Wednesday, March 21, 2018
Laatta
Helsingissä Karjalatalon edustalla oleva Evakkoäiti-patsas on joutunut kummallisen kiistan kohteeksi. Patsaan jalustaan kaiverrettu teksti "Vaikka kotimme taakse jäi, jäi eteemme elämä" peitettiin yhtäkkiä messinkisellä laatalla, jossa oli Kantelettaresta otettuja säkeitä. Karjalan liiton hallituksen puheenjohtaja perusteli operaatiota kiveen kaiverretun tekstin huonokuntoisuudella, mikä kuulostaa vähän oudolta, kun patsas on pystytetty vasta vajaa kolme vuotta sitten. Huvittava ja hätäilystä kertova yksityiskohta on, ettei laattaa edes kunnolla mitoitettu, vaan vanhaa tekstiä jäi pilkistämään sen reunan alta. Patsaan ja sen jalustan tekstin tehneeltä taiteilijaltakaan ei kysytty mitään. Teoksensa sorkkimisesta suivaantuneen taiteilijan vaatimusten ja ehkä myös asian herättämän kiusallisen huomion takia laatta nyt poistettiin yhtä yllättäen kuin se oli ilmestynytkin. Absurdin sähläyksen taustalla lienee se, että alkuperäisen tekstin oli kirjoittanut elokuvaohjaaja Lauri Törhönen, jonka joutuminen ahdistelukohun kohteeksi ilmeisesti laukaisi jonkinlaisen paniikkireaktion Karjalatalossa, vaikka hallituksen puheenjohtaja kiistikin tämän yhteyden Hesarin haastattelussa. Hän kuitenkin katsoi tarpeelliseksi mainita, ettei laatan poistaminen ole tuen osoitus Törhöselle.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment