lähinnä romuraudaksi, kun kaasukentät alkavat ehtyä.