MUsta alkaa nyt TUntua, että väitteillä Karjalan palautusmahdollisuudesta 90-luvun alussa on jonkinlainen todellisuuspohja. Koivistolla tuntuisi olevan jotain salattavaa. Se, että Burbulis kieltää kaiken, ei tietenkään ole yllätys. Kuinka vakava mahdollisuus sitten oli, on ihan toinen asia. Syytä muistaa, että myöskään Kuriilit eivät palautuneet siihen aikaan. Täysin mahdollista, että vaikka Suomella olisi silloin ollut presidentti, jolla olisi ollut rohkeutta ja näkemystä, palautus ei olisi sittenkään toteutunut.
Nyt kun Venäjän taloutta paisuttaa öljyraha, ja politiikka koostuu vallankeskityksestä ja neuvostonostalgisesta pullistelusta, Karjalan palautus tuntuu kaukaiselta. Venäjä ei kuitenkaan välttämättä ole sen enempää poliittisesti kuin taloudellisesti kovin vahva ja stabiili (vilkaiskaa vaikka Menon & Motyl: Venäjän elpyminen on harhaa, Ulkopolitiikka 2/07). Tilanne voi vielä muuttua rajusti, ja silloin meiltä kysytään rohkeutta ja näkemystä.
Ikävä kyllä ProKarelian näkemys on vain entistä enemmän hukassa:
Ajatuskin siitä, että Neuvostoliitto ensin hyökkäsi Suomeen, tuhosi ihmisiä ja omaisuutta, vaati valtavat sotakorvaukset (nykyrasitteena noin 60 mrd. euroa) ja vei 12 % maa-alueesta, ja sen jälkeen vaatisi palauttamisesta korvauksen, olisi täysin käsittämätön.
Kyllä ajatus on täysin käsitettävä, se että Karjala palautettaisiin noin vain sydämen hyvyydestä ja synnintunnosta olisi käsittämätöntä. Ylläoleva näyttäisi poliitikon ovelalta tavalta tyrmätä palautus asettamalla sille mahdottomia ehtoja, mutta ProKarelian julkilausumassa sitä on kai pidettävä puhtaana hölmöytenä. Samassa julkilausumassa pitää valitettavasti vielä vähentää uskottavuutta entisestään toistamalla tämäkin hölynpöly:
Hän myöskin unohti, että kansainvälisten sopimusten mukaan suomalaiset edelleen omistavat rajan taakse jääneet maat.
Jos tilaisuus palautukseen joskus tulee, palautus on hyväksytävä demokraattisesti ja sen hinta täytyy ottaa vakavasti. Vaikka pitkän aikavälin tuotot varmasti lopulta vetäisivät palautuksen voiton puolelle, ei olisi hyväksyttävää, jos lyhyen aikavälin kustannukset raunioittaisivat julkisen talouden. Palautus pitäisi organisoida fiksummin kuin vain liittämällä Karjala suoraan muuhun Suomeen, jotenkin siihen tyyliin kuin palautussuunnitelmassamme on luonnosteltu, ja omaisuuden palautus evakoiden jälkeläisille ei ikinä menisi läpi. Karjalaisten pitäisi olla ensimmäisinä sijoittamassa rahojaan palautukseen, ei kärttämässä peruteetonta etua vedoten isovanhempiensa menetyksiin.
Nyt kun Venäjän taloutta paisuttaa öljyraha, ja politiikka koostuu vallankeskityksestä ja neuvostonostalgisesta pullistelusta, Karjalan palautus tuntuu kaukaiselta. Venäjä ei kuitenkaan välttämättä ole sen enempää poliittisesti kuin taloudellisesti kovin vahva ja stabiili (vilkaiskaa vaikka Menon & Motyl: Venäjän elpyminen on harhaa, Ulkopolitiikka 2/07). Tilanne voi vielä muuttua rajusti, ja silloin meiltä kysytään rohkeutta ja näkemystä.
Ikävä kyllä ProKarelian näkemys on vain entistä enemmän hukassa:
Ajatuskin siitä, että Neuvostoliitto ensin hyökkäsi Suomeen, tuhosi ihmisiä ja omaisuutta, vaati valtavat sotakorvaukset (nykyrasitteena noin 60 mrd. euroa) ja vei 12 % maa-alueesta, ja sen jälkeen vaatisi palauttamisesta korvauksen, olisi täysin käsittämätön.
Kyllä ajatus on täysin käsitettävä, se että Karjala palautettaisiin noin vain sydämen hyvyydestä ja synnintunnosta olisi käsittämätöntä. Ylläoleva näyttäisi poliitikon ovelalta tavalta tyrmätä palautus asettamalla sille mahdottomia ehtoja, mutta ProKarelian julkilausumassa sitä on kai pidettävä puhtaana hölmöytenä. Samassa julkilausumassa pitää valitettavasti vielä vähentää uskottavuutta entisestään toistamalla tämäkin hölynpöly:
Hän myöskin unohti, että kansainvälisten sopimusten mukaan suomalaiset edelleen omistavat rajan taakse jääneet maat.
Jos tilaisuus palautukseen joskus tulee, palautus on hyväksytävä demokraattisesti ja sen hinta täytyy ottaa vakavasti. Vaikka pitkän aikavälin tuotot varmasti lopulta vetäisivät palautuksen voiton puolelle, ei olisi hyväksyttävää, jos lyhyen aikavälin kustannukset raunioittaisivat julkisen talouden. Palautus pitäisi organisoida fiksummin kuin vain liittämällä Karjala suoraan muuhun Suomeen, jotenkin siihen tyyliin kuin palautussuunnitelmassamme on luonnosteltu, ja omaisuuden palautus evakoiden jälkeläisille ei ikinä menisi läpi. Karjalaisten pitäisi olla ensimmäisinä sijoittamassa rahojaan palautukseen, ei kärttämässä peruteetonta etua vedoten isovanhempiensa menetyksiin.
No comments:
Post a Comment